Oululainen 6G-tutkimus on ällistyttävän laajaa: kaksoiskäyttöteknologioita, palkittuja tutkimuksia, terveysinnovaatioita, tuhansia julkaisuja ja satoja kumppanuuksia
9.12.2025 07:07:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Maailman ensimmäisenä 6G-tutkimuskokonaisuutena jo vuonna 2018 aloittanut Oulun yliopiston 6G-lippulaiva julkaisee uusimpia tuloksiaan ja yhteistyökumppanuuksiaan jo yhdennessätoista 6G Waves -lehdessään. Kyseessä on yleistajuisesti kirjoitettu julkaisu langattoman tietoliikenteen tutkimuksesta ja uuden teknologian sovellusmahdollisuuksista.

”Uusin 6G Waves esittelee viimeisimmät saavutuksemme. Lehti tarjoaa kattavan katsauksen ohjelman alusta lähtien käynnistettyihin hankkeisiin, näkemyksiä nykytilanteesta sekä tulevaisuuden suunnan, kun mennään kohti seuraavaa vuosikymmentä ja seuraavaa mobiiliteknologiasukupolvea”, kertoo professori Ari Pouttu, 6G Flagshipin johtaja.
Keskeiset nostot 6G Waves -lehdestä:
- 6G-testikeskus: Ainutlaatuinen maailmanluokan testausympäristö Oulun yliopistossa, osa NATO DIANA -verkostoa, mahdollistaa monipuolisen testaamisen kaksoiskäyttöteknologioita kehittäville yrityksille.
- Teollisuusyhteistyö: Esimerkiksi Bittium ja Keysight ovat vahvistaneet 6G-testikeskusta ja Oulun yliopiston oman 5/6G-testiverkon kyvykkyyttä lahjoittamalla mittauslaitteistoa ja viestintäjärjestelmiä.
- Tutkimuksen huippuosaaminen: SUPERIOT-, 6G XR- ja 6GSandbox -hankkeet sijoittuivat EU:n kymmenen parhaan 6G-innovaation joukkoon! AI-RAN-tutkimus voitti Innovation Challenge -palkinnon ja moni muukin päättynyt tai päättyvä projekti on kerännyt kansainvälistä huomiota.
- Terveysinnovaatiot: 6GESS-tutkijat kehittävät puettavan elektroniikan teknologiaa. Lisäksi olemme mukana Hola 5G Oulu -hankkeen kautta olleet luomassa Euroopan ensimmäistä yksityistä 5G-sairaalaverkkoa Ouluun.
- Globaali johtajuus, haluttu kumppanuus: 6G Flagship on yksi Delhi Declaration -julistuksen allekirjoittaja, edistäen turvallista ja kestävää 6G-kehitystä maailmanlaajuisesti. Tämä on yksi esimerkki lukuisista kumppanuuksista, jotka lehdessä esitellään.
”6G-testikeskuksessamme asiakkailla on pääsy maailmanluokan mittakaavassa harvinaisiin radiotaajuuksien mittauslaitteisiin, ja kaikki 6G-teknologian kehittämiseen liittyvät mittaukset ja testaus voidaan suorittaa yhdessä paikassa. Käytössä olevat radiotaajuudet, suuria antenniryhmiä hyödyntävä radioteknologia sekä operatiivinen testiverkko mahdollistavat tutkimuksen, jota ei voi muualla tehdä. Haluamme osaltamme varmistaa, että Suomi pysyy langattoman teknologian eturintamassa”, Pouttu toteaa ja jatkaa ylpeänä:
”Yli 500 tutkijaa työskentelee 6G-teknologian parissa. Tutkimus on jaettu neljään strategiseen kokonaisuuteen. 6G Flagshipin vaikutus on globaali; Kumppanuuksia on yli 240 Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Euroopassa, Aasiassa ja Australiassa. Vuodesta 2018 lähtien 6G Flagshipissa on tehty yhteistyötä 457 yrityksen kanssa, tutkijat ovat tuottaneet yli 4200 vertaisarvioitua julkaisua yhteistyössä yritysten kanssa ja olemme julkaisseet 15 white paperia, vahvistaen näin Suomen ja erityisesti Oulun asemaa langattoman tutkimuksen globaalina johtajana sekä haluttuna kumppanina."
Korkean teknologian keskuksena ja vahvana ICT-osaajien keskittymänä Oulu tarjoaa ihanteelliset tutkimusympäristöt innovaatioiden syntymiselle. Oululaiset tutkijat isännöivät ensi keväänä merkittäviä tapahtumia, kuten EuCNC & 6G Summit 2026 ja Nordic Conference on Digital Health and Wireless Solutions Oulun toimiessa vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkina.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville WittenbergViestintäasiantuntija
Tiedeviestintä: tekniikan alat, tieto- ja sähkötekniikka, 6G Flagship, 6G-testikeskus (NATO DIANA)
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun normaalikoulun uudisrakennuksen rakennustyöt aloitetaan elokuussa14.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Oulun normaalikoulun uudisrakennushanke etenee suunnitellusti kohti toteutusta. Hankkeen kannalta keskeiset investointipäätökset on nyt hyväksytty kahdessa erillisessä hallituskäsittelyssä: Oulun yliopiston hallitus hyväksyi investointikustannukset ja vuokrauspäätöksen 26.5., ja Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK) hallitus teki investointi- ja vuokrauspäätöksen 3.7.
Kahvinjuonti yhteydessä kehonkoostumukseen ja aineenvaihduntaan – miehillä havaittiin myös yhteys testosteroniin13.8.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Kahvia enemmän juovilla suomalaisilla oli tutkimuksessa vähemmän kehon kokonaisrasvaa ja sisäelinrasvaa sekä enemmän lihasmassaa kuin vähemmän kahvia juovilla. Oulun yliopiston tutkimuksessa havaittiin lisäksi yhteyksiä kahvinjuonnin ja sukupuolihormonien välillä. Yhteydet olivat erilaisia miehillä ja naisilla.
Ilmastonmuutos näkyy vesissä – asiantuntijat koolle etsimään ratkaisuja vesivarojen hallintaan12.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Vesi on yksi ilmastonmuutoksen näkyvimmistä vaikutuskanavista. Sään ääri-ilmiöt, vesihuollon turvallisuus ja veden riittävyys vaikuttavat kuntiin, yrityksiin ja kansalaisiin. Miten tekoäly voi tukea vesivarojen kestävää hallintaa? Miten ilmastonmuutoksen vaikutuksiin voidaan varautua entistä paremmin? Näitä kysymyksiä tarkastellaan Nordic Hydrological Conference 2026 -konferenssissa, jonka teemana on Digital Solutions in Hydrology and Sustainable Water Management. Konferenssin järjestävät Oulun yliopiston Digitaaliset vedet -lippulaiva ja The Nordic Association for Hydrology (NHF).
Voimakas immuunivaste voi kertoa ärhäkästä rintasyövästä – uusi suomalaistutkimus auttaa tunnistamaan riskipotilaat ja kohdistamaan hoidot tarkemmin5.8.2026 07:06:00 EEST | Tiedote
Rintasyöpäkasvaimen biologisen käyttäytymisen mittaaminen auttaa tunnistamaan jo varhaisessa vaiheessa ne potilaat, joiden sairaus on erityisen aggressiivinen. Oulun yliopiston tutkimus tarjoaa pohjan uudenlaiselle biomarkkeripaneelille, jonka avulla tehokkaimmat hoidot voidaan kohdentaa oikealle potilaalle oikeaan aikaan.
Yllättävä perhoslöytö – Euroopassa lähes tuntematon laji löytyi Suomesta10.7.2026 12:01:00 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen Bromarvista on löytynyt Suomelle uusi ja erittäin odottamaton perhoslaji. Kyseessä on todennäköisesti Cuprina fuscella, jota on Euroopassa tavattu aiemmin vain Itävallasta. Löytö on poikkeuksellinen, sillä laji kuuluu alaheimoon, jota ei ole aiemmin havaittu Suomessa eikä muuallakaan Pohjois-Euroopassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
