SDP EDUSKUNTA

SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuhe - vuoden 2026 budjetin palautekeskustelu

15.12.2025 12:34:27 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuhe - vuoden 2026 budjetin palautekeskustelu. Edustaja Joona Räsänen. Muutoksen puhuttaessa mahdollisia. 

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Arvoisa puhemies,

Epävarmuuden keskellä Euroopan taloudesta kantautuu hyviä uutisia. Euroopan keskuspankki on jo toistamiseen parantamassa omaa kasvuennustettaan. Tuoreet tiedot kertovat kasvusta ja vahvistuvasta työllisyydestä eri Euroopan maissa.

Venäjän rajamaissa – Virossa, Latviassa ja Liettuassa työllisyys on kääntynyt kasvuun. Erityisesti Puolassa kasvu on vahvaa ja työllisyys vahvistuu.

Entä sitten mikä on tilanne meillä Suomessa? Täällä on kyselty, onko Suomi enää pohjoismaa, mutta nyt on syytä kysyä, olemmeko me edes osa Eurooppaa? 

OECD:n tuoreessa ennusteessa Suomi on ainoa kehittynyt maa, jonka talous ei kasva tänä vuonna. Työttömyystilastoissa olemme jatkuvasti Euroopan kärkeä ja työllisyyskehityksessä hännän huippuja. Velkaantuminen on Euroopan nopeinta ja julkiset menot korkeimpia. Konkurssit ovat 2000-luvun ennätyksessä.

Kirsikkana kakun päälle tuli vielä uusi yllätys, kun hallitus kertoi tämän vuoden ennätysvelkaantumisen kohoavan miltei 18 miljardiin. 

Aiemmin tätä olisi kauhisteltu, mutta nyt hallitus ohittaa tämän jäätävän velkamällin olan kohautuksella. 

Kaiken tämän jälkeen ei ole siis ihme, että tarkkailuluokan etupulpetti kutsuu.

Arvoisa puhemies, 

Onneksi myös Suomesta löytyy positiivisiakin merkkejä. Yritysten investointiaikeet ovat kasvussa, korot ovat jo pidempään olleet laskussa ja ihmisten palkat nousussa.

Ensimmäisestä kuuluu kiitos yrityksille, toisesta Frankfurtiin ja kolmannesta Hakaniemeen.

Toistaiseksi hallituksen saldo on paljon puhetta, mutta vähän villoja.

Luottamus on talouden parasta valuuttaa. Ja juuri luottamuksen vahvistamisen hallitus on laiminlyönyt.

Kohta on kolme vuotta työttömyys kasvanut ja konkurssit lisääntyneet. Kolme vuotta on julkisia palveluita heikennetty ja työmarkkinoille lietsottu jatkuvaa eripuraa. Kolme vuotta on yhteiskunnan turvaverkkoja saksittu ja samalla jaettu hövelejä veronalennuksia omille eturyhmille.

Luottamuksen rikkomisesta on nyt siirryttävä luottamuksen rakentamiseen.

Ihmisten luottamus arjen palveluihin tulee palauttaa. Lääkäriin tulee päästä tarpeen vaatiessa, eikä kuukausien jonotuksen jälkeen. Ikäihmisten tulee luottaa siihen, että heistä pidetään hyvää huolta. Ja nuorten tulee luottaa siihen, että tulevaisuus kantaa.

Kuluttajien ja yritysten luottamusta tulevaan tulee vahvistaa. Veronkevennykset on kohdistettava tavallisille suomalaisille. Pienten yritysten tilannetta on helpotettava. Investoinnit on saatava liikkeelle.

Julkisen talouden tasapainottamisen taakka on jaettava reilusti.

Tarvitaan käänne kohti kasvua. Siksi teen SDP:n vastalauseen mukaiset muutosehdotukset.

Arvoisa puhemies,

Luottamuksen rakentaminen vaatii myös oikeudenmukaisuutta. 

Samaan aikaan kun hallitus on jopa puolittamassa kaikista heikoimmassa asemassa olevien toimeentulon, niin se jakaa historiallisen suuret veronkevennykset kaikista suurituloisimmille. 

Joulun kunniaksi hallitus lähettää miljonääreille lahjakääreissä kahisevaa ja vastaavasti toimeentulotuen saajien pakettiin laitetaan sakset.

Hallitus on markkinoinut suurituloisten veroalea ahkeruuteen kannustamisella. Mutta miten voi olla, että ahkeruudesta palkitaan ainoastaan siellä ministeritason tuloilla?

Pienituloisimpien osalta hallitus jopa rankaisee ahkeruudesta, kun sosiaaliturvan suojaosat on viety. 2000 euroa kuussa tienaavan myyjän ahkeruutta hallitus palkitsee myös kiristämällä hänen verorasitustaan. 4000 euroa kuussa tienaava opettajakin edelleen pohtii, että miten ihmeessä tässä näin kävi, että hänkin jää miinuksen puolelle. 6000 euroa kuussa tienaava insinöörikään ei tahdo ymmärtää lopputulosta, hänkään ei hyödy hallituksen veronkevennyksistä senttiäkään.

Sentään kaikki eivät jää nuolemaan näppejään. Yli 9000 euron kuukausiansioilla pääset nauttimaan kunnolla hallituksen veroalesta. Siellä voi joulupöytään kattaa vähän parempaakin särvintä. Tavallisten suomalaisten osalta hallituksen lupaamat veronalennukset olivatkin vain valepaketti.

Arvoisa puhemies, 

Yhdestä asiasta täytyy kuitenkin todeta, että hallituksen linja on ollut selkeä.

Meni Suomella sitten, miten huonosti tahansa, niin syy on aina jonkun muun. Yleensä edellisen hallituksen. Ongelmien ratkaisujen osalta hallitus ei myöskään liikaa kiirehdi. Sotkun saa siivota sitten se seuraava hallitus.

Ei siis ihme, että tässä välissä hallituspuolueilla riittää aikaa muun muassa naaman vääntelyihin ja muihin yhtä merkittäviin tekoihin.

Koska hallitus on epäonnistumassa kaikissa talouspolitiikan tavoitteissaan, eikä sen politiikka ei rakenna luottamusta, niin esitän että se ei nauti eduskunnan luottamusta.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallituksen aborttimaksu on jälleen yksi askel naisten oikeuksien heikentämisessä21.9.2026 13:24:59 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma pitää ennenkuulumattomina Orpon hallituksen suunnitelmia tuoda eduskuntaan aborttioikeuden rajaamisesitys, joka mahdollistaisi uuden maksun omasta tahdosta tehtävälle raskaudenkeskeytykselle. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan leikkausta tai muuta toimenpidettä edellyttävästä abortista voitaisiin periä noin 257 euron asiakasmaksu. Lääketieteellisin perustein tehtävät raskaudenkeskeytykset olisivat maksuttomia. – On täysin kestämätöntä, että hallitus alkaa arvottaa raskaudenkeskeytyksiä sen perusteella, miksi nainen aborttiin päätyy. Terveydenhuollon maksujen tulee perustua hoitoon. Oikeus turvalliseen aborttiin ei saa riippua naisen varallisuudesta, Heinäluoma sanoo.

SDP:n Pia Hiltunen: Naisen omaa päätöstä ei pidä hinnoitella21.9.2026 12:53:55 EEST | Tiedote

SDP kansanedustaja Pia Hiltunen arvostelee hallituksen suunnitelmaa uusista abortteihin liittyvistä asiakasmaksuista. Svenska Ylen mukaan omasta pyynnöstä tehtävään raskaudenkeskeytykseen liittyvistä leikkauksista, toimenpiteistä tai erityistutkimuksista voisi jatkossa joutua maksamaan noin 257 euroa. Jos raskauden jatkuminen uhkaisi raskaana olevan tai sikiön henkeä tai terveyttä, toimenpiteet olisivat maksuttomia.

SDP:n Haatainen: Naisten oikeudet eivät saa olla kompromissien kohde – hallituksen ei pidä ottaa takapakkia aborttioikeudessa21.9.2026 09:53:30 EEST | Tiedote

Yle Svenska uutisoi tänään, että hallituksen uudet terveydenhuollon asiakasmaksut koskevat myös abortteja. Noin 257 euron maksu koskisi omasta pyynnöstä tehtäviä abortteja, kun taas lääketieteellisistä syistä tehtävät abortit olisivat maksuttomina. Uusi maksu uhkaa moninkertaistaa raskauden keskeytyksen hinnan ja vaikeuttaa niiden tekemistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye