ChemBio Finland esittelee huhtikuussa kemian- ja bioalan maailmaa mullistavia ratkaisuja
15.12.2025 13:31:41 EET | Messukeskus | Tiedote
Pohjoismaiden suurimmassa kemian ja bioteknologia-alan tapahtumassa korostuvat tekoälyn vaikutukset tutkimukseen sekä toimialojen ratkaisut globaaleihin ongelmiin, kuten vesihuoltoon. ChemBio Finland järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 15.–16.4.2026

Monipuoliset aihepiirit näkyvät ChemBio Finlandin kattavan näyttelyn lisäksi laadukkaassa Kemian Päivien ja FinBio:n seminaarikokonaisuudessa, joka tarjoaa mahdollisuuden ammatillisen osaamisen päivittämiseen ja uusiin ideoihin. Ohjelmat pureutuvat sisällöissään alan ajankohtaisiin aiheisiin kuten tekoälyyn, osaamiseen, bioteknologian historiaan, synteettiseen biologiaan, kiertotalouteen, uusiutuvaan energiaan, varautumiseen, terveysturvallisuuteen ja terveysalan tutkimukseen.
Kemian Päivien ja FinBio seminaarikokonaisuus on suunniteltu Kemian ja bioteknologian asiantuntijoille sekä päättäjille teollisuudesta, terveyshuollosta, yliopistoista, tutkimuslaitoksista sekä elintarvike- ja ympäristöalan laboratoriosta. Lisäksi näiden alojen opiskelijat ovat tärkeässä roolissa.
ChemBio Finland järjestetään yhdessä Suomalaisten Kemistien Seuran, Suomen Bioteollisuus ry:n ja Kemianteollisuus ry:n kanssa.
Huippupuhujissa mm. Nobelin Kemian palkinnon saaja
FinBio-ohjelmassa on luvassa mm. Nobelin Kemian palkinnon 2022 klik-kemian kehittämisestä saanut Morten Meldalin esitys. Lisäksi kuullaan historioitsija Eve-Riina Hyrkäksen puheenvuoro suomalaisen biotieteen historiasta.
Kemianpäivien seminaariohjelma puhutaan mm. seuraavista aiheista:
-
Koneoppiminen ja tekoäly mullistaa massaspektrometriaan perustuvan tutkimuksen
-
Moderni teknologia kemian tiedekasvatuksessa: Tekoäly ja virtuaalilaboratoriot
-
Tshernobyl 40 vuotta – ydin- ja säteilyturvallisuus silloin ja nyt
-
Machine Learning in Chemistry
-
Bioteknologian mahdollisuudet vesihuollossa
-
From Idea to factory.
”Toimialalle on jälleen kerran tulossa erittäin mielenkiintoinen ohjelma. Kemian Päivien puolesta on tarjolla yhteensä 13 seminaaria. Seminaarit käsittelevät ajankohtaisia teemoja kemian alalta, kuten esimerkiksi kemia kestävän tulevaisuuden edistäjänä ja tekoälyn hyödyntäminen kemian tutkimuksessa. Kaikki paikalle oppimaan ja verkostoitumaan”, sanoo suunnitteluryhmän puheenjohtaja, Johannes Pernaa, yliopistonlehtori, Helsingin yliopiston kemian osastolta.
”Bioteknologian ja bioalan kehitys on ollut viime vuosina nopeaa sekä tutkimuksessa että yrityksissä. FinBio-ohjelmakokonaisuus antaa hienon läpileikkauksen alan ajankohtaisiin teemoihin tarjoten mahdollisuuden oppia uutta ja laajentaa verkostoja”, kertoo Suomen Bioteollisuus ry:n toimitusjohtaja, Alexandra Peth.
Kemianalalla tarvitaan tulevaisuudessa lisää työvoimaa. Tapahtumassa järjestetään jälleen ohjelmaa opiskelijoille ja muille kemian ja bioalan parissa uraa suunnitteleville.
Koko kansainvälinen kemianala ja sähköala Messukeskuksessa ensi huhtikuussa
ChemBio Finland järjestetään samaan aikaan kemianalan kansainvälisen Helsinki Chemicals Forumin ja Pulp & Beyondin ja Sähkö–Electricityn kanssa, mikä tekee tapahtumakokonaisuudesta kansainvälisesti entistä houkuttelevamman alan johtaville ammattilaisille.
www.chembiofinland.fi LinkedIn #ChemBioFinland
Lisätietoja: Tapahtumaviestintä, Helsingin Messukeskus, Anu-Eveliina Mattila, puh: +358 50 555 6183, anu-eveliina.mattila@messukeskus.com
Kuvia medialle edellisestä tapahtumasta: http://mediabank.messukeskus.com
Helsingin Messukeskus järjestää Pohjoismaiden johtavan kemian ja bioalan ChemBio Finland 2026 -tapahtuman yhteistyössä Suomalaisten Kemistien Seuran, Suomen Bioteollisuus ry:n ja Kemianteollisuus ry:n kanssa 15.–16.4.2026.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu-Eveliina MattilaBrand Marketing & Communications Specialist
tapahtumat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. In 2024, the events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and the hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Mikä ratkaisee suomalaisen maatalouden tulevaisuuden? MaatalousKonemessut kokoaa alan tärkeät kysymykset samalle lavalle16.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
MaatalousKonemessut kokoaa 8.–10.10.2026 Helsingin Messukeskukseen maatalousalan ammattilaiset, yritykset, asiantuntijat ja päättäjät. Yli 30 ohjelmanumeron kokonaisuus pureutuu suomalaisen maatalouden ajankohtaisimpiin kysymyksiin kannattavuudesta ja investoinneista nuorten tulevaisuudennäkymiin, tekoälyyn ja uusiin teknologioihin. Tapahtuman ohjelman tuottaa ProAgria yhdessä alan merkittävimpien järjestöjen ja toimijoiden kanssa.
Arctic Lights Comic Con kokoaa sarjakuvamaailman huippunimet Helsinkiin16.9.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
Suomen suurin popkulttuuritapahtuma Arctic Lights Comic Con järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 3.–4.4.2027. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran toukokuussa 2026.
Northern Europe Gaming -konferenssi Helsingin Messukeskukseen vuonna 202711.9.2026 14:05:39 EEST | Tiedote
Finnish iGaming Conference järjestettiin neljännen kerran Hilton Helsinki Kalastajatorpalla 10.-11. syyskuuta. Kansainvälinen rahapelialan tapahtuma on kasvattanut suosiotaan joka vuosi samalla, kun suomalainen rahajärjestelmä on siirtymässä osittaiseen lisenssijärjestelmään 1.7.2027 alkaen. Ensi vuonna iGaming-konferenssi ottaa merkittävän kehitysaskeleen, ja tapahtuma on jatkossa Northern Europe Gaming -konferenssi. Se järjestetään Messukeskus Solarissa 16.–17-9. 2027.
Helsingin Kirjamessut 2026 ohjelman julkaisu 22.9. klo 910.9.2026 15:50:48 EEST | Kutsu
Helsingin Kirjamessujen 2026 upea ohjelma julkaistaan 22.9.2026. Olet tervetullut kuulemaan mitä kirjamessujen ohjelma tarjoaa tänä vuonna, keitä kansainvälisiä kirjailijavieraita ja kotimaisia tähtiä messuilla nähdään. Helsingin Kirjamessujen teema on tänä vuonna Kieli, språk, language... Julkistamistilaisuus on tiistaina 22.9. klo 9-10 Tekstin talossa (Lintulahdenkatu 3).
Sairaanhoitaja Hanna Tiihonen palkittiin Ihmisen parhaaksi -tunnustuksella pitkäjänteisestä työstä maaseudun lähipalvelujen kehittäjänä10.9.2026 10:15:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2026 Ihmisen parhaaksi -tunnustus on myönnetty sairaanhoitaja Hanna Tiihoselle hänen kehittämästään toimintamallista, jonka avulla sosiaali- ja terveyspalvelut tuodaan lähelle haja-asutusalueiden ihmisiä. Tunnustus julkistettiin tänään Sairaanhoitajapäivillä Helsingin Messukeskuksessa. Palkinto on arvoltaan 5 000 euroa, ja sen lahjoittaa Suomen Messusäätiö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme