Pohjoismaiden geologiyhteisö kokoontuu Turussa – konferenssissa esillä energiajärjestelmät, ilmastonmuutos ja luonnonvarojen kestävä hallinta
7.1.2026 07:30:00 EET | Turun yliopisto | Tiedote
Kymmenen vuoden välein Suomessa järjestettävä Nordic Geological Winter Meeting tuo tammikuussa Turkuun yli 500 geotieteiden asiantuntijaa. Tapahtuma nostaa esiin alan ajankohtaisinta huippututkimusta evoluutiosta ja energiajärjestelmien murroksesta ilmastonmuutoksen vaikutuksiin, kaivannaisteollisuuteen, luonnonvarojen kestävään käyttöön sekä satelliitti- ja tekoälysovelluksiin.
37. Pohjoismaiset geologian talvipäivät (Nordic Geological Winter Meeting) järjestetään Turussa Logomossa 13.–15. tammikuuta 2026.
Tämän vuoden kokouksen teemana on ”Maailma murroksessa”, joka korostaa geotieteiden monitieteistä ja tulevaisuuteen suuntautuvaa luonnetta sekä tieteenalan keskeistä roolia ilmastonmuutokseen ja luonnonvaroihin liittyvässä tutkimuksessa.
Tapahtuma kokoaa yhteen tutkijoita Tanskasta, Suomesta, Islannista, Norjasta, Ruotsista ja lähialueilta edustaen kaikkia geotieteiden osa-alueita. Tänä vuonna tapahtumaan osallistuu yli 500 tutkijaa, ja ohjelmassa on yli 470 kokousesitelmää.
Kolmipäiväisen kokouksen ohjelma sisältää kutsuttujen puhujavieraiden esitelmiä, kymmeniä tieteellisiä sessioita sekä näyttelyn, jossa esitellään osallistujille laajasti alaan liittyvää ajankohtaista sisältöä.
Kokouksen tieteellisissä sessioissa käsitellään monia ajankohtaisia teemoja, kuten kaivannaisteollisuuden ympäristövaikutusten ehkäisyä, geologisia vaaroja muuttuvassa ilmastossa sekä tekoälyn ja satelliittidatan käyttöä ympäristö- ja luonnonvarahaasteiden ratkaisemisessa.
Kokouksessa on kolme kansainvälisesti tunnettua kutsuttua esitelmöitsijää:
Professori P. David Polly on Indianan yliopiston paleontologi ja evoluutiobiologi, joka on erikoistunut selkärankaisten paleontologiaan. Hän on tutkinut laaja-alaisesti evoluutiobiologiaa, ja on yksi maailman johtavista morfometrian tutkijoista. Polly on muun muassa innovatiivisella tavalla yhdistänyt eläinten sukupuita ja niiden maantieteellistä esiintymistä geologisessa aikataulussa.
Pääsihteeri Julie Hollis on EuroGeoSurveys-järjestön pääsihteeri. Hänellä on laaja kokemus geologisten tutkimuslaitosten johtotehtävistä useissa maissa sekä tausta alueellisessa geologisessa kartoituksessa. Hän puhuu kokouksessa energiajärjestelmien muutoksesta ja siitä, miten geopoliittiset tekijät muokkaavat toimitusketjuja ja resurssien hyödyntämistä.
Kolmas kutsuttu esitelmöitsijä on Pohjoismainen geotieteilijä -palkinnon saaja, jolle annetaan tunnustus pitkästä menestyksekkäästä urasta. Palkinnon saaja julkaistaan 14. tammikuuta 2026.
Vuodesta 1954 lähtien järjestetty kokous on pohjoismaisen geotiedeyhteisön joka toinen vuosi toteutuva perinne ja se pidetään Suomessa kymmenen vuoden välein.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Esa HeilimoProfessoriTurun yliopisto, geologia
Puh:+358 50 530 6133esa.heilimo@utu.fiTurun yliopiston viestintä
viestinta@utu.fiwww.utu.fi/medialleLinkit
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto
Tieteen lavalla 24.9. liikutaan sairauden, poikkeavuuden ja hyväksyttävyyden rajapinnoilla21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa tutkijat tarjoavat tieteen näkökulmia Seili-näytelmän teemoihin.
Väitös: Lapsuuden perheympäristö ja sisarusten määrä voivat näkyä sydämen ja aivojen terveydessä vielä keski-iässä21.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa selvitettiin lapsuuden perheympäristön vaikutusta keski-iän terveyteen. Vanhempien tupakoinnille altistuminen vaikutti negatiivisesti sydän- ja verisuoniterveyteen sekä kognitiiviseen suoriutumiseen vielä keski-iässä. Lisäksi ainoilla lapsilla oli jo epäedullisempi sydän- ja verisuonitautien riskitekijäprofiili koko elämänkulun ajan.
Kuormittava varusmiespalvelus haastaa vastustuskykyä – mahdollinen apu löytyi maitoproteiinista18.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin hydroloisoidun maitoproteiinin ja kuumakäsitellyn maitohappobakteerivalmisteen potentiaalia varusmiesten terveyden tukemisessa. Maitoproteiinin osoitettiin auttavan varusmiesten vastustuskykyä.
Tiede- ja taidetapahtuma Aboagora järjestetään jälleen syyskuussa teemalla ”Mercury, the Winged Messenger”16.9.2026 11:17:36 EEST | Tiedote
Turun kulttuurielämään vakiintunut tiede- ja taidetapahtuma Aboagora tuo lavalle kolme pääpuhujaa. Timo R. Stewart tarkastelee informaatiosotaa Gazan konfliktin valossa, musiikkitieteen professori Susanna Välimäki avaa, miten säveltäjä Kaija Saariahon viimeinen teos kommunikoi kuolemaa, ja professori Susanne Åkesson kertoo tervapääskyjen mannertenvälisistä muuttomatkoista.
Sota voi jättää sotilaaseen moraalisen vaurion myös sankarillisista teoista15.9.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Moraalinen vaurio on yleinen ilmiö sotaveteraanien keskuudessa. Laura Puumala osoittaa väitöstutkimuksessaan, että moraalinen vaurio voi olla seuraus myös moraalisesti oikeista tai ihailtavista teoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme