Tutkimus: Pitkittynyt sota ajanut Ukrainan nuoret vakavaan mielenterveyskriisiin
9.12.2025 10:00:40 EET | Turun yliopisto | Tiedote
Ukrainan sodan eri vaiheiden läpi eläneet nuoret kärsivät hälyttävistä mielenterveysoireista, osoittaa Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen laaja aikasarjatutkimus. Tutkimuksen mukaan molemmille Ukrainan sodan vaiheille vuodesta 2014 lähtien altistuneista nuorista 16 prosenttia kokee PTSD-oireita, kun taas sodalle altistumattomilla nuorilla vastaava luku oli yhden prosentin luokkaa. Tutkimuksessa selvisi lisäksi, että yli kymmenen prosenttia heistä kärsii myös vakavista masennusoireista ja yli kymmenen prosenttia on yrittänyt itsemurhaa.
Uudessa tutkimuksessa selvisi, että nuoret, jotka ovat kokeneet Ukrainan sodan kokonaisuudessaan vuoden 2014 alkuvaiheista helmikuussa 2022 alkaneeseen täysimittaiseen hyökkäykseen, raportoivat eniten traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) oireista, vakavasta masennuksesta sekä itsemurhayrityksistä.
Peräti 16 prosenttia niistä nuorista, jotka ovat altistuneet molemmille Venäjän ja Ukrainan sodan vaiheille vuodesta 2014 lähtien, kokee PTSD-oireita, kun taas sodalle altistumattomilla nuorilla luku oli yhden prosentin luokkaa. Vakavista masennusoireista kärsi yli kymmenen prosenttia verrattuna kolmeen prosenttiin nuorista, jotka eivät ole altistuneet sodalle.
Tutkimuksessa vertailtiin vuosina 2016–2017 ja 2023–2024 kerättyjä koulujen kyselyaineistoja Donetskin ja Kirovohradin alueilta. Kyselyihin vastasi yhteensä 5 486 nuorta.
– Tulokset paljastavat, miten pitkittynyt ja eskaloitunut konflikti on vuosien mittaan moninkertaistanut ukrainalaisten nuorten henkisen kuormituksen. Sodalla on merkittäviä vaikutuksia nuorten mielenterveyteen, millä voi olla kauaskantoisia seuraamuksia sitten, kun Ukrainaa päästään jälleenrakentamaan, sanoo tutkimuksen johtaja, professori Andre Sourander.
Nuorten itsetuhoisuus lisääntynyt
Sodan kokeneet nuoret olivat myös yrittäneet huomattavasti useammin itsemurhaa kuin sodalle altistumattomat nuoret. Tutkimuksessa selvisi, että sodalle altistuneista nuorista yli kymmenen prosenttia oli yrittänyt itsemurhaa ja sodalle altistumattomista neljä prosenttia. Vähäinenkin altistuminen sotatoimille lisäsi riskiä, mutta kaikkein haavoittuvimpia ovat nuoret, joilla oli ennestään mielenterveyden haasteita. Tyttöjen ja vanhempien nuorten oireilu oli yleisempää, samoin niiden, jotka eivät asuneet biologisten vanhempiensa kanssa.
– Turvallinen perheympäristö on nuorille keskeinen suojaava tekijä. Kun sota hajottaa perheitä tai vie läheisiä, tuo turva katoaa. Silloin nuoret jäävät epävarmuuden ja turvattomuuden keskelle, Sourander sanoo.
Tutkimusryhmä painottaa, että Ukrainan nuorten mielenterveyspalveluihin tarvitaan kiireellisiä ja pitkäjänteisiä toimia.
– Tarpeen ovat erityisesti helposti saavutettavat, traumaosaamiseen perustuvat digitaaliset palvelut perheiden tukemiseksi sekä koulujen ja terveydenhuollon ammattilaisten koulutus sodan aiheuttamien mielenterveysoireiden tunnistamiseen ja hoitamiseen, sanoo professori Olga Osokina, joka työskentelee Donetskin kansallisessa lääketieteellisessä yliopistossa sekä Turun yliopiston vierailevana professorina.
Tutkimus “Mental Health of Ukrainian Adolescents After Russian Invasions” julkaistiin lääketieteellisessä JAMA Pediatrics -lehdessä 8. joulukuuta 2025:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Andre SouranderTurun yliopisto
Puh:050 365 3447andsou@utu.fiLinkit
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto
Tieteen lavalla 24.9. liikutaan sairauden, poikkeavuuden ja hyväksyttävyyden rajapinnoilla21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa tutkijat tarjoavat tieteen näkökulmia Seili-näytelmän teemoihin.
Väitös: Lapsuuden perheympäristö ja sisarusten määrä voivat näkyä sydämen ja aivojen terveydessä vielä keski-iässä21.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa selvitettiin lapsuuden perheympäristön vaikutusta keski-iän terveyteen. Vanhempien tupakoinnille altistuminen vaikutti negatiivisesti sydän- ja verisuoniterveyteen sekä kognitiiviseen suoriutumiseen vielä keski-iässä. Lisäksi ainoilla lapsilla oli jo epäedullisempi sydän- ja verisuonitautien riskitekijäprofiili koko elämänkulun ajan.
Kuormittava varusmiespalvelus haastaa vastustuskykyä – mahdollinen apu löytyi maitoproteiinista18.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin hydroloisoidun maitoproteiinin ja kuumakäsitellyn maitohappobakteerivalmisteen potentiaalia varusmiesten terveyden tukemisessa. Maitoproteiinin osoitettiin auttavan varusmiesten vastustuskykyä.
Tiede- ja taidetapahtuma Aboagora järjestetään jälleen syyskuussa teemalla ”Mercury, the Winged Messenger”16.9.2026 11:17:36 EEST | Tiedote
Turun kulttuurielämään vakiintunut tiede- ja taidetapahtuma Aboagora tuo lavalle kolme pääpuhujaa. Timo R. Stewart tarkastelee informaatiosotaa Gazan konfliktin valossa, musiikkitieteen professori Susanna Välimäki avaa, miten säveltäjä Kaija Saariahon viimeinen teos kommunikoi kuolemaa, ja professori Susanne Åkesson kertoo tervapääskyjen mannertenvälisistä muuttomatkoista.
Sota voi jättää sotilaaseen moraalisen vaurion myös sankarillisista teoista15.9.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Moraalinen vaurio on yleinen ilmiö sotaveteraanien keskuudessa. Laura Puumala osoittaa väitöstutkimuksessaan, että moraalinen vaurio voi olla seuraus myös moraalisesti oikeista tai ihailtavista teoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme