Nuorena saatu endometrioosidiagnoosi vaikuttaa elämään monin tavoin
8.12.2025 08:59:22 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote
Nuorena saatu endometrioosidiagnoosi on yhteydessä suurempaan sairastavuuteen sekä koulutuksellisiin ja ammatillisiin haasteisiin. Aikaisella hoidolla voitaisiin helpottaa sairaustaakkaa.
Endometrioosi on yleinen naisten sairaus, jossa kohdun limakalvon kaltaista kudosta kasvaa kohdun ulkopuolella, tyypillisimmin vatsakalvon alueella. Se aiheuttaa kipua, lapsettomuutta ja siihen liittyy kohonnut riski muulle sairastavuudelle.
Elina Raspin väitöstutkimuksessa tutkittiin naisia, jotka olivat saaneet endometrioosidiagnoosin alle 25-vuotiaana leikkauksen yhteydessä vuosina 1987–2012, ja vertailtiin heitä naisiin, joilla ei ole endometrioosia.
– Etenkin kipuun liittyvät sairaudet, gynekologiset tulehdukset ja lapsettomuus olivat endometrioosiryhmässä selvästi yleisimpiä. Endometrioosista kärsivät myös käyttivät terveyspalveluita vertaisryhmän naisia enemmän, LL Elina Rasp kertoo.
Tutkimus osoitti yhteyden nuorena saadun endometrioosidiagnoosin ja myöhemmän masennuksen ja ahdistuksen välillä. Lisäksi havaittiin yhteys endometrioosin ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriön, persoonallisuushäiriöiden sekä myöhemmän sairaalahoitoa vaatineen päihdeongelman välillä.
Diagnoosilla yhteys myös koulutus- ja työelämähaasteisiin
Aiemmat tutkimukset ovat viitanneet endometrioosin yhteyteen koulutuksellisiin ja työelämähaasteisiin sekä lisääntyneisiin sairauspoissaoloihin. Rasp tarkasteli koulutus- ja ammattitasoja ennen 40. ikävuotta.
– Endometrioosiryhmäläiset saavuttivat harvemmin ylemmän korkeakoulututkinnon, ja he olivat vanhempia valmistuessaan. He työskentelivät useammin matalamman vaatimustason tehtävissä ja päätyivät harvemmin asiantuntija- tai johtotehtäviin, Rasp sanoo.
– Aikainen, oireperusteinen hoito, kroonisen kivun tehokas hallinta sekä kokonaisvaltainen nuoren tukeminen voisivat lieventää sairaustaakkaa ja parantaa koulutuksellisia ja ammatillisia mahdollisuuksia”, hän jatkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiElina RaspLL, väitöskirjatutkijaHelsingin yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta
Puh:0407504474Elina.Rasp@helsinki.fiPia PurraViestinnän asiantuntijaHelsingin yliopisto
Puh:02941 24205Pia.Purra@helsinki.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Se sijoittuu kansainvälisissä yliopistovertailuissa maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Aleksanteri-konferenssi 21.–23.10. keskittyy turvallisuuskysymyksiin13.10.2026 13:43:30 EEST | Kutsu
Kansainvälinen Aleksanteri-konferenssi luotaa turvattomuuden syitä ja tarkastelee, miten valtiot, yhteiskunnat ja yksilöt vastaavat turvallisuushaasteisiin. Median akkreditointi on avoinna 19.10. asti.
Lyhytterapia voi auttaa useampia kuin on luultu12.10.2026 09:28:06 EEST | Tiedote
Tehokasta terapeuttista hoitoa yleisiin mielenterveyden ongelmiin voitaisiin tarjota laajasti osana julkisia mielenterveyspalveluita, selviää Helsingin yliopiston tutkimuksessa. Lyhytterapia tehoaa myös vaikeammin oireileviin potilaisiin.
Sampsa Fabritius Helsingin yliopiston kaupallistamisyrityksen uudeksi toimitusjohtajaksi8.10.2026 08:33:41 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston teknologiansiirto- ja kaupallistamisyhtiö Helsingin Innovaatiopalvelut Oy:n hallitus on nimittänyt Sampsa Fabritiuksen (DI) toimitusjohtajakseen 1.10.2026 alkaen.
Sote-palvelut digitalisoituvat – apua ilman voi jäädä, vaikka osaisi käyttää verkkopalveluja7.10.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Verkkopalveluissa asiointia voivat hankaloittaa puutteellisten digitaitojen lisäksi myös kognitiiviset ja oppimiseen liittyvät vaikeudet. Helsingin yliopistoon tehdyn väitöstutkimuksen mukaan digipalvelujen onnistumista pitäisi mitata sillä, saako ihminen avun.
Ostohuijaukset yleistyvät, verkkorikosten pelko väheni2.10.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Hieman yli 6 prosenttia Suomessa asuvista 15–74-vuotiaista koki vuonna 2025 vähintään läimäisyn käsittävää väkivaltaa. Väkivallan uhriksi joutuneiden osuus on pysynyt samalla tasolla jo pitkään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme