Voiko tekoäly keventää radiologien työtaakkaa rintasyövän seulonnassa? Tutkimusta valmistellaan Taysissa
17.12.2025 08:38:14 EET | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Kansainväliset tutkimukset viittaavat siihen, että tekoälyn hyödyntäminen rintasyöpäseulonnoissa voi vähentää radiologien työmäärää merkittävästi ja jopa parantaa seulonnan tuloksia ilman ylidiagnostiikkaa. Taysin kuvantaminen valmistelee aiheesta tutkimusta.

Taysin kuvantamisessa valmistellaan laajaa tutkimusta, jossa selvitetään tekoälyn käyttöä apuna rintasyöpäseulonnoissa Suomessa.
– Toiveenamme on aloittaa tutkimus ensi vuonna, mutta tarkka ajankohta riippuu vielä ohjelmistointegraatioiden valmistumisesta ja lisärahoituksen saamisesta, kertoo radiologian erikoislääkäri Annukka Salminen Hatanpään sairaalan rintaklinikalta.
– Pyrimme tuottamaan tutkimuksella valtakunnallista näyttöä, joka voisi mahdollistaa seulonta-asetuksen päivittämisen ja tekoälyn käyttöönoton. Voisimme näin vapauttaa radiologian erikoislääkäreiden työaikaa muuhun tärkeään työhön, Salminen sanoo.
Rintasyövän seulontaan eli seulontamammografiaan kutsutaan 50–69-vuotiaat naiset noin kahden vuoden välein. Valtakunnallisen seulonta-asetuksen mukaisesti molemmat rinnat kuvataan kahdesta suunnasta ja kuvat arvioidaan aina kahden radiologian erikoislääkärin toimesta.
Suomessa on suositeltu laajentamaan seulontaikä 45–74 vuoteen. Syöpärekisterin arvion mukaan tämä olisi kustannustehokasta, mutta lisäisi radiologien työkuormaa merkittävästi.
– Rintaradiologiaan erikoistuneista lääkäreistä on Suomessa pula, ja seulontaikäluokkien laajentaminen kasvattaisi painetta entisestään, Salminen taustoittaa tutkimuksen tarvetta.
Yhteisprojekti arvioi tekoälyavusteisen seulonnan tehokkuutta ja kannattavuutta
Tutkimuksen tavoitteina on selvittää optimaalinen työnkulku tekoälyavusteisessa seulonnassa, arvioida tekoälyavusteisen seulonnan taloudellista kannattavuutta sekä selvittää alueellisia ja laitekohtaisia eroja tuloksissa.
– Lisäksi tavoitteena on arvioida, parantaako tekoäly mammografian arviointiprosessia ja seulonnan tuloksia, Salminen sanoo.
Tutkimus on yhteisprojekti, johon osallistuu Taysin kuvantamisen lisäksi Terveystalo ja Suomen Syöpärekisteri. Taysin kuvantaminen tekee mammografiaseulontaa Tampereella Hatanpään sairaalassa, Terveystalo tekee seulontaa useissa yksiköissään eri puolelta Suomea.
– Näin saamme tutkimukseen mukaan mahdollisimman monipuolisen aineiston ja kattavan otoksen erilaisia mammografialaitteita ja useita eri radiologeja muualtakin kuin Pirkanmaalta, Annukka Salminen kertoo.
Tutkimuksessa seulontaan osallistuvat jaetaan kahteen ryhmään: perinteiseen seulontaan ja tekoälyavusteiseen seulontaan. Perinteisessä mallissa mammografiakuvat arvioi kaksi radiologia. Toisessa ryhmässä tekoäly arvioi, mikä on riski, että kuvissa on syöpään viittaava löydös.
– Jos tekoälyn arvioima riski on korkea, kuvat lukee kaksi radiologia, kuten normaalistikin. Jos riski on matala, yksi radiologi riittää. Tekoäly ei siis seulo yksin, vaan tukee asiantuntijoiden työtä, Salminen selittää.
Muissa Pohjoismaissa vastaavia tutkimuksia on jo tehty, ja esimerkiksi Tanska on ottanut tekoälyn avuksi rintasyöpäseulonnoissa vuonna 2021. Suomessa aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu.
Tavoitteena on 100 000 osallistujaa ja useita seulontakierroksia
Tavoitteena on saada tutkimukseen noin 100 000 osallistujaa ja tutkimuksen tulisi kestää vähintään neljä vuotta, jotta aineistoa saadaan useammasta seulontakerrasta. Kun mukana on useampi seulontakierros, voidaan tarkastella myös seulontojen välissä ilmenevien syöpien – niin sanottujen välisyöpien – määrää.
– Jos välisyöpien määrä vähenisi, tutkimus osoittaisi, että tekoäly tunnistaa syövät aikaisemmassa vaiheessa kuin radiologit, sanoo Annukka Salminen.
– Kansainvälisten tutkimusten perusteella tekoälyn avulla seulonnoissa tosiaan löydetään enemmän merkityksellisiä syöpiä ilman ylidiagnostiikkaa, eli niin ettei jatkotutkimuksiin kutsuttavien määrä nouse merkittävästi, hän lisää.
Syöpärekisterin vuoden 2023 seulontaraportin mukaan rintasyöpäseulonnoista jatkotutkimuksiin kutsutaan Suomessa noin 3,1 prosenttia seulontaan osallistuneista naisista. Keskimäärin 0,7 prosentilla seulontaan osallistuneista löytyy syöpä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annukka SalminenerikoislääkäriTays Kuvantaminen
Puh:040 6318 445annukka.salminen@pirha.fiIrina Rinta-KiikkaosastonylilääkäriTays Kuvantaminen
Puh:03 311 64737irina.rinta-kiikka@pirha.fiKuvat

Pirkanmaan hyvinvointialue
Tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000, ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.
Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Puhelinpalvelun yhtenäistäminen jatkuu – Puhelinnumeroihin muutoksia useissa Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluissa21.9.2026 13:23:46 EEST | Tiedote
Uuden puhelinjärjestelmän käyttöönotto etenee Pirkanmaan hyvinvointialueella. Uudistuksella selkeytetään ja yhtenäistetään palvelujen puhelinnumeroita ja sujuvoitetaan yhteydenottamista.
Pirkanmaan mielenterveys- ja päihdepalveluja kehitetään kolmen merkittävän hankkeen voimin21.9.2026 11:26:27 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen mielenterveys- ja päihdepalveluissa on käynnissä kolme hanketta, jotka vahvistavat päihteitä käyttävien henkilöiden tavoittamista, hoitoon pääsyä ja palvelujen vaikuttavuutta. Hepatiitti C:n eliminointihanke, TEHO-hanke ja SCOPE-hanke tuottavat tietoa sekä kehittävät uusia toimintamalleja yhteistyössä eri ammattilaisten ja toimijoiden kanssa. Hankkeissa työskentelee yhteensä kymmenen työntekijää osa- tai kokoaikaisesti.
Aluehallitus hyväksyi järjestöjen avustusten uudet periaatteet21.9.2026 11:02:39 EEST | Tiedote
Maanantaina kokoontunut aluehallitus hyväksyi järjestöjen avustustoiminnan yleiset periaatteet. Avustettavan toiminnan pitää jatkossa tukea alueellisen hyvinvointisuunnitelman tavoitteita, ja arvioinnin läpinäkyvyyttä ja yhdenmukaisuutta lisätään. Aluehallitus käynnisti myös Pitkäniemen isoimman rakennuskokonaisuuden myyntivalmistelut.
Ylöjärven hyvinvointikioski muuttaa sote-asemalle maaliskuussa 202718.9.2026 12:54:18 EEST | Tiedote
Elon kauppakeskuksessa sijaitseva Ylöjärven hyvinvointikioski muuttaa maaliskuussa 2027 Ylöjärven sote-asemalle osoitteeseen Mikkolankatu 10. Hyvinvointikioskin vuokrasopimus kauppakeskus Elossa päättyy helmikuun lopussa.
Aluevaltuustossa 21.9. osavuosikatsaus ja ikäihmisten palvelujen seurantaraportteja – seuraa kyselytuntia ja kokousta etänä18.9.2026 10:13:08 EEST | Tiedote
Aluevaltuusto kokoontuu maanantaina 21.9. etäyhteyksillä. Kello 16 pidetään kyselytunti ja varsinainen kokous alkaa kello 17. Esityslistalla on muun muassa vastaus arviointikertomukseen, kesäkuun osavuosikatsaus sekä ikääntyneiden palveluketjun kehittämissuunnitelman ja IKI2035-kehittämisohjelman seurantaraportit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme