Pipsa Lotta Marjamäki Apteekkariliiton viestintäjohtajaksi
19.12.2025 10:30:00 EET | Suomen Apteekkariliitto | Tiedote
VTM Pipsa Lotta Marjamäki on nimitetty Apteekkariliiton viestintäjohtajaksi. Liiton pitkäaikainen viestintäjohtaja, proviisori Erkki Kostiainen jää Apteekkariliitosta eläkkeelle ensi kesänä.

Marjamäki aloittaa Apteekkariliitossa maaliskuun alussa ja siirtyy viestintäjohtajaksi ja PharmaPress Oy:n toimitusjohtajaksi myöhemmin keväällä Erkki Kostiaisen jäädessä eläkkeelle.
Marjamäellä on pitkä kokemus vaativista viestinnän kehittämis- ja johtotehtävistä. Kelan viestintäjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä hän on työskennellyt vuodesta 2016.
– Pipsa Lotta on kokenut viestinnän ammattilainen ja johtaja, jolla on erinomaiset edellytykset jatkaa liiton viestinnän ja viestintäyhtiö PharmaPressin kehittämistä nopeasti muuttuvassa viestinnän kentässä hiljattain uudistetun strategian mukaisesti, toteaa Apteekkariliiton toimitusjohtaja Merja Hirvonen.
Marjamäki pitää siirtymistään Apteekkariliittoon innostavana jatkumona urallaan.
– Apteekit ovat tärkeä osa terveydenhuoltoa ja ihmisten terveyteen ja toimintakykyyn vaikuttava arjen palvelu. On ilo päästä työskentelemään myös yrittäjävetoisen apteekkialan kehittämiseksi, yrittäjäperheessä itsekin kasvanut Marjamäki sanoo.
Apteekkariliiton viestintä on Marjamäen mielestä yhteiskunnallisesti tärkeää.
– Selkeä ja ymmärrettävä viestintä, jonka takana ovat koulutetut apteekkialan ammattilaiset, rakentaa luottamusta ja turvallisuutta ajassa, jossa liikkuu myös paljon disinformaatiota.
Suomen Apteekkariliitto on yksityisiä, yrittäjävetoisia apteekkeja edustava yhdistys. Liitto kehittää apteekkitoimintaa terveydenhuollon tueksi, huolehtii yli 600 jäsenensä edunvalvonnasta ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita.
PharmaPress Oy on liiton viestintä-, koulutus- ja tapahtumatuotantoyhtiö, jonka liikevaihto on noin 1,3 milj. euroa.
Lisätietoja: Merja Hirvonen, p. 040 588 0841 ja Pipsa Lotta Marjamäki, p. 040 511 4381
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erkki KostiainenViestintäjohtaja
Puh:050 566 8188erkki.kostiainen@apteekkariliitto.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on yksityisiä apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Apteekkariliitto
Ruoka kallistuu yhä, reseptilääkkeiden hintojen lasku jatkuu20.1.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Ruuan hinta on kivunnut 20 vuoden tarkastelussa jatkuvasti ylöspäin, kun taas reseptilääkkeiden hintakäyrä osoittaa edelleen alaspäin. Lääkkeiden hintaa laskevat toimiva hintakilpailu sekä lääkkeisiin ja apteekkeihin viime vuosina kohdistetut leikkaukset.
Reseptilääkkeiden hinnat halpenevat vuodenvaihteessa31.12.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Hintoja laskevat reseptilääketaksan leikkaus ja lääkkeiden alv-muutos.
Apteekkiuudistus vietävä uudelleen perustuslakivaliokuntaan9.12.2025 11:06:01 EET | Tiedote
Perustuslain vastainen lakiesitys on vietävä uudelleen perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi ennen täysistuntoa, Apteekkariliitto vaatii.
Apteekkiuudistus rapauttaa apteekkiverkostoa9.12.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Eduskunnan käsittelyssä parhaillaan olevassa apteekkiuudistuksessa tehdään liian monta muutosta kerralla. Jättimäinen lääketaksan leikkaus yhdistettynä apteekkiveron muutoksiin ja itsehoitolääkkeiden jakelukanavan laajentamiseen rapauttaa apteekkien taloutta ja apteekkiverkostoa ennakoimattomalla tavalla.
Apteekkariliiton Risto Holma: ”Montako apteekkia pitää sulkeutua, että apteekkien nopeasti heikentyneeseen tilanteeseen herätään?”28.11.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Hallitus on heikentämässä apteekkien toimintaedellytyksiä tavoilla, joilla saattaa olla ennakoimattomia vaikutuksia apteekkiverkostoon ja koko terveydenhuollon toimivuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme