SDP:n Eskelinen ja Kymäläinen: Hallitus vierittää liikennepolitiikan vaikeat ratkaisut seuraajalleen
18.12.2025 14:08:49 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Seppo Eskelinen ja Suna Kymäläinen pitävät hyvänä, että kauan odotettu selonteko valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2026–2037 (Liikenne 12) on viivyttelystä huolimatta viimein annettu eduskunnalle.
– Valitettavaa on kuitenkin, että Liikenne 12 -työn työkaluja ja painoarvoa on jo ehditty tällä kaudella rapauttaa, eikä suunnitelmaan sisältyvä rahoitusohjelma tarjoa ratkaisuja pitkän aikavälin ongelmiin, edustajat toteavat.

– Kyseenalaista on, miksi hallituksella ja liikenneministeri Ranteella (ps.) kesti näin kauan tuoda suunnitelma selontekona eduskuntaan. Parlamentaarisen työryhmän työ eteni hitaasti, ja ryhmä lopetti toimintansa jo lokakuussa. Hyvä kuitenkin on, että nyt myös maakunnallisten suunnitelmien kanssa päästään eteenpäin, kun selonteko on annettu, Eskelinen huomauttaa.
Hallitus ei kerää edustajilta kiitosta Liikenne 12 -työn ja Suomen liikennejärjestelmän pitkän aikavälin kehittämisen eteenpäin viemisestä parhaalla mahdollisella tavalla:
– Orpon-Purran hallitus vei tutkittuun tietoon ja virka-arvioihin perustuvalta Liikenne 12 -työltä pohjaa jo hallitusohjelmassaan, kun se julkisti oman investointiohjelmansa hankelistauksineen. Lisäksi hallitus on jättänyt vaikean kysymyksen liikenteen rahoituksen pitkän aikavälin kestämättömyydestä seuraajansa ratkaistavaksi. Pääväylien perusväylänpidon panostuksista huolimatta muun väyläverkon korjausvelka jatkaa kasvuaan. Samalla hallitus puolittaa kautensa aikana kehittämishankkeiden kehysrahoituksen ja paikkaa sitä itse valtion omaisuuden myynnistä saatavilla tuloilla, mikä ei ole kestävä ratkaisu tulevaisuuteen. Liikenteen rahoituksen perusongelmaan ei valitettavasti saatu Liikenne 12 -työssä ratkaisuja, vaan monen muun ongelman tapaan se on vieritetty seuraavalle hallitukselle.
Kritiikkiä edustajat antavat myös siitä, että liikenteen päästövähennystoimenpiteet ja esimerkiksi tutkittuun tietoon perustuvan Fossiilittoman liikenteen tiekartan toimenpiteet on suunnitelmassa unohdettu kokonaan.
– Liikenne 12 -työ käynnistyi viime vaalikaudella SDP:n vetovastuulla, ja se oli Marinin hallituksen tärkeimpiä liikennepoliittisia saavutuksia. Työn käynnistämisen taustalla oli jo aiemmilla kausilla parlamentaarisesti tunnistettu tarve pitkän aikavälin suunnitelmalle, jossa huomioidaan koko Suomi kaikkine liikennemuotoineen ja jonka avulla rajallisia resursseja voidaan ohjata mahdollisimman vaikuttavasti. Pitkäjänteisyyden ja ennustettavuuden näkökulmasta on erittäin tärkeää, että Liikenne 12 -suunnitelma on nyt päivitetty. SDP toivoo, että päivityksen myötä hallitus palaisi viimein kestävään ja ennustettavaan liikennepolitiikkaan, jota suunnitelmalla on alun perin tavoiteltukin, Kymäläinen päättää.
Yhteyshenkilöt
Seppo EskelinenKansanedustaja
Puh:050 514 3350seppo.eskelinen@eduskunta.fiSuna KymäläinenKansanedustaja
Puh:050 512 0526Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Joona Räsänen: Hienoa, että kokoomus myöntää asia kerrallaan, että talouspolitiikkaa voi tehdä reilummin SDP:n viitoittamalla tiellä6.2.2026 14:51:12 EET | Tiedote
”Kokoomus näyttää vihdoin avanneen SDP:n vaihtoehtoehtobudjetin, ja löytää sieltä ideoita kasvun käynnistämiseksi. SDP:n esittämä kotitalousvähennyksen korotus ja yritysten rahoitusten helpotus on nyt otettu osaksi pääministeripuolueen keinovalikoimaa”, SDP:n Joona Räsänen iloitsee.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hankintalain muutokset vievät kunnilta rahat ja päätösvallan6.2.2026 14:34:15 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma pitää valitettavana, että hallitus tuo eduskunnalle paljon kritiikkiä saaneen hankintalain muutoksen. Esitys annettiin torstaina 5.2. sen jälkeen, kun se oli kertaalleen vedetty pois valtioneuvostosta kuntien itsehallintoon liittyvien ongelmien vuoksi.
SDP:n Malm: Orpo-Purran linja on vaatia oppositiolta omia ehdotuksia ja viitata niille kintaalla, kunnes hätä iskee6.2.2026 12:09:41 EET | Tiedote
SDP on pyrkinyt evästämään hallitusta oppositiosta käsin, mutta tähän asti Orpo-Purran hallitus on viitannut kintaalla keinoillemme. Olemme seuranneet kolme vuotta hallituksen vastuutonta ja epäoikeudenmukaista talouspolitiikkaa - säästötoimien kohteena ovat olleet pieni- ja keskituloiset. Nyt hallitus on vihdoin avannut silmänsä ja tajunnut, että toimia on tehtävä ja enää vaihtoehdoksi ei kelpaa pelkkä kurittaminen, muistuttaa kansanedustaja Niina Malm.
SDP:n Juha Viitala: Hallituksen pelottelu- ja leikkauslinja tukahdutti kotimaisen kysynnän ja pahensi työttömyyttä6.2.2026 08:48:00 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Juha Viitalan mukaan hallituksen omat puheet ja teot ovat yhtenä syynä kotimaisen kysynnän heikkoudelle. Viitalan mukaan hallitus on toistanut kriisipuhetta ja samaan aikaan tehnyt rajuja leikkauksia sosiaaliturvaan sekä työelämän epävarmuutta lisääviä heikennyksiä. Tämän seurauksena kotitaloudet ovat alkaneet säästää, kulutus alkaa hyytyä ja kotimainen kysyntä sakkaa.
SDP:n Lauri Lyly: Määräaikaisuuksien helpottaminen lisää epävarmuutta työmarkkinoilla5.2.2026 16:51:00 EET | Tiedote
Orpon hallitus esittää määräaikaisten työsopimusten solmimisen helpottamista tilanteessa, jossa Suomi on jo EU:n kärkimaiden joukossa määräaikaisuuksien käytössä. SDP:n kansanedustaja, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly kritisoi esitystä jyrkästi: hallitus lisää tietoisesti epävarmuutta työelämässä ja sysää riskit yksipuolisesti työntekijöiden kannettaviksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme