Elinympäristöjen vaikutusta aikasuhteeseen tutkivalle Ricardo Correialle arvostettu 2 miljoonan euron ERC-rahoitus
9.12.2025 13:00:00 EET | Turun yliopisto | Tiedote
Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön johtamassa kansainvälisessä tutkimuksessa tarkastellaan, miten luonto ja erilaiset elinympäristöt vaikuttavat ihmisten ajantajuun. Hankkeen tulokset voivat tulevaisuudessa ohjata kaupunkien ja muiden elinympäristöjen suunnittelua.

Kokemukset ajan riittämättömyydestä ovat yleisiä nopeatempoisissa kaupunkiympäristöissä asuville ihmisille eri puolilla maailmaa. Turun yliopiston apulaisprofessori Ricardo Correian johtaman tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää, miten luonto voisi auttaa meitä säätelemään ajan kulumisen hahmottamista.
– Etenkin kaupunkiympäristöissä asuvilla on usein kiireen tunne, joka vaikuttaa heidän hyvinvointiinsa ja käyttäytymiseensä. Projektimme tavoitteena on ymmärtää luontokokemusten positiivisia vaikutuksia aikasuhteeseen sekä sitä, miten voimme hyödyntää tätä tietoa terveempien ja kestävämpien elinympäristöjen suunnittelussa, Correia kertoo.
Euroopan tutkimusneuvosto ERC myönsi Correian johtamalle NATURETIME-projektille noin 2 miljoonan euron arvostetun Consolidator Grant -rahoituksen, joka on yksi Euroopan kilpailluimmista rahoituksista. Viisivuotinen rahoitus myönnetään uransa keskivaiheilla olevalle tutkijalle korkeatasoiseen tieteelliseen tutkimukseen.
Projektissa tutkijat testaavat aiempia hypoteeseja siitä, että luontoympäristöt vaikuttavat myönteisellä tavalla ihmisteen aikasuhteeseen ja että nämä muutokset vahvistaisivat ihmisten ympäristöystävällisiä käyttäytymismalleja.
– Odotamme tutkimukseltamme käytännöllistä tietoa, joka voi ohjata kaupunkien ja muiden elinympäristöjen suunnittelua niin, että elinympäristöt tukevat tervettä aikasuhdetta, lisäävät ihmisten hyvinvointia, sekä edistävät myönteisiä ja kestäviä käyttäytymismalleja, joita tarvitsemme ympäristöhaasteiden ratkaisemiseksi, Correia sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ricardo Correiaapulaisprofessoribiodiversiteettiyksikkö, Turun yliopisto
(yhteydenotot englanniksi)
Kuvat

Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto
Tieteen lavalla 24.9. liikutaan sairauden, poikkeavuuden ja hyväksyttävyyden rajapinnoilla21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa tutkijat tarjoavat tieteen näkökulmia Seili-näytelmän teemoihin.
Väitös: Lapsuuden perheympäristö ja sisarusten määrä voivat näkyä sydämen ja aivojen terveydessä vielä keski-iässä21.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa selvitettiin lapsuuden perheympäristön vaikutusta keski-iän terveyteen. Vanhempien tupakoinnille altistuminen vaikutti negatiivisesti sydän- ja verisuoniterveyteen sekä kognitiiviseen suoriutumiseen vielä keski-iässä. Lisäksi ainoilla lapsilla oli jo epäedullisempi sydän- ja verisuonitautien riskitekijäprofiili koko elämänkulun ajan.
Kuormittava varusmiespalvelus haastaa vastustuskykyä – mahdollinen apu löytyi maitoproteiinista18.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin hydroloisoidun maitoproteiinin ja kuumakäsitellyn maitohappobakteerivalmisteen potentiaalia varusmiesten terveyden tukemisessa. Maitoproteiinin osoitettiin auttavan varusmiesten vastustuskykyä.
Tiede- ja taidetapahtuma Aboagora järjestetään jälleen syyskuussa teemalla ”Mercury, the Winged Messenger”16.9.2026 11:17:36 EEST | Tiedote
Turun kulttuurielämään vakiintunut tiede- ja taidetapahtuma Aboagora tuo lavalle kolme pääpuhujaa. Timo R. Stewart tarkastelee informaatiosotaa Gazan konfliktin valossa, musiikkitieteen professori Susanna Välimäki avaa, miten säveltäjä Kaija Saariahon viimeinen teos kommunikoi kuolemaa, ja professori Susanne Åkesson kertoo tervapääskyjen mannertenvälisistä muuttomatkoista.
Sota voi jättää sotilaaseen moraalisen vaurion myös sankarillisista teoista15.9.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Moraalinen vaurio on yleinen ilmiö sotaveteraanien keskuudessa. Laura Puumala osoittaa väitöstutkimuksessaan, että moraalinen vaurio voi olla seuraus myös moraalisesti oikeista tai ihailtavista teoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme