Uskonnon poliittinen voima vaikeutti Serbian EU-haaveita

Serbian ortodoksisella kirkolla on ollut merkittävä vaikutus maan suhtautumiseen Kosovon itsenäisyyspyrkimyksiin. Miro Leporanta on väitöstutkimuksessaan selvittänyt, miten kirkko reagoi, vaikutti ja osallistui yhteiskunnalliseen keskusteluun Kosovon itsenäisyydestä samalla kun Serbia tavoitteli EU-jäsenyyttä.

– Päätuloksena oli, että kirkko pystyi sitomaan serbialaisen identiteetin yhä vahvemmin Kosovoon, ja tarjoamaan vaihtoehdon eurooppalaisuudelle, Leporanta sanoo.

Tutkimus kattaa Kosovon itsenäisyysjulistuksen helmikuussa 2008 ja päättyy vuoden 2012 toukokuuhun. EU-integraatio oli tuolloin suurin ulkopoliittinen prioriteetti Serbian eurooppamieliselle hallitukselle, ja suhteiden normalisointi Kosovon kanssa käytännössä edellytys EU-jäsenyydelle.

– Jälkikäteen tarkasteltuna on selvää, että kirkko on ollut merkittävä poliittinen toimija. Vaikka Serbian EU-jäsenyyden tiellä on ollut monia muitakin ongelmia, on kirkko ollut merkittävä tekijä siinä, ettei EU integraatio ole toteutunut. Vuonna 2025 Serbia ei vieläkään ole unionin jäsen.

Kirkko muotoili Kosovo-myytin uudelleen

Tutkimus osoittaa, miten kirkko käytti erilaisia historiallisia ja uskonnollisia kertomuksia, viholliskuvia, liittolaissuhteita ja yhteistyötä poliittisen järjestelmän kanssa edistääkseen näkemystään siitä, että Kosovo on olennainen osa Serbiaa. Tämän toiminnan ytimessä oli Kosovo-myytin strateginen uudelleenmuotoilu: Kosovo kehystettiin Serbian ortodoksisuuden ja kansallisen identiteetin hengelliseksi sydänmaaksi.

Kirkko pyhitti Kosovon "pyhäksi alueeksi", jonka kirkkoja, kansaa ja kulttuuriperintöä pitää puolustaa eksistentiaalisiksi koettuja uhkia, kuten itsenäisyyttä ja väestörakenteen muutoksia, vastaan. Tämä narratiivi ylitti Kosovon maantieteelliset rajat ja käsitti laajemman käsityksen "serbialaisista maista", yhdistäen menneisyyden marttyyriuden nykyisiin konflikteihin ja tulevaisuuden lunastukseen.

Väitöskirja tuo esiin kirkon kaksijakoisen roolin sekä uskonnollisen tradition vartijana että strategisena poliittisena toimijana. Kosovo-kysymys oli enemmän kuin alueellinen tai kirkkokunnallinen ongelma: se toimi symbolisena kehyksenä, jonka kautta kirkko artikuloi omaa näkemystään serbialaisesta identiteetistä, historiasta ja geopoliittisesta visiosta.

Uskonnon paluu kansainväliseen politiikkaan

Leporannan mukaan uskonto ei ole menettänyt merkitystään maailmanpolitiikassa. Vielä 2000-luvun alussa puhuttiin maallistumisesta ja uskonnon häivytyksestä, mutta viime vuosilta on lukuisia esimerkkejä siitä, miten uskonto on palannut kansainväliseen politiikkaan ja konfliktikeskusteluihin myös kristinuskon kontekstissa. Tämä on tullut esiin Ukrainan sodan aikana, mutta myös Yhdysvalloista, Unkarista ja Puolasta puhuttaessa.

Uskonnolliset liikkeet voivat kilpailla poliittisten voimien kanssa, jos poliitikot eivät pysty ylläpitämään kuvaa paremmasta tulevaisuudesta. Esimerkiksi juuri Serbian tapauksessa pelkät taloudelliset tai poliittiset syyt eivät riittäneet vakuuttaman ihmisiä EU-integraatiosta.

– Kansalliset kertomukset ja myytit tulisi ottaa huomioon myös diplomatiassa. Serbian ja muidenkin EU-jäsenyyttä hakevien maiden voi olla vaikea integroitua, jos niiden historiallisia, kulttuurisia ja uskonnollisia erityispiirteitä ei oteta huomioon, Leporanta huomauttaa.

Ajatus kadotetusta alueesta, joka sitoo kansan, uskonnon ja kielen yhteen, sekä näkemykset vihollisista ovat samanlaisia Venäjän ja Serbian välillä. Molemmissa tapauksissa kirkon rooli on keskeinen. Leporannan mukaan Venäjä on ottanut mallia Serbiasta omaan ulkopolitiikkaansa.

– Olisi kiinnostavaa tutkia, onko kyse siitä, että Venäjä on lainannut näitä perusteluja vai siitä, että ortodoksiset maat ovat jotenkin ”herkempiä” tällaisille narratiiveille?

Lisätietoa väitöstilaisuudesta

TM, VTM Miro Leporanta väittelee 9.1.2026 kello 13 Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa aiheesta “We walk on this Earth, but we cling to Heaven – that is our Kosovo Covenant” - The Serbian Orthodox Church and the Kosovo Question 2008–2012. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Metsätalo, Sali 6 (B317), Unioninkatu 40.

Vastaväittäjänä on emeritusprofessori Thomas Bremer, Münsterin yliopisto, ja kustoksena on professori Katharina Kunter.

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa Heldassa.