Hyvinvointialueen uusi strategia aluehallitukseen – myös henkilöstö osallistunut laajasti valmisteluun
10.12.2025 16:01:18 EET | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen strategiaesitys vuosille 2026–2029 on valmistunut aluehallituksen käsiteltäväksi 15.12. Strategia on valmisteltu laajassa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Aluevaltuusto päättää strategiasta alkuvuodesta.
Strategian taustaksi kerättiin laajasti pohjatietoa eri toimijoiden näkemyksistä sekä toimintaympäristön muutoksista ja vaikutuksista. Pohjatyö aloitettiin jo syksyllä 2024 aiemman strategian väliarvioinnilla ja tarkastelemalla eri skenaarioita yhdessä Pirkanmaan liiton, Tampereen kaupungin ja Tampereen kaupunkiseudun kanssa.
Strategian neljä kärkeä muodostuvat ihmiskeskeisyydestä, vaikuttavista palveluista, hyvinvoivasta henkilöstöstä ja toimivasta yhteistyöstä. Hyvinvointialueen arvot ovat ihmisläheisyys, luottamus, vastuullisuus ja yhdenvertaisuus.
Osallistuttu laajasti
Henkilöstö on osallistunut strategian valmisteluun muun muassa vastaamalla kyselyihin eri vaiheissa. Henkilöstölle on järjestetty aiheesta myös keskustelutilaisuus. Strategiasta on toteutettu lisäksi kyselyt asukkaille, päättäjille ja sidosryhmille. Valmisteluvaiheessa on niin ikään pidetty useita viranhaltijajohdon ja asiantuntijoiden työpajoja, joista on saatu monipuolisia näkemyksiä.
-Poliittisten päättäjien, asukkaiden, henkilöstön ja sidosryhmien esiin nostamat asiat ovat luoneet vahvan pohjan strategiamme laatimiseen. On ollut ilahduttavaa, että myös henkilöstö on nyt tällä kerralla laajasti osallistunut strategian valmisteluun ja luonnoksen kommentointiin, hyvinvointialuejohtaja Juhani Sand sanoo.
Strategiaesitystä on muokattu ja tiivistetty valiokuntien, aluevaltuustoryhmien, vaikuttamistoimielinten sekä yhteistoimintaelinten lausuntojen ja henkilöstökyselyn palautteiden perusteella.
Strategiavalmistelua ovat ohjanneet myös sosiaali- ja terveystoimelle sekä pelastustoimelle asetetut valtakunnalliset tavoitteet. Strategian toimeenpanoa varten hyvinvointialueella on valmisteilla erillinen toimeenpanosuunnitelma. Sen on tarkoitus valmistua maaliskuuhun mennessä päätettäväksi.
Aluevaltuusto päättää hyvinvointialuestrategiasta tammikuussa 2026.
___________
Aluehallituksen 15.12. esityslistalla olevat asiat:
- Vainajasäilytyksestä perittävä maksu
- Pirkanmaan hyvinvointialuestrategia 2026-2029
- Ensihoitopalvelun palvelutasopäätös 2027-2030
- Pirkanmaan hyvinvointialueen hinnastot 2026
- Osavuorokautisen ja päivystyksellisen perhehoidon palkkiot 1.1.2026 alkaen
- Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2026 alkaen
- Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumisen tuen palveluiden myöntämisperusteet 1.1.2026 alkaen
- Vammaispalvelulain mukaisen liikkumisen tuen myöntämisperusteet 1.1.2026 alkaen
- Pirkanmaan hyvinvointialueen ja Kolmostien Terveys Oy:n välisen muutossopimuksen hyväksyminen
- Keiturin Sote Oyn ja Pirkanmaan hyvinvointialueen välisen muutossopimuksen hyväksyminen
- Hyvinvointialuejohtajan varahenkilöiden nimeäminen
- Pirkanmaan hyvinvointialueen hoito- ja hoivaeettisen neuvottelukunnan nimeäminen kaudelle 2026–2028
- Alueellisen lääketieteellisen tutkimuseettisen toimikunnan nimeäminen toimikaudelle 2026–2029 ja sidonnaisuusilmoitukset
- Vaikuttamistoimielinten edustajien läsnäolo- ja puheoikeus aluevaltuustossa
- Aluevaltuuston 3.11.2025 päätösten täytäntöönpano
Yhteyshenkilöt
Sand JuhaniHyvinvointialuejohtaja
Puh:044 719 5959juhani.sand@pirha.fiKinnunen ElinaViestintäjohtaja
Puh:0505292003elina.kinnunen@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000, ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.
Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Aluevaltuusto keskusteli ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelmien etenemisestä21.9.2026 20:40:40 EEST | Tiedote
Aluevaltuusto keskusteli maanantaina ikäihmisten palvelujen seurantaraporteista ja merkitsi tiedoksi tammi-kesäkuun osavuosikatsauksen. Valtuusto merkitsi tiedoksi myös aluehallituksen vastaukset vuoden 2025 arviointikertomukseen ja hyväksyi muutoksia hallintosääntöön.
Puhelinpalvelun yhtenäistäminen jatkuu – Puhelinnumeroihin muutoksia useissa Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluissa21.9.2026 13:23:46 EEST | Tiedote
Uuden puhelinjärjestelmän käyttöönotto etenee Pirkanmaan hyvinvointialueella. Uudistuksella selkeytetään ja yhtenäistetään palvelujen puhelinnumeroita ja sujuvoitetaan yhteydenottamista.
Pirkanmaan mielenterveys- ja päihdepalveluja kehitetään kolmen merkittävän hankkeen voimin21.9.2026 11:26:27 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen mielenterveys- ja päihdepalveluissa on käynnissä kolme hanketta, jotka vahvistavat päihteitä käyttävien henkilöiden tavoittamista, hoitoon pääsyä ja palvelujen vaikuttavuutta. Hepatiitti C:n eliminointihanke, TEHO-hanke ja SCOPE-hanke tuottavat tietoa sekä kehittävät uusia toimintamalleja yhteistyössä eri ammattilaisten ja toimijoiden kanssa. Hankkeissa työskentelee yhteensä kymmenen työntekijää osa- tai kokoaikaisesti.
Aluehallitus hyväksyi järjestöjen avustusten uudet periaatteet21.9.2026 11:02:39 EEST | Tiedote
Maanantaina kokoontunut aluehallitus hyväksyi järjestöjen avustustoiminnan yleiset periaatteet. Avustettavan toiminnan pitää jatkossa tukea alueellisen hyvinvointisuunnitelman tavoitteita, ja arvioinnin läpinäkyvyyttä ja yhdenmukaisuutta lisätään. Aluehallitus käynnisti myös Pitkäniemen isoimman rakennuskokonaisuuden myyntivalmistelut.
Ylöjärven hyvinvointikioski muuttaa sote-asemalle maaliskuussa 202718.9.2026 12:54:18 EEST | Tiedote
Elon kauppakeskuksessa sijaitseva Ylöjärven hyvinvointikioski muuttaa maaliskuussa 2027 Ylöjärven sote-asemalle osoitteeseen Mikkolankatu 10. Hyvinvointikioskin vuokrasopimus kauppakeskus Elossa päättyy helmikuun lopussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme