Hyvinkään kaupunki käynnistää tapahtumakumppanuushaun
19.12.2025 09:16:09 EET | Hyvinkään kaupunki | Tiedote
Hyvinkään kaupunki käynnistää uuden tapahtumakumppanuushaun, jonka tavoitteena on vahvistaa kaupungin tapahtumatarjontaa ja kehittää Hyvinkäätä elävänä ja houkuttelevana elämyskaupunkina.

Tapahtumakumppanuus on osa kaupungin tapahtumien toimintamallia, jossa tapahtumat nähdään pitkäjänteisesti kehittyvinä kokonaisuuksina. Kaupunki haluaa tukea tapahtumien kasvua ja rakentaa yhteistyötä tapahtumajärjestäjien kanssa jo varhaisessa vaiheessa.
Tapahtumakumppanuus on kaupungin ja tapahtumajärjestäjän välinen yhteistyö, joka perustuu yhteisiin tavoitteisiin ja molemminpuoliseen hyötyyn. Kumppanuus voi sisältää esimerkiksi taloudellista tukea, viestinnällistä yhteistyötä, asiantuntijatukea tai tapahtuma-alueisiin ja infraan liittyviä resursseja.
Kumppanuuksilla tavoitellaan tapahtumia, jotka lisäävät Hyvinkään vetovoimaa, tuottavat elämyksiä asukkaille ja kävijöille sekä tukevat kaupungin elinvoimaa ja tunnettuutta.
Kaiken kokoiset tapahtumat ovat tärkeitä
Hyvinkäällä halutaan tukea eri kokoisia ja eri vaiheessa olevia tapahtumia. Tapahtumat voivat kehittyä pienistä paikallisista tilaisuuksista alueellisesti tai valtakunnallisesti kiinnostaviksi kokonaisuuksiksi.
Kaupunki tunnistaa tapahtumien kehitysvaiheet ja kohdentaa tukensa sen mukaan, millaista tukea tapahtuma kulloinkin tarvitsee. Kaiken kokoiset tapahtumat sopivat Hyvinkäälle. Hyvinkäällä tapahtumat rakennetaan yhdessä.
“Haluamme edistää tapahtumia, joissa asukkaat, yritykset, yhdistykset ja muut yhteisöt ovat aktiivisesti mukana – joko tapahtumien tekijöinä, yhteistyökumppaneina tai osallistujina”, kulttuuri- ja tapahtumapäällikkö Outi Ruso kuvailee.
Yhteisölliset tapahtumat vahvistavat kotiseutuylpeyttä, luovat kohtaamisia ja tekevät kaupungista elävän ja viihtyisän. Tapahtumakumppanuuksilla kaupunki tukee erityisesti sellaisia tapahtumia, jotka kokoavat ihmisiä yhteen, vahvistavat paikallista yhteistyötä ja rakentavat Hyvinkään omaleimaista tapahtumaidentiteettiä.
Selkeät kriteerit ja yhteiset pelisäännöt ohjaavat valintoja
Tapahtumakumppanuudet perustuvat ennalta määriteltyihin kriteereihin. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota muun muassa:
- tapahtuman laatuun ja toteuttamiskelpoisuuteen
- tapahtuman vaikutuksiin kaupungin vetovoimaan ja elinvoimaan
- vastuullisuuteen, turvallisuuteen ja yhdenvertaisuuteen
- yhteistyöhön ja kaupungin saamaan näkyvyyteen
Kaikkien kumppanuustapahtumien tulee toimia Hyvinkään Pelitavan mukaisesti. Hyvinkään Pelitapa kuvaa kaupungin yhteisiä arvoja ja toimintaperiaatteita. Sen ytimessä ovat rohkeus, reiluus, vastuullisuus sekä toimiminen asukkaiden ja asiakkaiden parhaaksi.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että tapahtumissa:
- tehdään yhteistyötä avoimesti ja reilusti
- uskalletaan kehittää uutta ja kokeilla rohkeasti
- huomioidaan ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen vastuullisuus
- toimitaan turvallisesti, yhdenvertaisesti ja kaikkia osallistujia kunnioittaen
Hyvinkään Pelitapa ohjaa sekä kaupungin että tapahtumakumppaneiden toimintaa ja luo pohjan luottamukselliselle ja pitkäjänteiselle yhteistyölle.
Ensimmäinen haku käynnistyy tammikuussa
Ensimmäinen Hyvinkään tapahtumakumppanuushaku on avoinna 15.1.–28.2.2026. Tapahtumakumppanuutta voivat hakea yritykset, yhdistykset ja muut yhteisöt kotipaikasta riippumatta. Tapahtuman tulee toteutua Hyvinkäällä. Kumppanuudet voivat olla 1–4 vuoden mittaisia, ja ne voivat sisältää myös yhteiskehittämisen vaiheen ennen varsinaista tapahtumaa.
Tapahtumakumppanuutta haetaan täyttämällä kaupungin verkkosivuilla julkaistava hakulomake ja toimittamalla se liitteineen Hyvinkään kaupungin kirjaamoon. Tarkemmat ohjeet, kriteerit ja lomake julkaistaan ennen haun alkamista.
Lisätiedot
Kulttuuri- ja tapahtumapäällikkö Outi Ruso, outi.ruso@hyvinkaa.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Outi Ruso
Puh:0400 929 846outi.ruso@hyvinkaa.fiKuvat
Hyvinkää on Uudenmaan viidenneksi suurin, yli 47 000 asukkaan elinvoimainen elämyskaupunki. Kaupunkimme tarjoaa asukkailleen ja vierailijoilleen monipuoliset palvelut ja mahdollisuudet kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki
Hyvinkäälle suunnitellaan uusi strategisesti merkittävä yritysalue – Well Business Park12.3.2026 14:14:09 EET | Tiedote
Hyvinkään eteläpuolelle nouseva Well Business Park muodostuu seuraavien vuosien aikana yhdeksi Etelä-Suomen keskeisimmistä uusista yritysalueista. Alueen kehitys käynnistyy vaiheittain ja tarjoaa yrityksille merkittävät kasvun mahdollisuudet niin kansallisilla kuin kansainvälisillä markkinoilla.
Hyvinkään imagossa myönteinen kehityssuunta – yritykset arvioivat kaupungin vakaaksi ja yhteistyöhaluiseksi kumppaniksi10.3.2026 08:32:38 EET | Tiedote
Hyvinkään kaupunki on jälleen saanut myönteisiä arvioita Taloustutkimuksen Kuntien imago 2025 -tutkimuksessa. Yrityspäättäjien vastauksissa korostuvat erityisesti kaupungin kokonaiskuvan vakaus, elinvoiman kehittämisessä onnistuminen sekä useiden keskeisten imagotekijöiden tasainen hyvä taso.
Hyvin-kilpailu innosti satoja osallistujia – kiitos kaikille!2.2.2026 09:55:56 EET | Tiedote
Hyvin-kilpailussa pyysimme kaupunkilaisia keksimään oivaltavia Hyvin-sanontoja ja nokkelia kielileikkejä, jotka tuovat esiin Hyvinkään henkeä ja arjen hyviä hetkiä. Ideoita kerättiin verkossa, somekanavissa, kirjastolla ja museokeskus Taikassa. Kilpailuun osallistui sekä hyvinkääläisiä että innokkaita ideoijia myös muualta Suomesta.
Hyvinkää kirkastaa viestiään ja uudistaa brändiään3.11.2025 11:17:20 EET | Tiedote
Hyvinkään kaupunki uudistaa parhaillaan brändiään ja lanseeraa uutta viestintäkonseptiaan. Konsepti Hyvin kaupunki korostaa kaupungin omaleimaisuutta ja tuo esille Hyvinkään vahvuudet.
Hyvinkää vahvistaa tapahtumallisuuttaan uudella toimintamallilla24.10.2025 12:11:55 EEST | Tiedote
Hyvinkään kaupunki on julkaissut uuden tapahtumien toimintamallin, joka ohjaa kaupungin tapahtumatoimintaa tulevina vuosina. Malli perustuu laajaan kyvykkyysanalyysiin ja visiotyöhön, jonka tavoitteena on vahvistaa Hyvinkään asemaa elinvoimaisena elämyskaupunkina. Toimintamallia on valmisteltu huolellisesti, ja sen taustalla on laaja asiantuntijayhteistyö sekä paikallisten toimijoiden näkökulmien huomioiminen. Hyvinkään kaupunginhallitus hyväksyi toimintamallin yksimielisesti kokouksessaan 13.10.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
