MessukeskusMessukeskus

Vene 26 Båt -messuilla kalastuksen trendit ja oppaat - kalastusmatkailu ja -veneet

Jaa

Helsingin kansainväliset venemessut Vene 26 Båt tarjoaa kohtaamispaikan myös kalastajille. Tällä kertaa on tarjolla kalastustrendien ja kalastusoppaiden lisäksi entistä enemmän kalastusveneitä ja kalastusmatkailuun liittyvää ohjelmaa. Venemessut on myös Pohjois-Euroopan suurin kalastustapahtuma ja ne järjestetään 6. – 15.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa.  Tarjolla on kymmenen päivää kesää, veneilyä ja kalastusta.  

Vene 25 Båt -messuilla vieraili lähes 68 000 kävijää
Vene 25 Båt -messuilla vieraili lähes 68 000 kävijää Kuva: Pekka Hannila

Venemessuilla on oma halli kalastukselle ja vesiharrasteille. Aalto-alueelle on tulossa entistä enemmän kalastukseen suunniteltuja ja varusteltuja veneitä. Kalastusalueella on tavattavissa läpi messujen runsaasti kalastusoppaita ympäri maan ja isäntänä totta kai Mikko ”Peltsi” Peltola.

Kalastusopaskillalla on nyt ensimmäistä kertaa oma osasto, joten yleisö saa tietoa oppaista valtakunnallisesti yhdestä pisteestä – esityksiä on myös ohjelmapisteillä. Kalataiteilija Sakke Yrjölä tuo upeat kalateoksensa messuille tälläkin kertaa, mutta nyt Yrjölä opastaa myös kalankäsittelyssä. Kalankäsittelyesityksiä on luvassa kalastuksen ohjelmalavalla erityisesti viikonloppuisin.    

”Ohjelma sisältää myös tietoa vesille pukeutumisesta, merikartoista, kalastusveneiden varustamisesta ja turvallisuudesta. Venemessujen vastuullisuuskumppani WWF Suomi nostaa esille Saimaan ja Itämeren norppien tilannetta, haamuverkkoja ja kalastajan vastuuta vesillä sekä virtavesien vapauttamista ja sen hyötyjä vaelluskalakannoille ja luonnolle. Keskustelua on myös Itämeren kalakantojen tilasta, joten monipuolista ohjelmaa tarjolla. Painavien puheenvuorojen lisäksi messuilla on monenlaisia heittokisoja kävijöille ja kutsukisana mm. suurhaukiluokan tarkkuusheittokilpailu. Luvassa on mukavaa menoa altaalla, jossa suppailun lisäksi on vesipooloa ja radio-ohjattavien purjeveneiden ohjausta, viikonloppuina merenneitoja ja pelastusnäytöksiä”, kertoo ohjelman tuottaja Sami Pitkänen Pulp Agencysta. ”Sukellus on myös entistä vahvemmin esillä venemessuilla.”

Kalastusmatkailua ja reissutarinoita

Kalastusopaskilta järjestää kalastusmatkailuseminaarin tiistaina 10.2. Kalastusmatkailu ja reissutarinat ovat muutenkin entistä vahvemmin esillä venemessuilla. Siellä kuullaan muun muassa kalastuksesta Malediivien turkoosissa vesissä, Hollannin suurahvenapajilla, Pohjois-Norjassa, Lapissa, Ahvenanmaalla ja Itämerellä yleensäkin. Reissutarinoitaan ovat kertomassa Henri ”Henri of Åland” Helminen, Jarmo ”Vekkuli” Vähämäki, Grayling Guide Teemu Vesterinen ja Mika ”Haukikoira” Vornanen.

Kalastuksen kulttuurieroista ja havainnoista Itämeren taimenrannoilta tulee kertomaan Itämeren eri maiden kalastuksen historiaan sekä nykytilanteeseen perehtynyt tietokirjailija Hasse Härkönen. Kalastuskulttuuri on Itämeren eri maissa kehittynyt eri aikoina ja erilaisiin vaiheisiin. Suomen, Ruotsin ja Viron meritaimenen kalastuksen kulttuurit eroavat toisistaan, mutta myös yhtäläisyyksiä löytyy.

Kalastukseen liittyviä palkintoja

Venemessuilla valitaan Messujen kalastusvene. Valinnalla halutaan nostaa paremmin esille kalastusta ja erityisesti kalastusveneitä, sillä messuilla esitellään vuosittain useita kalastukseen varusteltua venettä. Voittajan valitsee tuomaristo, joka arvioi kisaan osallistuvien veneiden soveltuvuutta kalastukseen. Käynnissä on myös yleisöäänestys. Palkinnot jaetaan lauantaina 14.2. Venemessuilla palkitaan Messujen kalastusveneen lisäksi Vuoden kalamies ja kalastusopas sekä Vuoden kalastuksenvalvoja.

Predator Masters with Ruoto 2026 kokoaa perinteiseen tapaan sankan joukon vapa- ja kilpakalastajia yhteen, kun kalastuksen ohjelmalavalla esitetään kisan huikea finaalijakso. Suomen kovimmat urheilukalastajat ottavat mittaa toisistaan ahvenen, kuhan ja hauen kalastuksessa. Kilpailun vesistö on Suomenlahti. Tiimit ja jäsenet ovat: CWC Andreas Seger & Mika Mäkelä, GARMIN Tomi Tikkanen & Jani Haavisto, SHIMANO-HUMMINBIRD Mika Mujunen & Mikko Riekkinen, OKUMA Tomi Zerhat & Salvatore Vitale, RUOTO Kalle Koivusalo & Janne Huhtanen, WESTIN Ville Puustinen & Mikko Kukkonen.  

Kalastajan Kanava menossa mukana

Kalastusmedia Kalastajan Kanava tuottaa useita kalastusaiheisiin ja kalastuselektroniikkaan liittyviä ohjelmanumeroita Tohatsu-lavalle teemana mm. ruoka-ahventen kalastus läpi avovesikauden ja karttaplotterin hyödyntäminen kalastuksesta. Tällä kertaa kalastuksen monitoimimies Jyri Kuusisalo kertoo kalastusveneen varustuksesta osastollaan ja on paikalla jokaisena messupäivänä.

Helsingin kansainväliset venemessut helmikuussa

Helsingin Messukeskus järjestää Pohjois-Euroopan suurimman veneilytapahtuman Vene 26 Båt Helsingin kansainväliset venemessut 6.–15.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimeksiannosta.

Kuvia median käyttöön http://mediabank.messukeskus.com

Lisätietoja: Helsingin Messukeskus, viestinnän asiantuntija Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com

Venealan Keskusliitto Finnboat ry, toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo, puh. 040 673 4032, jarkko@finnboat.fi

www.venemessut.fi #venemessut #suomiveneilee
www.messukeskus.com/vastuullisuus Seuraa venemessuja fb:ssa: https://www.facebook.com/venemessut
Seuraa venemessuja instassa: @venemessut

Tietoja julkaisijasta

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. In 2024, the events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and the hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Vene 26 Båt -messujen vastuullisuuskumppani WWF Suomi pysäyttää luonnon köyhtymisen2.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote

Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma Vene Båt nostaa vuosittain esille vastuullisuutta ja ympäristön, erityisesti merien ja sisävesistöjen, suojelun eteen tehtyä arvokasta työtä. Ensi helmikuussa venemessuilla kuullaan tässä yhteydessä erityisesti messujen kumppanin WWF Suomen työstä ja tavoitteista näiden teemojen parissa. Helsingin kansainväliset venemessut Vene 26 Båt järjestetään 6.–15.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa.

Sijoittaja 2025 kokosi kotimaisen sijoittamisen huippunimet ja ajankohtaiset teemat Helsingin Messukeskukseen28.11.2025 09:42:02 EET | Tiedote

Helsingin Messukeskuksessa järjestetty Sijoittaja 2025 päättyi tänään ja keräsi yhteen lähes kolme tuhatta sijoittamisesta kiinnostunutta. Tapahtuma tarjosi ajankohtaisia näkökulmia sijoittamiseen alan huippunimiltä, herätti syvällisiä keskusteluja talouden ja henkilökohtaisen varallisuuden tulevaisuudesta – ja teki näkyväksi uuden sijoittajasukupolven, joka astui rohkeasti mukaan keskusteluun.

Joulu on elämysten juhla – Lapsimessujen kyselyn mukaan suomalaiset valitsevat tänä vuonna laadukkaita, merkityksellisiä lahjoja ja joulubudjetti asettuu 300–500 euroon.27.11.2025 13:02:31 EET | Tiedote

Lapsimessujen tuore joulukysely osoittaa, että suomalaisperheet panostavat tänä vuonna ilon tuomiseen ja harkittuihin valintoihin. Joulun “kultainen keskitie” on 300–500 euron budjetti, joka kertoo tasapainoisesta ja suunnitelmallisesta juhlanvietosta. Lahjoissa korostuvat herkut, kirjat ja lahjakortit – joulun tämän vuoden selkeät hitit. Kyselyn mukaan joulu nähdään myös yhä vahvemmin elämysten ja merkityksellisten lahjojen juhlana, jossa perheet valitsevat laadukkaita, yhdessä koettavia hetkiä tavaran rinnalle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye