Amazing Race Suomi jää joulutauolle kesken superetapin - yhdelle parille aikasakko sääntörikkeestä
18.12.2025 10:05:02 EET | Nelonen Media | Tiedote
Amazing Race Suomi jää kahden viikon joulutauolle lauantaina nähtävän 6. jakson jälkeen.

Amazing Race Suomen kolmas kausi on edennyt jo puoleen väliin, sillä lauantaina nähdään 12-jaksoisen kauden 6. jakso, jossa mukana on vielä 7 kilpaparia. Kisaa käydään tällä hetkellä Sri Lankassa, jossa kilpailijoiden tehtävänä on mm. kuljettaa jäälohkareita paikalliselle kalatorille sekä syödä paikallisia ruoka-annoksia, jotka saavat tulisuudellaan useammankin parin kakomaan ja haukkomaan henkeä vedet silmissä.
Erityisen paljon jännitettävää on Karoliina Tuomisella ja Mia "Millu" Haatajalla, jotka joutuvat kärsimään aikasakon rikottuaan sääntöjä jäälohkaretehtävässä. Kaksikko joutuu odottamaan piinaavat minuutit, joiden aikana he eivät tiedä, kiriikö joku ohi ja menettävätkö he sijoituksensa kisassa.
Jakson päätteeksi kilpailijat saavat kuulla myös yllätyksen: kyseessä on superetappi, eli Heikki Paasonen ojentaa pareille seuraavat tehtäväkuoret ja kilpailu jatkuu välittömästi matolle saapumisen jälkeen.
Lauantaina nähtävän jakson päätteeksi Amazing Race Suomi jää kahden viikon mittaiselle joulutauolle. Seuraava jakso nähdään Ruudussa ja Nelosella lauantaina 10.1. Ruudun tilaajat näkevät 7. jakson jo viikkoa aiemmin, eli lauantaina 3.1. Tuolloin luvassa on mm. tulisilla hiilillä kävelyä.
- Amazing Race Suomen 6. jakso Ruudussa ja Nelosella la 20.12.
- Joulutauon jälkeen seuraava jakso ilmestyy Ruudussa ja Nelosella la 10.1.
- Ruudun tilaajat näkevät seuraavan jakson jo la 3.1.
- Amazing Podcast kuunneltavissa Suplassa ja katsottavissa Ruudussa lauantaisin aina jakson tv-esityksen jälkeen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia PaavonenViestinnän asiantuntija, Nelonen Media
Puh:0406341546mia.paavonen@nelonenmedia.fiKuvat
Linkit
Nelonen Media
Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka portfoliosta löytyvät suoratoistopalvelu Ruutu sekä televisiokanavat Nelonen, Jim, Liv ja Hero. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits, GrooveFM ja Kantriradio sekä monipuolinen audiopalvelu Supla.
Nelonen Media levittää kotimaisia elokuvia ja osana Nelonen Mediaa toimii musiikkiyhtiö Kaiku Entertainment, joka julkaisee ja kustantaa kotimaista musiikkia.
Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yli 20 suurtapahtumaa, konsertteja ja risteilyjä eri puolilla maata. Suurimpiin tapahtumiin kuuluvat mm. Rockfest, Tammerfest, Suomipop-festivaalit, Tikkurila Festivaali ja RMJ.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
Bessiltä poikkeuksellinen avautuminen Nelli Matulalle Vain elämää -ohjelmassa: "Kun kuulin, että osallistut, en halunnut olla mukana"22.9.2026 15:29:56 EEST | Tiedote
Perjantain Vain elämää -jaksossa vietetään Nelli Matulan päivää. Jaksossa kuullaan muun muassa Bessin kateudesta Nelliä kohtaan.
Sipe Santapukki The Voice of Finlandin uudeksi tähtivalmentajaksi – antaa koelauluihin valmistautuville laulajille tärkeän neuvon22.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
The Voice of Finland saa uuden tähtivalmentajan tammikuussa alkavalle 16. tuotantokaudelle. Punaiselle tuolille paluun tekee aikaisemmin Toni Wirtasen kanssa duona valmentanut Sipe Santapukki. Muina tähtivalmentajina jatkavat viime kaudelta tutut SANNI, Jenni Vartiainen ja Elastinen. Ohjelman juontajina jatkavat Jaana Pelkonen ja Heikki Paasonen. The Voice of Finlandin tuottaa ITV Studios Finland Oy.
Mbappé jahtaa MM-menestystä Suomen väreissä – agilityn MM-kisat alkavat21.9.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Agilityn maailmanmestaruuksista kilpaillaan tällä viikolla Suomessa, kun noin 500 huippukoirakkoa yli 40 maasta kokoontuu Turun Gatorade Centeriin 22.–27. syyskuuta. Suomen joukkueessa MM-menestystä tavoittelee myös yksi urheilumaailmasta tuttu nimi: Mbappé. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ole ranskalainen jalkapallotähti, vaan Laura Sutisen shetlanninlammaskoira. Agilityn MM-kisat nähdään kokonaisuudessaan suorina lähetyksinä Ruudussa.
JULKISTUS: Nämä rohkeat pariskunnat testaavat rakkauttaan Temptation Island Suomen 15. kaudella!15.9.2026 12:35:09 EEST | Tiedote
Ikoninen parisuhdereality Temptation Island Suomi starttaa keskiviikkona 30.9. yksinoikeudella Ruudussa.
Heikki Salo kertoo Vain elämää -ohjelmassa työstään aivoinfarktipotilaiden auttamiseksi: "Siellä on kappaleita, joiden kautta ihmiset voivat oppia taas paremmin puhumaan"15.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Perjantain Vain elämää -jaksossa vietetään Heikki Salon päivää. Jaksossa artisti kertoo muun muassa aivoinfarktipotilaiden avuksi tekemästään työstä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
