Hallitus ei ole saavuttamassa julkisen talouden tavoitteitaan – lisätoimia arvioitava kattavasti
17.12.2025 09:59:00 EET | VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto | Tiedote
Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) finanssipolitiikan valvojat korostavat julkisen talouden vahvistamista pitkäjänteisesti ja keinoja kattavasti tarkastellen. Parlamentaarinen sopu kansallisesta finanssipoliittisesta säännöstöstä on hyvä askel.

Hallitus tavoittelee julkisen talouden vahvistamista ja velkaantumiskehityksen kääntämistä. Tavoite on perusteltu, mutta siitä jäädään todennäköisesti jälkeen. Julkista taloutta onkin tärkeä vahvistaa tulevillakin vaalikausilla.
”Julkisen talouden vahvistamista on tarpeen jatkaa monivuotisella, ylivaalikautisella lähestymistavalla. Kaikkia meno- ja tulokategorioita ja rakenteellisia toimia tulee arvioida kattavasti”, vanhempi ekonomisti Matthias Strifler sanoo. ”Siksi on myönteistä, että syksyllä 2025 saavutettiin parlamentaarinen sopu niin sanotusta velkajarrusta.”
Orpon hallitus on päättänyt yhteensä 10 miljardin euron sopeutuskokonaisuudesta. Syksyllä 2025 päätetystä uudesta yhden miljardin euron sopeutuspaketista 547 miljoonaa euroa vähentää julkisen talouden alijäämää vuonna 2027 – pysyvä vaikutus alijäämään jää sitäkin vielä pienemmäksi. Hallituksen sopeutustoimien ohella toteutetaan myös sellaisia toimia, jotka heikentävät talouden tasapainoa, esimerkiksi investointiohjelmaa. Lisäksi suhdannetila on ollut odotettua heikompaa ja kasvunäkymä heikko.
Julkisen talouden kestävä kehitys on ehto sille, että ulkoisesta turvallisuudesta voidaan huolehtia. Heikentyneen turvallisuusympäristön tilanteen takia finanssipolitiikan valvojat suosittavat pikaisesti laadittavaa suunnitelmaa kasvavien puolustusmenojen rahoittamiselle ja muiden menojen uudelleenpriorisoimiselle.
”EU-säännöstön kansallisen poikkeuslausekkeen tarjoamaa joustoa ei tulisi käyttää yleisen finanssipoliittisen liikkumavaran lisäämiseen”, Strifler sanoo.
Poikkeuslausekkeesta huolimatta alijäämäkriteerin rikkomisen riski vuoden 2025 osalta on ilmeinen, ja EU:n komissio onkin jo ilmoittanut harkitsevansa liiallisen alijäämän menettelyn käynnistämistä.
Finanssipolitiikan valvonta siirtyy talouspolitiikan arviointineuvostolle
Tänään julkaistu raportti on viimeinen VTV:n finanssipolitiikan valvojien raportti. Ensi vuoden alusta finanssipolitiikan valvonnan tehtävä siirtyy Talouspolitiikan arviointineuvostolle uuden lainsäädännön mukaisena. Samalla suhdannetilan lämpökartan ylläpito VTV:ssa lakkaa.
”Tuemme Talouspolitiikan arviointineuvostoa sen uuden tärkeän tehtävän käynnistämisessä”, sanoo valvontayksikön johtaja Matti Okko.
Tutustu julkaisuun: Finanssipolitiikan valvonnan raportti 2025
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matti OkkoJohtaja, direktör
Puh:050 395 2290etunimi.sukunimi@vtv.fiMatthias StriflerVanhempi ekonomisti, senior ekonom
Puh:040 736 0642etunimi.sukunimi@vtv.fiLinkit
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan osoittamiin kohteisiin tuloksellisesti lakeja ja sääntöjä noudattaen. Lisäksi VTV tukee toiminnallaan läpinäkyvää päätöksentekoa ja demokratiaa.
VTV tarkastaa valtion taloudenhoidon laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä valvoo finanssipolitiikkaa, puolue- ja vaalirahoitusta ja avoimuusrekisterin käyttöä. VTV on ylin riippumaton tarkastusviranomainen. Se toimii eduskunnan yhteydessä, ja sen asema ja tehtävät on säädetty perustuslaissa.
Statens revisionsverk säkerställer att statens tillgångar används i enlighet med riksdagens beslut, effektivt och med efterlevnad av lagar och regler. Med sin verksamhet stödjer revisionsverket dessutom ett transparent be-slutsfattande och demokrati.
Revisionsverket granskar lagligheten och ändamålsenligheten i skötseln av statsfinanserna, övervakar finanspo-litiken och användningen av öppenhetsregistret samt utövar tillsyn över parti- och valfinansieringen. Revis-ionsverket är den högsta oberoende revisionsmyndigheten. Revisionsverket fungerar i anslutning till riksdagen och dess ställning och uppgifter föreskrivs i grundlagen.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Punktvis användning av artificiell intelligens ger ingen betydande effektiviseringsnytta inom statsförvaltningen10.6.2026 06:45:00 EEST | Pressmeddelande
Artificiell intelligens förväntas effektivisera också den offentliga förvaltningen och tjänsterna. Man har kommit i gång med utvecklingen av artificiell intelligens inom statsförvaltningen, men som helhet utnyttjas artificiell intelligens endast i liten utsträckning.
Pistemäinen tekoälyn käyttö ei saa aikaan mittavaa tehostamishyötyä valtionhallinnossa10.6.2026 06:45:00 EEST | Tiedote
Tekoälystä odotetaan myös julkisen hallinnon ja palvelujen tehostajaa. Valtionhallinnossa on lähdetty tekoälykehittämisessä liikkeelle, mutta kokonaisuutena tekoälyä hyödynnetään vasta vähän.
Informationen om de ekonomiska konsekvenserna av Natomedlemskapet har inte varit tillräckligt genomskinlig9.6.2026 06:45:00 EEST | Pressmeddelande
Beredningen och beslutsfattandet i anslutning till Finlands Natomedlemskap har som helhet varit fungerande. Bedömningar av hur statsfinanserna påverkats av Natomedlemskapet har gjorts i varierande grad, och det är svårt att följa kostnadsutvecklingen utifrån de offentligt tillgängliga uppgifterna.
Nato-jäsenyyden taloudellisia vaikutuksia ei ole esitetty riittävän läpinäkyvästi9.6.2026 06:45:00 EEST | Tiedote
Suomen Nato-jäsenyyteen liittyvä valmistelu ja päätöksenteko on ollut kokonaisuutena toimivaa. Nato-jäsenyyden valtiontaloudellisia vaikutuksia on arvioitu vaihtelevasti ja kustannusten kehitystä on vaikea seurata julkisesti saatavilla olevien tietojen pohjalta.
I regeringens propositioner beskrivs användningen av mikrosimuleringsmodeller inte tillräckligt tydligt29.5.2026 06:45:00 EEST | Pressmeddelande
Enligt revisionsverket bör användningen av mikrosimuleringsmodeller i bedömningen av lagändringar rapporteras mer transparent till beslutsfattarna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme