Finanssiala ry

YEL:n uudistamisessa on pidettävä pää kylmänä – kyse on yrittäjien sosiaaliturvasta

Jaa

”Yrittäjien eläkevakuutuksen uudistamisessa on pidettävä pää kylmänä, mikäli haluamme säilyttää yrittäjien eläkevakuutuksen (YEL) sosiaaliturvan kivijalkana yrittäjille”, Finanssiala ry:n (FA) eläkeasioista vastaava johtaja Mikko Kuusela muistuttaa. Julkisessa keskustelussa usein unohdetaan, että YEL:n tehtävänä on turvata myös yrittäjän toimeentuloa monissa elämäntilanteissa. YEL-työtulo vaikuttaa vanhuuseläkkeen lisäksi työttömyysturvaan, sairauspäivärahaan, vanhempainetuuksiin ja perhe-eläkkeeseen.

Finanssiala ry (FA) pitää erittäin ansiokkaana selvityshenkilö Jukka Rantalan laatimaa selvitystä YEL:n uudistamisesta. Rantala luovutti selvityksensä perjantaina 5.12.2025 sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasoselle.

Yksityisten työeläkevakuutusyhtiöiden edunvalvojana toimiva Finanssiala ry kannattaa YEL-järjestelmän uudistamista siten, että työtulo vastaa todellista työpanosta ja järjestelmä säilyy pakollisena. Työtulo voisi määräytyä esimerkiksi verotettujen ansiotulojen mukaisesti.

”Yrittäjien luottamusta järjestelmään on parannettava, sillä nykyinen malli koetaan monin paikoin epäoikeudenmukaiseksi. Työtulon selkeämpi määräytyminen ja rahastoinnin aloittaminen yrittäjien eläkejärjestelmässä vahvistaisivat luottamusta järjestelmään. Yrittäjien tietoisuutta YEL:n merkityksestä osana yrittäjien sosiaaliturvaa on vahvistettava”, FA:n Kuusela toteaa.

Kuusela peräänkuuluttaa tunnustamaan tosiasiat: yrittäjien maksamat eläkemaksut eivät riitä kattamaan maksussa olevia eläkkeitä, mikä kasvattaa valtion maksuosuutta. Valtio kattaa vuosittain reilun puolen miljardin euron vajetta verovaroista.

”Maksutulon parempi ennakoitavuus vähentäisi valtion osuutta ja vahvistaisi järjestelmän kestävyyttä. Rahastoinnin aloittaminen YEL-järjestelmässä on pitkän aikavälin kestävä ratkaisu, joka täytyy aloittaa mahdollisimman pian”, Kuusela linjaa.

Tutustu selvitykseen

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry

Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240
http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Elli Aaltonen FA:n webinaarissa: Omaisuutta ei pitäisi huomioida hoivamaksuissa, Ahosniemi samoilla linjoilla3.12.2025 15:35:47 EET | Tiedote

Kelan entinen pääjohtaja Elli Aaltonen tyrmää ajatukset varallisuuden huomioinnista vanhusten hoivamaksuissa. Aaltosen mukaan omaisuuden huomioinnilla olisi vaikutusta muun muassa veronmaksuhalukkuuteen, sijoitusintoon ja se edesauttaisi kahden kerroksen väen syntymistä vanhusten hoivaan. Finanssiala ry yhtyy Aaltosen näkemyksiin ja kannattaa sen sijaan oman varallisuuden vapaaehtoista käyttöä hoivaan. Millaiseen hoivaan suomalaiset ovat tulevaisuudessa oikeutettuja? Onko hoivan laatu ja saatavuus yhdenvertaista eri puolilla maata? Kuka maksaa – ja miten – kun hoivan tarve kasvaa mutta maksajia on yhä vähemmän? Näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia Finanssiala ry:n webinaarissa. Elli Aaltonen toimi tilaisuuden alustajana.

Pankkibarometri: Odotukset kotitalouksien luotonkysynnästä heikentyneet – säästövakuutuksiin sijoittaminen kasvussa2.12.2025 06:30:00 EET | Tiedote

Kotitaloudet ovat kysyneet luottoja loppuvuoden 2025 aikana jonkin verran enemmän kuin vuotta aiemmin, selviää Finanssiala ry:n Pankkibarometrista. Odotukset lainanottohalukkuudesta maltillistuneet selvästi edelliseen kyselyyn verrattuna. Yritykset ovat kysyneet luottoja jonkin verran enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan, ja odotukset yritysten luotonkysynnälle vuoden 2026 alussa ovat varsin positiiviset. Barometrin mukaan yritysten odotetaan kysyvän luottoa erityisesti investointeihin.

Säästäminen ja luotonkäyttö -tutkimus: Suomalainen sijoittaja arvostaa vaivattomuutta ja tuottoa29.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote

Sijoituskohdetta valittaessa suomalaisille tärkeimmät kriteerit ovat vaivattomuus ja hyvät tuotot. Asia selviää Finanssiala ry:n teettämästä Säästäminen ja luotonkäyttö -tutkimuksesta. 64 prosenttia vastaajista sanoo, että vaivattomuudella on paljon vaikutusta sijoituskohteen valintaan. Tuotosta näin vastaa 63 prosenttia. Vähäisin painoarvo sijoittajille on sijoituskohteen eettisyydellä ja vastuullisuudella sekä ekologisuudella ja ympäristöarvojen huomioinnilla.

Miljardivoitot ja nollavastuu eivät sovi yhteen – EU vetää alustajättejä vastuuseen huijausten mahdollistamisesta28.11.2025 12:22:50 EET | Tiedote

Sosiaalisen median yritysten on jatkossa korvattava pankeille digihuijausten uhreille maksetut hyvitykset, jos käy ilmi, että alustat eivät ole poistaneet huijaukseksi ilmoitettua mainosta. Tämä perustuu uuteen EU:n maksusääntelyyn, josta Euroopan parlamentti ja Eurooppa-neuvosto sopivat. Uudet säännöt pohjautuvat EU:n digipalveluasetukseen (Digital Services Act, DSA) ja digimarkkinasäädökseen (Digital Markets Act, DMA), jotka rajoittavat laittoman sisällön leviämistä sekä estävät muun muassa Googlen, Amazonin ja Metan kaltaisia suuria verkkoalustoja kasvattamasta vaikutusvaltaansa kohtuuttomasti. Vuonna 2024 suomalaisilta huijattiin rahaa yli 107 miljoonan euron arvosta. Pankit saivat pysäytettyä ja palautettua 44 miljoonaa euroa. Palautettujen varojen määrä kasvoi edellisvuodesta 35 prosentilla. Verkkorikollisten kynsiin jäi silti lähes 63 miljoonaa euroa. Verkkoalustat saavat petosrikollisten maksamista mainoksista merkittävät tulot. Meta arvioi, että jopa 10 prosenttia sen vuoden 2

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye