Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)

Tilinpäätösennuste vahvistaa näkymän, jossa säästötoimenpiteet alkavat jo näkyä taloudessa

Jaa

Aluehallitus käsitteli kokouksessaan 2.12.2025 Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen tilinpäätösennusteen tammi–lokakuulta 2025 sekä vuoden 2026 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2026–2029.

Aluehallituksen puheenjohtaja Helinä Perttu
Aluehallituksen puheenjohtaja Helinä Perttu Iiro Rautiainen

Tilinpäätösennuste 2025: alijäämän kasvu supistuu, mutta pysyy merkittävänä

Hyvinvointialueen tilikauden 2025 tuloksen ennustetaan olevan –18,1 miljoonaa euroa, mikä vastaa muutettua talousarviota. Kumulatiivinen alijäämä kasvaa noin 151,3 miljoonaan euroon vuoden loppuun mennessä.

Toimintakulujen kasvu on hidastunut ja useilla palvelualueilla on onnistuttu pienentämään menoja mm. henkilöstöjärjestelyin, tilatehokkuudella ja palveluostojen tarkennetuilla kriteereillä. Henkilöstömäärä on vähentynyt yhteistoimintamenettelyjen seurauksena 312 henkilötyövuodella vuoden aikana.

Aluehallitus totesi, että sopeutusohjelman toimet alkavat näkyä, mutta alijäämäpohja on edelleen erittäin suuri. Valtion rahoituksen taso suhteessa väestöön on maan toiseksi matalin (4 238 €/asukas).

Aluevaltuuston linjauksen mukaisesti alijäämät pyritään kattamaan vuoteen 2029 mennessä, koska lain edellyttämä vuoden 2026 aikataulu olisi vaarantanut lakisääteisten palvelujen toteutumisen.

Vuoden 2026 talousarvio: ensimmäinen ylijäämäinen tulos

Aluehallitus hyväksyi esityksen vuoden 2026 talousarviosta, joka on rakennettu tiukan sopeutuslinjan mukaisesti. Talousarvion keskeinen tavoite on pysäyttää alijäämien kasvu ja aloittaa talouden kääntäminen kohti tasapainoa.

Talousarviossa on huomioitu merkittävät rakenteelliset muutokset, kuten palveluverkon uudistukset ja organisaatiomuutokset.

Aluevaltuuston päätöksen mukaisesti Jokelan, Kellokosken ja Rajamäen terveysasemat lakkautetaan ja Klaukkalan terveysasema muutetaan sote-yksiköksi.

Vuoden 2026 alusta siirrytään palveluketjujohtamiseen, jossa palvelut johdetaan ikäryhmittäin kokonaisuuksina. Mielenterveys- ja päihdepalvelujen avovastaanotot siirtyvät terveyspalveluihin, mikä tehostaa palveluketjujen yhtenäisyyttä.

Ikääntyneiden kotona asumista vahvistetaan kotiin vietävillä kuntoutus- ja etäpalveluilla. Oman asumis- ja päivätoiminnan käyttöastetta nostetaan vammaispalveluissa.

Suun terveydenhuollossa hoitotakuun toteutuminen on riski, koska vuoden 2025 jononpurkutasoja ei voida enää ylläpitää.

HUSille varattu määräraha (308,3 M€) perustuu yhteisesti valmisteltuun omistajaohjaukseen ja toiminnan sopeuttamiseen.

Keskeiset luvut vuodelle 2026:

  • Valtion rahoitus: 877,6 M€ (4,4 M€ vähemmän kuin kehysarvio)
  • Toimintakate: –867,2 M€
  • Vuosikate: +9,3 M€
  • Tilikauden tulos: +5,2 M€
  • Kumulatiivinen alijäämä vuoden lopussa: noin 146,1 M€  

-Olemme yhä todella tiukassa taloustilanteessa, mutta tiukasta talouden tasapainottamisohjelmasta johtuen alkavat toimenpiteet näkyä myös talousluvuissa. Tästä suuri kiitos kuuluu henkilöstölle, joka on ottanut säästötalkoot vakavasti. Vuosi on ollut henkilöstölle raskas mm. yt-neuvotteluiden vuoksi, toteaa aluehallituksen puheenjohtaja Helinä Perttu.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Helinä Perttualuehallituksen puheenjohtajaKeski-Uudenmaan hyvinvointialue

Puh:040 315 2490

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)

Keusote tekee historiaa – massiivinen siirtymä Googlelle vie sosiaali- ja terveydenhuollon uuden ajan työkaluihin15.11.2025 09:14:53 EET | Tiedote

Keusote toteuttaa yhden Suomen mittakaavassa merkittävimmistä Google-siirtymistä julkisella sektorilla. Yli 4 000 työntekijän organisaatio vaihtaa Microsoft-ekosysteemistä kokonaan Google Workspaceen vuosien 2026–2027 aikana. Siirtymä tuo mukanaan 10 miljoonan euron säästöt, tekoälyn koko henkilöstön käyttöön ja modernin, pilvipohjaisen työskentelytavan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye