KHO:n ennakkopäätös, joka koskee kansalaisuusaseman määrittämistä
15.12.2025 09:21:04 EET | Korkein hallinto-oikeus | Päätös
Suomessa syntyneen lapsen vanhemmille, jotka olivat X-valtion kansalaisia, oli myönnetty Y-valtiossa pakolaisasema. Asiassa oli kysymys siitä, tuliko lasta mahdollisesti pitää kansalaisuuslain 9 §:n 2 momentin perusteella Suomen kansalaisena. Asian oikeudellinen merkitys oli siten erittäin suuri sekä lapsen että hänen perheenjäsentensä kannalta.
Maahanmuuttovirasto ei ollut voinut ratkaista asiaa varaamatta lapsen vanhemmille tilaisuutta tulla kuulluiksi. Hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumottiin ja asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.
Hallintolaki 34 §
Ks. ja vrt. KHO 2012:28.
Täysistunto, äänestys lopputuloksesta 13-8+1
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.
Kort referat på svenska
Yhteyshenkilöt
Jasmin Tagviestintäasiantuntija / kommunikationsexpertkorkein hallinto-oikeus / högsta förvaltningsdomstolen
Puh:029 5640 211etunimi.sukunimi@oikeus.fiKorkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi - http://www.kho.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee verotusmenettelyä22.9.2026 09:02:25 EEST | Päätös
Kun Verohallinto oli veroilmoituksen laiminlyömisestä huolimatta kyennyt perustamaan valmisteveron määräämisen Tullilta saatuun tarkkaan tietoon maahantuotujen valmisteveron alaisten tuotteiden määristä ja lajeista, veron määräämisen ei katsottu tapahtuneen arvioimalla. Veronkorotusta ei tällöin ollut voitu määrätä arvioverotukseen sovellettavan säännöksen mukaisesti 25 prosentin suuruisena määrätystä verosta. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 2026:75 Kort referat på svenska HFD 2026:75
KHO:n muu päätös, joka koskee vesilain mukaista valvontaa ja hallintopakkoa maa-ainesten ottoon liittyen (Kontiolahti)17.9.2026 09:07:26 EEST | Päätös
Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Savon Kuljetus Oy:n valituslupahakemuksen hallinto-oikeuden päätöksestä, joka koski vesilain mukaista valvontaa ja hallintopakkoa liittyen maa-ainesten ottoon Kontiolahdella. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 17.9.2026 T 2391
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee arvonlisäverotusta17.9.2026 09:05:38 EEST | Päätös
A Oy tarjosi leasingjärjestelyjä koskevia palveluja. A Oy oli leasingsopimusta solmittaessa vuokrattavan laitteen omistaja, ja laitetta koskeva vaaranvastuu oli lähtökohtaisesti yhtiöllä itsellään. Leasingsopimukseen sisältyi ehto vaaranvastuun siirtymisestä vuokralleottajalle, ja tähän pohjautuen sovittiin vuokralleottajan velvollisuudesta ottaa vuokrattavalle laitteelle vakuutus, jossa edunsaajana oli A Oy. Vaihtoehtona A Oy tarjosi asiakkaalleen laiteturvapalvelua. Tällöin A Oy sitoutui kattamaan laiteturvan piirissä olevalle laitteelle sattuneen laitevahingon. Laiteturvapalvelussa A Oy järjesti asiakkaan vuokraamien laitteiden vakuutuksen vakuuttamalla laitteet vakuutusyhtiön avulla. Laiteturvapalvelun sopimusehdot eivät olleet yhteydessä A Oy:n ja vakuutusyhtiön sopimiin vakuutuksen ehtoihin eikä A Oy laskuttanut vakuutuskustannuksia asiakkaaltaan sellaisinaan.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee kunnallisasiaa16.9.2026 09:02:13 EEST | Päätös
Asiassa oli kysymys kuntalain 34 §:n 2 momentin tulkinnasta. Säännöksen nojalla valtuusto voi luottamuspulan perusteella erottaa valitsemansa toimielimen puheenjohtajiston kesken toimikauden. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavana oli kysymys siitä, oliko valtuusto voinut erottaa luottamushenkilöt toimielimen puheenjohtajuuden ohella heidän johtamansa toimielimen jäsenyydestä.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee perintöverotusta15.9.2026 09:07:22 EEST | Päätös
A oli saanut perintönä X Oy:n osakkeita. Lainvoimaisesti oli jo ratkaistu, että A:lla oli perintöverotuksessa oikeus sukupolvenvaihdoshuojennukseen. Ratkaistavana korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli vielä, tuliko huojennus myöntää osakkeisiin kokonaisuudessaan tilanteessa, jossa X Oy:n harjoittamaa kiinteistö- ja vuokraustoimintaa ei ollut pidettävä yritystoimintana ja tähän liittyvä varallisuus oli muodostanut yli 80 prosenttia yhtiön kokonaisvaroista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme