VR-Yhtymä Oyj

Kotimainen kalustotuotanto vahvistaa huoltovarmuutta – VR FleetCare ja UPM solmivat merkittävän vaunukaupan

8.12.2025 10:00:17 EET | VR-Yhtymä Oyj | Tiedote

Jaa

Raidekaluston kunnossapitäjä ja vaunuvalmistaja VR FleetCare ja UPM Metsä ovat solmineet sopimuksen yli 150 kappaleen raakapuuvaunutoimituksesta. Ensimmäiset vaunut tulevat liikenteeseen vuoden 2026 loppuun mennessä, ja koko vaunusarjan toimitus on valmis vuonna 2028.

Käynnistyvä projekti on merkittävä suomalaisen vaunuvalmistuksen kannalta, sillä kyseessä on ensimmäinen raakapuuvaunutoimitus VR:n ulkopuoliselle asiakkaalle. UPM korvaa puukuljetustensa ulkomaisen vaunukapasiteetin kotimaisella ostamalla Pieksämäellä valmistettavia SNPS-raakapuuvaunuja VR FleetCarelta. Sopimukseen sisältyy myös vaunujen kunnossapito, mikä varmistaa kaluston elinkaaren hallinnan ja mahdollistaa huolto-ohjelman sekä käyttöiän aikaiset muutostyöt valmistajan toimesta.

Olemme ylpeitä siitä, että UPM on valinnut meidät vaunujen toimittajaksi. Pieksämäen konepajalla on vahva kokemus EU-standardin mukaisten raakapuuvaunujen ja muun kaluston valmistuksesta. Kotimainen tuotanto tukee huoltovarmuutta ja kestävyyssiirtymää edistämällä raideliikennettä sekä parantamalla samalla Suomen kilpailukykyä”, VR:n kunnossapitojohtaja Otso Ikonen kertoo.

Uudella vaunukalustolla tullaan kuljettamaan noin kolmasosa UPM Metsän raakapuukuljetuksista rautateillä. Uusi kalusto korvaa asteittain ulkomaisen vaunukaluston, jota UPM on käyttänyt Suomessa vuodesta 2023 alkaen.

Uuden kuljetuskaluston hankinta VR:ltä on meille merkittävä investointi kotimaan logistiikkaan. Kun vaunut valmistetaan kotimaassa, luodaan työtä ja toimeentuloa Suomeen useaksi vuodeksi. Tämä lisää edelleen UPM:n tuottamaa arvonlisää ja taloudellista hyötyä yhteiskunnalle sekä mahdollistaa raakapuun toimitusketjun kilpailukyvyn kehittämisen”, kertoo operaatiojohtaja Ville Parkkinen UPM Metsältä.

Uusi raakapuuvaunukauppa vahvistaa entisestään Pieksämäen konepajan toimintaa aiemmin julkaistun raskaskuljetusvaunukaupan rinnalla. VR FleetCare on pitkän historiansa aikana valmistanut lähes 50 000 vaunua suomalaisen teollisuuden tarpeisiin. Kestävän kehityksen periaatteet ja turvallisuus ohjaavat valmistusprosessia, ja Pieksämäen konepajalla on modernit tuotantotilat sekä osaaminen vaunujen valmistuksen eri vaiheisiin. VR FleetCaren aiemmin valmistamat raakapuuvaunut ovat osoittautuneet toimiviksi ratkaisuiksi tarjoten optimaalisen hyötykuorman eri puumitoille ja kotimaassa valmistetut vaunut soveltuvat erinomaisesti Suomen olosuhteisiin. Pieksämäen konepajalla valmistetaan raakapuuvaunujen lisäksi raskaskuljetusvaunuja sekä säiliövaunuja. Pieksämäen konepajan tuotantokapasiteetti on noin 300 tavaravaunua vuodessa, ja sitä voidaan kasvattaa asiakastarpeiden mukaan.

Yhteyshenkilöt

VR Mediadesk

Viestintäyksikkömme palvelee mediaa puh. 029 434 7123 ja viestinta@vr.fi. Olemme tavoitettavissa ma-pe 8-16. Arki-iltaisin klo 16 jälkeen, arkipyhinä ja viikonloppuisin palvelemme mediaa puhelimitse akuuteissa häiriötilanteissa.

Puh:+358 29 434 7123viestinta@vr.fi

Me VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikennettä. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka kasvattaa vähäpäästöisen raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä toimimme teollisuuden tukijalkana kotimaan logistiikassa. Vuonna 2024 kyydissämme tehtiin 15,3 miljoonaa kaukoliikenteen matkaa Suomessa ja kuljetimme rautateitse 23,2 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikevaihtomme oli 1 294,7 miljoonaa euroa ja työllistimme yli 8 400 rautaista ammattilaista. Lisätietoja: https://www.vrgroup.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj

VR laskee Helsinki–Riihimäki-lippujen hintoja lähiliikenteessä – kertalippu jatkossa 10,80 euroa3.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

VR alentaa 3.8.2026 alkaen lähiliikenteen kerta- ja sarjalippujen hintoja Helsinki-Riihimäki-yhteysvälillä. Tavoitteena on tehdä junasta entistä houkuttelevampi vaihtoehto arjen työ-, opiskelu- ja vapaa-ajan matkoille. Aikuisen kertalipun hinta laskee 12,40 eurosta 10,80 euroon, eli lähes 13 prosenttia. Uudet hinnat tulevat voimaan kaikissa VR:n myyntikanavissa 3.8. ”Helsingin ja Riihimäen välinen rataosuus on yksi Suomen vilkkaimmista. Alennamme lippujen hintoja, jotta juna olisi tällä välillä entistä houkuttelevampi ja kilpailukykyisempi vaihtoehto muihin kulkumuotoihin verrattuna”, sanoo VR:n lähiliikennejohtaja Anu Punola. Hinnat laskevat sekä kertalipuissa että sarjalipuissa. Alennetut hinnat ovat saatavilla VR Matkalla -sovelluksessa, VR:n verkkokaupassa sekä muissa myyntikanavissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye