Mai Kivelä: Ilmastopolitiikka on hallitukselle pelkkää poliittista peliä
Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) tänään julkaisemasta raportista käy ilmi, että Orpon hallitus on tehnyt päätöksiä ilmastotoimista täysin puutteellisen tietopohjan varassa. Hallitus lähetti tänään eduskuntaan myös kaksi pitkään odotettua ilmastopolitiikan selontekoa: energia- ja ilmastostrategian sekä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman.

Kansanedustaja Mai Kivelän mukaan VTV:n arviot osoittavat, että tieteeseen pohjautuvan ilmastopolitiikan sijaan hallitus ennen kaikkea väistää vastuuta ja politikoi.
– Olemme saaneet VTV:ltä nyt kattavan selvityksen siitä, että hallitus on valinnut ilmastotoimet poliittisin perustein eikä toimien tosiasiallisten päästövaikutusten ja kustannustehokkuuden perusteella, Kivelä sanoo.
– Toisin sanoen, näin äärimmäisen vaikeassa talous- ja työllisyystilanteessa hallitus hukkaa julkisia varoja toimiin, jotka ovat kalliita eivätkä vie meitä lähemmäs ilmastotavoitteitamme. Myös VTV:n raportin mukaan kustannustehokkain ilmastokeino olisi puuttua metsien käyttöön, mutta olemme toistuvasti saaneet todeta, että poliittista tahtotilaa tähän ei ole, Kivelä jatkaa.
Suomi on aiemmin luottanut siihen, että mikäli EU-tason ilmastotavoitteista jäädään, niin kutsuttuja nielu- tai päästöyksiköitä voidaan ostaa muualta Euroopasta. Tämä ei näytä kuitenkaan enää mahdolliselta, koska useat EU-maat ovat jäämässä omista tavoitteistaan eikä myytäviä yksiköitä siten ole.
– Näyttää siltä, että hallitus itse asiassa laskee useiden EU-maiden kollektiivisen ilmastopoliittisen epäonnistumisen varaan. Jos päästövähennystavoitteissa epäonnistumista ei voida kompensoida mitenkään, tavoitetasoa on “pakko” madaltaa, Kivelä sanoo.
Kivelän mukaan tällaista tavoitetason madaltamista hallitus vaikuttaa nyt pyrkivän edistämään. Hallituspuolueiden sisällä on jo kyseenalaistettu Suomen kansallinen 2035-hiilineutraaliustavoite.
– Ministeri Ranteen kommenttien perusteella on selvää, että hallituksen energia- ja ilmastostrategia sekä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma eivät myöskään vastaa VTV:n huomioihin. Sen sijaan, että hallitus esittää riittäviä toimia päästövähennysten kiihdyttämiseksi ja hiilinielujen pelastamiseksi, on se varsin tyytyväisenä heittämässä hanskat tiskiin. Hallitus on ilmastopolitiikan osalta menettänyt viimeisimmätkin uskottavuutensa rippeet, Kivelä sanoo.
Yhteyshenkilöt
Mai Kiveläkansanedustaja
Puh:040 741 7379mai.kivela@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Mai Kivelä: Hallituksen on reagoitava Puolan päätökseen turkistarhauksen kieltämisestä3.12.2025 15:03:41 EET | Tiedote
Puolan presidentti allekirjoitti eilen lain, joka kieltää turkistarhauksen maassa vuoteen 2033 mennessä. Puola on Euroopan suurin turkistuottajamaa ja koko maailman toiseksi suurin heti Kiinan jälkeen. Päätöksen myötä turkistarhaus saa jatkua merkittävässä mittakaavassa EU-maista enää ainoastaan Suomessa ja Kreikassa.
Veronika Honkasalo: Turkistarhaus on kohta historiaa, myös Suomen on herättävä tähän todellisuuteen3.12.2025 11:27:13 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo kehottaa hallitusta ryhtymään toimiin turkistarhauksen kieltämiseksi ennen kuin Suomi jää kehityksestä jälkeen. Suomessa enemmistö haluaa tarhauksen loppuvan. Myöskin sijoittajien ja paikallisten usko turkistarhauksen tulevaisuuteen on pitkään ollut heikkoa.
Jessi Jokelainen suosii linnanjuhlissa hidasta muotia3.12.2025 11:11:04 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Jessi Jokelainen kertoo haluavansa tukea linnanjuhlien asuvalinnallaan kotimaista yrittäjyyttä ja parantaa suomalaisten työllisyyttä. Myös kiertotalous on Jokelaiselle tärkeää.
Suomalaiset kannattavat laajasti miljonääriveroa3.12.2025 09:01:57 EET | Tiedote
Tuoreen mielipidetiedustelun mukaan suomalaisten tuki niin sanotulle miljonääriverolle on vahvaa. Peräti 75 prosenttia suomalaisista suhtautuu veroon myönteisesti.
Minja Koskela: Hallitus syventää työttömyyskriisiä sote-leikkauksillaan2.12.2025 12:38:18 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan mukaan hallitus syventää työttömyyskriisiä ja heikentää julkista terveydenhuoltoa sote-leikkauksillaan. Tämä nähdään nyt Lapin hyvinvointialueella, joka joutuu irtisanomaan 365 työntekijää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme