Millog ja Oulun yliopiston 6G-testikeskus aloittavat yhteistyön kaksikäyttöteknologiakehityksen tukemiseksi
10.12.2025 07:07:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Millog ja Oulun yliopiston 6G-testikeskus aloittavat yhteistyön, joka luo Euroopan kattavimman testiekosysteemin kaksikäyttöteknologioiden kehitykselle. Yhteistyö tarjoaa yrityksille mahdollisuuden testata innovaatioitaan laboratorio- ja kenttäolosuhteissa Naton innovaatiotoiminnan ja nopean käyttöönoton periaatteiden mukaisesti.

Millog Oy ja Oulun yliopiston 6G-testikeskus ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka laajentaa kehittäjien testausmahdollisuuksia merkittävästi. 6G-testikeskuksen käyttäjät voivat hyödyntää myös Millogin Riihimäellä sijaitsevaa testausympäristöä, jossa teknologioita arvioidaan puolustusalan vaatimuksia vasten. Yhteistyö luo Euroopan kattavimman monialaisen testiekosysteemin, joka tukee sekä siviili- että puolustuskäyttöön soveltuvien kaksikäyttöteknologioiden kehitystä.
Vahva puolustusalan osaaminen tekee Millogista tärkeän sillanrakentajan teknologiayritysten ja puolustusalan välillä. Riihimäellä Define (Defence Innovation Network Finland) Innovation Hubin yhteydessä toimivassa testikeskuksessa Millog tukee yrityksiä kaksikäyttöinnovaatioiden ja prototyyppien testauksessa aitoja toimintaolosuhteita simuloivissa digitaalisissa ja fyysisissä ympäristöissä.
Oulun yliopiston 6G-testikeskus (6G Test Centre) on osa Naton DIANA (Defence Innovation Accelerator for the North Atlantic) -ohjelman testikeskusverkostoa. DIANA-ohjelman tavoitteena on tunnistaa puolustusalan tulevia haasteita ja kehittää niihin innovatiivisia teknologiaratkaisuja yhdessä yritysten, tutkimuslaitosten ja muiden toimijoiden kanssa.
6G-testikeskuksessa asiakkailla on pääsy maailmanluokan mittakaavassa harvinaisiin radiotaajuuksien mittauslaitteisiin, ja kaikki 6G-teknologian kehittämiseen liittyvät mittaukset ja testaus voidaan suorittaa yhdessä paikassa. Käytössä olevat 6G-taajuudet, suuria antenniryhmiä hyödyntävä radioteknologia sekä operatiivinen testiverkko mahdollistavat tutkimuksen, jossa tähdätään tietoliikenteen ja havainnoinnin (Joint Communication & Sensing) yhdistämiseen sekä äärimmäisen toimintavarmojen ja turvallisten verkkojen kehittämiseen. Testikeskus operoi omaa 5G- ja 6G-testiverkkoa, joka mahdollistaa monipuoliset ja realistiset kokeilu- ja demonstraatioympäristöt tulevaisuuden tietoliikenneteknologioille.
"6G-antennien, -radioiden ja integroitujen radiotaajuuspiirien tutkimus onnistuu tällä hetkellä Oulussa jopa 330 GHz asti. Testikeskus sisältää myös suuren RF-kaiuttoman kammion ja RFIC-anturiasemia, jotka ovat välttämättömiä onnistuneelle radiotestaukselle", 6G-testikeskuksen tutkimusjohtaja Hannu Nikurautio Oulun yliopistosta kertoo.
Nikuraution mukaan yhteistyö Millogin kanssa täydentää ja vahvistaa 6G-testikeskuksen jo entuudestaan kattavaa tarjontaa.
"Millog toimii luontevana kumppanina erityisesti vaativissa kenttä- ja operaatio-olosuhteissa. Yhdessä Millogin kanssa pystymme tarjoamaan DIANA-tasoisen TEVV (Test, Evaluation, Validation and Verification) -kokonaisuuden aina laboratoriosta kentälle ja edelleen operatiiviseen validointiin", hän sanoo.
"Yhteistyö vahvistaa merkittävästi kaksikäyttöteknologioiden kehitystä kotimaassa ja kansainvälisesti. Ketterän testauksen ja validaation avulla voimme nopeuttaa uusien ratkaisujen käyttöönottoa osaksi Suomen ja liittolaistemme puolustuksen suorituskykyä Naton innovaatiotoiminnan ja nopean käyttöönoton eli Raapin (Rapid Adoption Action Plan) periaatteiden mukaisesti", Millogin Viranomaiset ja teollisuus -toimialan johtaja Toni Piispa toteaa.
Millog Oy on Suomen puolustusvoimien strateginen kumppani ja erikoistunut viranomaisten ja yritysten huoltovarmuuden turvaamiseen sekä kokonaisvaltaiseen elinkaarenhallintaan. Palveluihimme sisältyvät muun muassa teknisten järjestelmien elinjaksosuunnittelu ja -päivitykset, kyberturvallisuus, varaosahankinta, logistiikka- ja varastointipalvelut sekä jälkikäsittely. www.millog.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toni Piispa
johtaja, Viranomaiset ja teollisuus, Millog
puh. +358 50 332 1078
toni.piispa@millog.fi
Ville WittenbergViestintäasiantuntija
Tiedeviestintä: tekniikan alat, tieto- ja sähkötekniikka, 6G Flagship, 6G-testikeskus (NATO DIANA)
Kuvat



Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
23 miljoona euroa erikoislujien terästen ja tehdassimulaatioiden kehittämiseen Oulun yliopiston ja SSAB:n johdolla15.5.2026 06:05:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimusprojekti kehittää erikoislujia, vähähiilidioksidisia teräslaatuja ja uudistaa terästuotantoa kestävän kehityksen mukaiseksi tuotantojärjestelmäksi. Käänteissuunnittelussa erikoisterästen valmistusketju mallinnetaan lopputuotteista, kuten laivoista, nostureista ja metsäkoneista, takaisin terästehtaaseen.
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö näkee oululaisen tekoälyn soveltamisen korkeatasoisena ja merkittävänä14.5.2026 08:48:00 EEST | Tiedote
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön kehityspäällikkö Marianna Jokila vieraili Oulun yliopistossa kiittämässä apurahoitettuja opinnäytetekijöitä hyvistä suorituksista sekä kannustamassa tutkijoita uusiin isoihin avauksiin. Mukana oli edustajia myös useista yrityksistä, joiden kanssa yhteistyössä tutkimuksia on tehty.
Miksi joku inhottaa ja toinen kiehtoo? Uusi kysely selvittää suomalaisten suhtautumista hyönteisiin13.5.2026 09:04:00 EEST | Tiedote
Tökkää ötökkää! on uusi mielipidekysely, jossa tutkitaan suomalaisten suhtautumista erilaisiin hyönteisiin.
Digitaidot ja logistiikka tuovat uuden työllisyyspolun maaseudun nuorille13.5.2026 06:56:00 EEST | Tiedote
Maaseudun ja syrjäseutujen nuorten työllisyysmahdollisuuksia pyritään vahvistamaan uudessa tutkimus- ja koulutushankkeessa, jonka tavoitteena on rakentaa nopea, käytännöllinen ja yksilöllinen polku työelämään. Oulun yliopiston johtamassa hankkeessa jokaiselle osallistujalle luodaan henkilökohtainen opintopolku, joka perustuu nuoren omiin vahvuuksiin, kiinnostuksen kohteisiin ja tuen tarpeisiin niin, että samalla vastataan alueen yritysten todellisiin työvoimatarpeisiin.
Naisten yleisin hormonihäiriö PCOS sai uuden nimen12.5.2026 12:05:00 EEST | Tiedote
PCOS eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymä tunnetaan jatkossa nimellä PMOS, joka on lyhennys sanoista polyendocrine metabolic ovarian syndrome.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme