Vasemmistoliitto Euroopan parlamentissaVasemmistoliitto Euroopan parlamentissa

VAS Kyllönen kirjelmöi Orpolle ja Ranteelle: kellojen siirtelystä on luovuttava EU:ssa

Jaa

Merja Kyllönen on lähettänyt pääministeri Petteri Orpolle ja liikenneministeri Lulu Ranteelle kirjeen, jossa hän vaatii Suomea tukemaan EU:n neuvottelujen uudelleenkäynnistämistä kellojen siirtelystä luopumiseksi. Hän kehottaa hallitusta nostamaan asian Eurooppa-neuvoston esityslistalle ja toimimaan aktiivisesti ratkaisun puolesta.

Merja Kyllönen nojaa kaiteeseen ja hymyilee.
Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Merja Kyllönen The Left

Kyllösen mukaan kesä- ja talviaikaan siirtyminen on vanhentunut käytäntö, jonka hyötyjä ei tutkimusten mukaan ole pystytty osoittamaan. Sen sijaan haitat terveydelle, liikenneturvallisuudelle ja yhteiskunnan toiminnoille ovat merkittäviä.

Kyllösen kirjeessään Orpolle ja Ranteelle esittämät perustelut ovat selkeät. Hän painottaa, että Suomen aktiivinen rooli EU-neuvostossa olisi ratkaisevaa neuvottelujen avaamiseksi.

– Kellojen siirtely on turha rutiini, joka kuormittaa terveyttä ja arkea. Haitat unelle, terveydelle ja turvallisuudelle ovat kiistattomia, eikä odotettuja energiansäästöjä ole syntynyt. EU:n on korkea aika tehdä päätös siirtelyn lopettamisesta kansalaisten arjen helpottamiseksi, Kyllönen toteaa.

Paine kellojen siirtelyn lopettamiseksi EU:ssa kasvaa

Kyllönen on mukana Euroopan parlamentin työryhmässä, joka edistää kellojen siirtelystä luopumista. Hän toimi ryhmässä myös edellisellä meppikaudellaan. Työryhmän jäsenet eri maista ovat lähettäneet vastaavat kirjelmät omien maidensa hallituksille.

Komissio esitti jo vuonna 2018 direktiivin kumoamista, ja Euroopan parlamentti hyväksyi oman kantansa vuonna 2019. Asia on kuitenkin pysähtynyt jäsenmaiden välisiin neuvotteluihin. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on ilmaissut tukensa kellojen siirtämisestä luopumiselle, ja parlamentissa asia sai laajaa tukea lokakuun 2025 täysistunnossa.

Kyllösen mukaan Suomella olisi nyt mahdollisuus olla aloitteellinen ja rakentaa muiden jäsenmaiden kanssa järkevä ratkaisu.

– Kellonajan siirtely ei ole harmiton tapa, vaan sen on todettu lisäävän esimerkiksi unihäiriöitä, sydänkohtauksia ja liikenneonnettomuuksia. Myös monet alat, kuten logistiikka ja maatalous, kärsivät äkillisistä rutiinin muutoksista. Siksi Suomen on toimittava aktiivisesti, jotta neuvottelut vihdoin avataan, Kyllönen sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto Euroopan parlamentissa

VAS Andersson: olemme Euroopan vahvin vastavoima oikeiston ja äärioikeiston uudelle liittolle22.11.2025 13:56:44 EET | Tiedote

Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Li Andersson avasi vasemmistoliiton Vantaalla 21.–23.11. pidettävän puoluekokouksen toisen päivän poliittisella tilannekatsauksella, jossa hän käsitteli niin eurooppalaisen politiikan suuntaviivoja kuin ajankohtaista tilannetta kotimaan politiikassa. Hänen viestinsä oli, että toisenlainen maailma on mahdollinen, mutta se vaatii toimintaa ja eurooppalaisten arvojen puolustamista.

VAS Andersson: Minimipalkkadirektiivin säilyminen on voitto työtä tekeville tavallisille eurooppalaisille11.11.2025 11:59:58 EET | Tiedote

Euroopan unionin tuomioistuin on tänään päättänyt suurelta osin pitää voimassa minimipalkkadirektiivin, jolla turvataan elämiseen riittävä vähimmäispalkka jäsenmaissa lakisääteisellä minimipalkalla tai työehtosopimusjärjestelmän kautta. Direktiivistä kumottiin sitovat kriteerit lakisääteisten minimipalkkojen määräytymisestä sekä kielto minimipalkkojen laskemisesta indeksien perusteella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye