Tela-blogi: Rahastoinnin puute ei ole syypää YEL-maksun tasoon
11.12.2025 17:15:15 EET | Työeläkevakuuttajat Tela | Blogi
Yrittäjien eläkejärjestelmän kehittäminen on noussut yhdeksi kuumista julkisen keskustelun aiheista. Tunteiden kuohuessa argumentit saattavat olla kärjekkäitä ja perustua osin virheellisiinkin näkemyksiin. Ohessa tästä pari esimerkkiä.

Yksi viime päivinä korkeiltakin tahoilta toistetuista näkemyksistä on, että YEL:n vaikea tilanne ei ole nykyisten yrittäjien syy. Tämä onkin fakta. Samoin on fakta se, että myös työntekijän eläkelain mukainen maksu on monien mielestä liian korkea eikä sekään ole nykyisten työntekijöiden vika.
Mutta: jos sanotaan – kuten valtakunnallisesta mediasta olen kuullut – että YEL:n rahoitustilanne ei ole nykyisten yrittäjien vastuulla, mennään metsään. YEL-järjestelmä on periaatteeltaan juuri samanlainen sukupolvien väliseen vastuunkantoon pohjautuva järjestelmä kuin TyEL-järjestelmäkin: tämän päivän työssäkäyvät rahoittavat eläkkeellä olevien toimeentulon.
Vaikka se ikävää onkin, on kuitenkin syytä hyväksyä se fakta, että myös YEL-järjestelmä on rakennettu olettaen rahoitusvastuun kantajiksi kulloinkin aktiiviset sukupolvet, toisin sanoen nykyiset yrittäjät. Näinhän järjestelmä ei kuitenkaan toimi vaan valtio kustantaa suuren osan YEL:n mukaisesta eläkemenosta. TyEL-järjestelmän puolella vastuun heikkenevästä syntyvyydestä ja hankalasta väestön ikärakenteesta kantavat työnantajat ja työntekijät yhdessä, ei valtio. Toki osittainen rahastointi auttaa pitämään maksun nousua kurissa.
Rahastoinnin puutetta helppo syyttää
Se, että YEL ei ole TyEL:n tapaan osittain rahastoitu järjestelmä, ei tietenkään ole yrittäjien vika. Toisaalta menneiden vuosikymmenien päätösten arvostelu ei ole kovin hedelmällistä, koska se ei auta eläkejärjestelmien rahoittamisessa. Fakta on, että yrittäjien eläkemaksuprosentti on alennusta saavia aloittavia yrittäjiä lukuun ottamatta sama kuin TyEL:ssä. Tämä on itse asiassa hyvä ja rahoitusvastuuta kohtuullistava asia yrittäjien kannalta, koska ilman tätä maksutasojen yhdenmukaisuutta YEL-maksuprosentti olisi – juuri rahastoinnin puutteen vuoksi – paljon nykyistäkin korkeampi.
Rahastoinnin puutetta on käytetty argumenttina keskustelussa monin tavoin. Fakta on, että valtion suuri maksuosuus johtuu juuri rahastoinnin puutteesta. Ainoa eläkemenoja kattava tulonlähde YEL-järjestelmässä on maksutulo, kun TyEL-järjestelmässä maksutuloa täydentävät rahastoiduille varoille saatavat sijoitustuotot.
Sen sijaan monesti kuultu argumentti, jonka mukaan rahastoinnin puute olisi yrittäjien liian korkeiksi koettujen eläkemaksujen syy, on virheellinen. YEL-maksu on laissa määrätty samansuuruiseksi kuin osittain rahastoidun TyEL-järjestelmän maksu. Siksi YEL-maksun korkeaa tasoa ei voi perustella rahastoinnin puutteella. Maksutaso olisi joka tapauksessa sama, vaikka rahastointi olisi alusta asti ollut TyEL:n tasoista. Valtion osuus sen sijaan olisi merkittävästi pienempi, mikä toki olisi positiivinen seikka myös yrittäjien kannalta.
On selvää, että YEL-järjestelmässä on suuria ongelmia. Niiden ratkaisemista ei kuitenkaan edesauta huolimaton ja joskus jopa tarkoituksellisesti virheellinen argumentointi. Ratkaisuja on löydettävissä ja viimeksi selvityshenkilö Jukka Rantalan selvityksessä sellaisia on asetettu tarjolle. Valitettavasti YEL-järjestelmän vaikeudet taitavat kuitenkin tarjota niin paljon poliittisen pelin paikkoja, että kehittäminen yrittäjien ja veronmaksajien kannalta oikeaan suuntaan voi unohtua.
Telan näkemykset YEL-rahastoinnin mahdollisuuksista muistiossa
Miten yrittäjäeläkkeiden rahastointi sitten voitaisiin aloittaa? Tela valmisteli yhdessä työeläkevakuuttajien asiantuntijoiden kanssa aineistoja tuoreen YEL-selvityksen tueksi. Muistiomme rahastoinnin aloittamisen vaihtoehdoista on osa selvityksen materiaalia ja saatavilla Telan verkkosivuilla. Rahastoinnin mahdollisuuksista on myös johtajamme Antti Tanskasen ja erityisasiantuntijamme Janne Pelkosen blogikirjoituksessa ”Yrittäjäeläkkeiden haasteita ei voida enää siirtää tuleville päättäjille”.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari Sokkajohtaja
Puh:0400 703 620jari.sokka@tela.fiTyöeläkevakuuttajat Tela
Salomonkatu 17 B
00100 Helsinki
https://www.tela.fi/
Työeläkevakuuttajat Tela on kaikkien Suomessa toimivien työeläkevakuuttajien edunvalvontajärjestö. Telan jäseninä ovat kaikki lakisääteistä työeläketurvaa hoitavat työeläkevakuuttajat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkevakuuttajat Tela
Jari Sokan läksiäisblogi: Muutamia viisauksia eläkejärjestelmien eroista ja elämän tarkoituksesta31.3.2026 10:35:47 EEST | Blogi
Kaikki Linnunradan käsikirjansa lukeneet tietävät, että vastaus elämän tarkoitusta ja muita hieman isompia asioita käsitteleviin kysymyksiin on 42. Vastauksen laskemiseen kului tietokoneelta 7,5 miljoonaa vuotta. Se on lähes yhtä pitkä aika kuin itse olen pohtinut eläkejärjestelmää koskevia galaktisia ja pienempiäkin kysymyksiä. Yhtä syvällisiä vastauksia en ole löytänyt, ja kaiken lisäksi aikani Telan pakinoitsijana päättyy nyt aprillipäivänä. Mutta koska eläkejärjestelmän asiat näyttävät pohdituttavan juuri tällä hetkellä laajempiakin piirejä, muutaman mietteen jako vielä sallittaneen.
Eläkerahastoja täytyy kasvattaa edelleen, sanoo Telan Mikko Koskinen eläkeuudistuksen siirtyessä eduskunnan käsittelyyn26.3.2026 14:44:43 EET | Uutinen
Eläkeuudistuksen eduskuntakäsittely alkaa samalla, kun julkisuudessa nähdään yhä painavampia puheenvuoroja eläkkeiden leikkaamisen puolesta. Eläkeuudistus parantaa julkisen talouden kestävyyttä kahdella miljardilla eurolla, muistuttaa Työeläkevakuuttajat Telan viestinnästä ja yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Mikko Koskinen.
Tela-blogi: Hei, me puretaan eläkerahastoja26.3.2026 13:22:39 EET | Blogi
Kerron teille pienen salaisuuden: Kun eläkkeellä olevalle maksetaan työeläkettä, tulee osa rahoista eläkerahastoista. Rahastoja siis puretaan koko ajan kattamaan työeläkemenoa. Näin on tarkoitettu.
Viisi miljardia menoja vai miljardi tuloja?19.3.2026 07:35:00 EET | Artikkeli
Työeläkekuntoutus voidaan uudistaa superseerumiksi. Parempi työkyky voisi tuoda valtion kassaan miljardin. Käytännössä nuoret voittavat.
Tela-blogi: Nyt ei kannata uhrata eläkeuudistuksen hyötyjä pikavoittojen toivossa18.3.2026 11:12:48 EET | Blogi
Sitä mukaa kun arviot seuraavan vaalikauden sopeutustarpeesta ovat täsmentyneet (8–11 miljardia euroa), on voimistunut keskustelu siitä, että mikään julkistalouden osa ei voi olla tarkastelun ulkopuolella. Ekonomistit etunenässä ovat vaatineet tarkasteluun mukaan eläkkeet ja eläkejärjestelmän. Käytännössä tämä tarkoittaa nykyisten tai tulevien työeläkkeiden leikkaamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme