Yrittäjät: YEL-uudistuksen pitää vahvistaa yrittäjyyttä – alarajaa ylös ja lisää vapautta
Suomen Yrittäjät haluaa lisätä yrittäjien vapautta päättää eläke- ja sosiaaliturvastaan pakollisen YEL-vakuuttamisen alarajan yläpuolella. ”Pakollisen vakuuttamisen alarajaa on nostettava, jotta usein ahtaalla olevien, pientä yrittäjätyötä tekevien asema helpottuu. Nykyinen, usein mielivaltaisia ehdotuksia tarjoava työtulolaskuri pitää haudata. Osinkoja ei pidä sotkea YEL-maksuun ja yrittäjällä pitää olla vapaus valita, millä mallilla hän määrittää työpanoksensa arvoa”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.

Selvityshenkilö Jukka Rantala luovutti tänään ministeri Sanni Grahn-Laasoselle yrittäjien eläkelain uudistamista käsittelevän selvityksensä. Suomen Yrittäjät kiittää selvityshenkilö Jukka Rantalaa selvityksestä, mutta katsoo, ettei se voi olla sellaisenaan jatkovalmistelun perustana.
”Raportin ehdotukset nostaisivat laajasti – jopa sadoilla miljoonilla euroilla – yrittäjien eläkemaksuja ja vaikeuttaisivat yrittäjyyttä, mikä ei edistä kasvua. Yrittäjien eläkejärjestelmä kaipaa uudistusta, joka vahvistaa yrittämisen edellytyksiä eikä heikennä niitä”, Pentikäinen sanoo.
“Ministeri Grahn-Laasosen johtopäätös Rantalan esityksen vaikutuksista on oikea. Ehdotus ei vahvistaisi yrittäjyyttä”, Pentikäinen lisää.
Yrittäjät on vaatinut, että selvitystyössä tulee perusteellisesti kartoittaa nykytilan ongelmia sekä vaihtoehtoja ja uskottavia kehittämisehdotuksia niiden ratkaisemiseksi.
”Vaikutusarviot jäävät puutteellisiksi. Selvitys ei sisällä ollenkaan käyttäytymisvaikutusten arviointia tai vaikutusarviointia muun kuin eläkejärjestelmän näkökulmasta”, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg harmittelee.
Yrittäjille lisää valinnanvapautta
Yrittäjät korostaa, että YEL-uudistuksen tulee lisätä valinnanvapautta. Yrittäjät esittää, että pakollisen alarajan yläpuolella yrittäjällä tulee olla mahdollisuus valita, perustuuko vakuuttaminen nykyiseen työtulomalliin vai niin sanottuun todellisten tulojen malliin, jossa eläkemaksun taso katsotaan esimerkiksi tulorekisteristä.
”Yrittäjien tilanteet vaihtelevat, siksi järjestelmän pitää joustaa. Työtulomalli sopii monille, mutta ei sovi kaikille nykymuodossaan”, Pentikäinen sanoo.
Osinkoja ei saa millään tavalla ottaa YEL-maksujen perusteeksi, koska ne ovat pääoman tuottoa. Eläkkeen pitää perustua palkansaajilla ja yrittäjillä työpanoksen arvoon.
“Kiitämme ministeri Grahn-Laasosta selkeästä linjauksesta siitä, ettei osinkoja oteta YEL-maksun perusteeksi”, Rytkönen-Sandberg sanoo.
Työtulolaskuri pitää kuopata
“Eläkeyhtiöiden usein mielivaltaisia esityksiä antava työtulolaskuri pitää kuopata tai vähintään rakentaa uusi apuväline työtulon määrittämiseen”, Rytkönen-Sandberg edellyttää.
Rantala esittää selvityksessä myös vaihtoehtoja YEL-rahastoinnin käynnistämiseksi.
“Rahastoinnin sisällyttäminen YEL-järjestelmään on pitkällä aikavälillä tärkeä keino pienentää valtion osuutta yrittäjien eläkkeistä. Työtä eri vaihtoehtojen kartoittamiseksi pitää jatkaa. Lisäksi eläkejärjestelmän tehostaminen on keskeinen keino laskea eläkemaksuja ja pienentää yrittäjien eläkejärjestelmän alijäämää”, Rytkönen-Sandberg toteaa.
Mitä tapahtuu YEL-järjestelmälle? – Yrittäjä, osallistu infoihin
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Atte Rytkönen-Sandbergjohtaja
Puh:040 359 1986atte.rytkonen@yrittajat.fiMikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät: YEL-uudistuksessa yrittäjän vapautta on lisättävä25.11.2025 12:37:05 EET | Tiedote
Suomen Yrittäjät vaatii, että Yrittäjän eläkelain (YEL) uudistuksessa yrittäjän vapautta on lisättävä, pakollisen vakuuttamisen alarajaa nostettava ja järjestelmän uskottavuutta parannettava. Osingot on jätettävä eläkemaksujen ulkopuolelle. Yrittäjien valtuusto linjasi kantansa tänään. Ministeri Sanni Grahn-Laasosen tilaama Jukka Rantalan selvitys on valmistumassa lähiaikoina.
Yrittäjät: Yrittäjät esittää rakennusalalle korjaussarjaa – varainsiirtovero ja kotitalousvähennys uusiksi14.11.2025 08:15:00 EET | Tiedote
Suomen Yrittäjät esittää varainsiirtoveron puolittamista määräajaksi, kotitalousvähennyksen korotusta remonttien vauhdittamiseksi ja valtiontakausta rakennushankkeiden rahoitukseen. ”Rakentamisen orastava elpyminen on pysähtynyt talouden nollakasvun ja kuluttajien heikon luottamuksen vuoksi. Nyt tarvitaan uusia ratkaisuja”, johtava ekonomisti Petri Malinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: EU-tuomioistuimen ratkaisu ei rajoita palkoista sopimista11.11.2025 16:23:51 EET | Tiedote
EU-tuomioistuin antoi 11.11.2025 ratkaisun vähimmäispalkkadirektiivistä. Tuomioistuin kumosi direktiivin osittain. - Vaikka ratkaisulla ei ole välitöntä vaikutusta Suomelle, sen linjaukset vahvistavat sitä, että Suomessa voidaan kehittää työmarkkinajärjestelmää omista lähtökohdista, johtava asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Tekoälyn käyttö on yleistynyt nopeasti Suomen pk-yrityksissä11.11.2025 06:45:00 EET | Tiedote
Tekoälyn käyttö on kasvanut nopeasti suomalaisissa pk-yrityksissä. ”Tämä on erittäin lupaavaa suomalaisten yritysten osaamisen ja tuottavuuden kannalta. Tekoälyn käytöstä voi tulla suomalaiselle pk-kentälle merkittävä kilpailuetu, sillä kansainvälisen vertailun mukaan Suomi on tekoälyn käytön ykkösmaa Euroopassa”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Yrittäjägallup: Joka viides pk-yritys rekrytoimassa8.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Pienten ja keskisuurten yritysten rekrytointinäkymät ovat lupaavat: reilu joka viides (22 %) pk-yritys suunnittelee palkkaavansa uusia työntekijöitä seuraavan vuoden aikana. Erityisen aktiivisia ovat vähintään 10 henkilöä työllistävät yritykset, joista jopa 62 prosenttia aikoo rekrytoida. Itäinen Suomi rekrytoi aktiivisimmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme