Mai Kivelä: Saskin rahoituksen leikkaaminen kertoo Orpon hallituksen ay-vihamielisyydestä
Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä arvostelee ulkoministeriön päätöstä leikata Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus Saskin rahoitusta peräti 40 %. Kivelä pitää tätä törkeänä ay-vihamielisyytenä.

– Orpon hallitus ei heikennä työntekijöiden asemaa vain Suomessa, vaan se jarruttaa työntekijöiden oikeuksien puolustamista myös kehittyvissä maissa, Kivelä sanoo.
Sask haki tulevalle neljän vuoden kaudelle rahoitusta 22,5 miljoonaa euroa, mutta yllättäen ulkoministeriö myönsi sille enintään 10 miljoonan euron rahoituksen. Päätökseen sisältyy merkittävä leikkaus rahoituksen tasoon: Päättyvällä kaudella valtio on rahoittanut Saskin toimintaa 16,1 miljoonalla eurolla.
– Kyse ei ole säästöstä, sillä Saskilta leikatut rahat jaetaan muille järjestöille. Sask on ainoa monivuotista rahoitusta saava järjestö, jolta leikataan näin merkittävästi, Kivelä sanoo.
Päätös on yllättävä, sillä Saskille oltiin myöntämässä edellistä kautta suurempi rahoitus. Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Tavion (ps.) päätöksellä rahoitusta kuitenkin leikattiin tuntuvasti. Saskin tiedotteen mukaan asiaa valmisteleva ja esittelevä virkamies jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen.
– Saskin rahoituksesta leikkaaminen tulee tarkoittamaan heikennystä työntekijöiden oikeuksien eteen tehtävälle työlle maailmalla, Kivelä sanoo.
Kivelä muistuttaa, että edellisen kerran Saskin rahoitusta leikattiin merkittävästi Sipilän hallituskaudella kymmenen vuotta sitten.
– Sipilän kaudella leikkaus oli kokoluokaltaan samanlainen kuin nyt. Se vaikeutti merkittävästi järjestön toimintaa, Kivelä sanoo.
Leikkauksen vaikutukset tuntuvat paitsi Suomessa järjestötyössä, myös kehittyvien maiden työntekijöiden keskuudessa.
– YK:n kestävän kehityksen tavoitteita ei voida saavuttaa, jos työehtojen ja työolojen kehittäminen sivuutetaan. Ihmisoikeuksia kunnioittavat työmarkkinat ja riittävä toimeentulon taso ovat edellytyksiä kehittyvien maiden hyvinvoinnin rakentamiselle, Kivelä sanoo.
Yhteyshenkilöt
Mai Kiveläkansanedustaja
Puh:040 741 7379mai.kivela@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Hanna Sarkkinen: Ministerin mielivaltainen saksien heiluttelu rapauttaa uskoa hyvään hallintoon5.12.2025 13:31:00 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Hanna Sarkkinen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen hallituksen päätöksestä leikata Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASKin kehitysyhteistyörahoitusta.
Johannes Yrttiaho: Telakkateollisuutta rahoittavan Finnveran lainsäädännössä tulee estää halpatyövoiman hyväksikäyttö5.12.2025 12:57:07 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho jätti vastalauseen talousvaliokunnan mietintöön rahoituskonserni Finnveran lainsäädäntöön esitetyistä muutoksista. Hän näkee hallituksen esityksessä vakavia puutteita: ulkomaisen halpatyön laajaan hyväksikäyttöön ei puututa ja ns. suomalaisen intressin määrittely heikkenee, korkeariskisen rahoituksen kahdeksan miljardin lisäystä ei lainkaan perustella ja eduskunnan budjettivaltaa Finnveran 50 miljardin valtuuksista ja 20 miljardin varainhankinnan vastuista rajoitetaan merkittävästi.
Minja Koskela: Suomen ei tule osallistua Euroviisuihin5.12.2025 10:07:32 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan mukaan kansanmurhaan syyllistyvän valtion ei pitäisi osallistua iloa ja hyväksyntää symboloivaan laulujuhlaan. EBU:n päätös olla estämättä Israelin osallistumista oli Koskelan mukaan väärä.
Mai Kivelä: Ilmastopolitiikka on hallitukselle pelkkää poliittista peliä4.12.2025 14:40:38 EET | Tiedote
Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) tänään julkaisemasta raportista käy ilmi, että Orpon hallitus on tehnyt päätöksiä ilmastotoimista täysin puutteellisen tietopohjan varassa. Hallitus lähetti tänään eduskuntaan myös kaksi pitkään odotettua ilmastopolitiikan selontekoa: energia- ja ilmastostrategian sekä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman.
Mai Kivelä: Hallituksen on reagoitava Puolan päätökseen turkistarhauksen kieltämisestä3.12.2025 15:03:41 EET | Tiedote
Puolan presidentti allekirjoitti eilen lain, joka kieltää turkistarhauksen maassa vuoteen 2033 mennessä. Puola on Euroopan suurin turkistuottajamaa ja koko maailman toiseksi suurin heti Kiinan jälkeen. Päätöksen myötä turkistarhaus saa jatkua merkittävässä mittakaavassa EU-maista enää ainoastaan Suomessa ja Kreikassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme