Marraskuun työllisyyskatsaus: Työttömyyden kasvu hidastui marraskuussa (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)
Pohjanmaan ELY-keskusalueella oli marraskuun lopussa yhteensä 8 597 työtöntä työnhakijaa. Se on 581 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömiä oli marraskuussa 106 enemmän kuin lokakuussa. Pohjanmaan ELY-keskusalueen työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on Manner-Suomen alhaisin (7,5 %). Lokakuuhun verrattuna työttömyysaste kasvoi Pohjanmaa ELY-keskuksen alueella 0,1 prosenttiyksikkö ja koko maassa 0,2 prosenttiyksikköä. Marraskuun aikana avoinna oli yhteensä 1 105 työpaikkaa, mikä oli 541 paikkaa (-32,9 %) vähemmän kuin vuosi sitten. Kokoaikaisesti lomautettuja oli 630 eli 69 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin (-9,9 %). Tiedot ilmenevät KEHA-keskuksen Työnvälitystilastosta.

Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi useimmissa alueen seutukunnissa vuoden takaiseen verrattuna
Koko maassa työttömiä oli keskimäärin 9,0 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella työttömyys kasvoi 7,2 % vuodentakaisesta. ELY-keskusalueista työttömyys kasvoi suhteellisesti eniten Pirkanmaalla (+ 13,6 %) ja vähentyi eniten Lapissa (- 0,6 %).
Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi useimmissa Pohjanmaan ELY-keskusalueen seutukunnissa vuoden takaiseen verrattuna. Työttömien määrä kasvoi Vaasan seudulla 489 henkilöllä (+ 13 %), Suupohjan rannikkoseudulla 30 henkilöllä (+ 8 %), Kaustisen seutukunnassa 14 henkilöllä (+ 3 %) ja Kokkolan seutukunnassa 109 henkilöllä (+ 5 %). Työttömyys vähentyi ainoastaan Pietarsaaren seudulla, jossa oli työttömänä 61 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten (- 4 %). Pohjanmaan ELY-keskusalueen seutukunnista alhaisin työttömyysaste oli Suupohjan rannikkoseudulla, 5,6 %.
Marraskuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 2 923, mikä on 601 enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 50 enemmän kuin edellisessä kuussa. Yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 1 375, mikä on 244 enemmän kuin vuosi sitten.
Työttömyys kasvoi eniten 45–49-vuotiaiden ikäryhmässä
Marraskuun lopussa alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 1 050, mikä on 39 enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan ja 11 enemmän kuin edellisessä kuussa. Työttömien määrä kasvoi 25–29-vuotiaiden ikäryhmässä 99 henkilöllä vuoden takaisesta 949:ään työttömään.
Yli 50-vuotiaita oli työttömänä 2 963 eli 140 enemmän kuin vuotta aikaisemmin (34 % kaikista työttömistä työnhakijoista). 60–64-vuotiaiden ikäryhmässä oli eniten työttömiä työnhakijoita eli kaikkiaan 1 155 työtöntä. Työttömyys kasvoi vuotta aiempaan verrattuna eniten 45–49-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa työttömien määrä lisääntyi 107 henkilöllä (+ 15,0 %).
Avointen työpaikkojen määrä pienentyi vuotta aiempaan verrattuna
Kuntien työllisyyspalveluihin ilmoitettiin Pohjanmaan ELY-keskusalueella uusia avoimia työpaikkoja marraskuun aikana 585, mikä on 252 paikkaa vähemmän (- 30,1 %) kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan.
Marraskuun aikana avoinna oli yhteensä 1 105 työpaikkaa, mikä oli 541 paikkaa (- 32,9 %) vähemmän kuin vuosi sitten.
Uusia avoimia työpaikkoja oli avoinna eniten rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ammattiryhmässä, yhteensä 182 paikkaa. Uusien avointen työpaikkojen määrä myös kasvoi eniten tässä ammattiryhmässä (+ 51) ja pienentyi eniten palvelu- ja myyntityöntekijöiden ammattiryhmässä (- 126).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kotouttamispäällikkö Ari Pitkänen
puh. 0295 028 047
Linkit
Pohjanmaan ELY-keskus tukee aluekehittämistä, kehittää kestävästi elinkeino-, innovaatioympäristö-, maaseutu- ja työvoimapolitiikkaa sekä edistää osaamista, koulutusta, työperäistä maahanmuuttoa sekä maahanmuuttajien työllistymistä ja kotouttamista. Toimialueeseemme kuuluvat Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.
Valtion aluehallinto uudistuu 1.1.2026
Vuoden 2026 alussa Suomeen perustetaan kymmenen uutta elinvoimakeskusta nykyisten 15 ELY-keskuksen pohjalta. Samalla perustetaan valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto, johon siirtyvät ELY-keskusten ympäristön lupa-, valvonta- ja ohjaustehtävät. Pohjanmaan elinvoimakeskus aloittaa toimintansa 1.1.2026.
Lue lisää: https://www.ely-keskus.fi/valtion-aluehallinnon-uudistus
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten
En ny regional riktlinje för arbetstillstånd i de österbottniska landskapen har nu publicerats1.12.2025 09:00:43 EET | Pressmeddelande
Den gemensamma regionala riktlinjen för anlitande av utländsk arbetskraft i Södra Österbotten, Mellersta Österbotten och Österbotten för tiden 1.12.2025 – 31.5.2026 har nu utarbetats av NTM-centralerna. Riktlinjen grundar sig på utlänningslagen och den stöder beslutsfattandet gällande uppehållstillstånd hos Migrationsverket särskilt ur perspektivet av tillgången på arbetskraft.
Pohjalaismaakuntien uusi alueellinen työlupalinjaus on nyt julkaistu1.12.2025 09:00:43 EET | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueiden yhteinen linjaus ulkomaisen työvoiman käytöstä ajalle 1.12.2025 – 31.5.2026 on nyt laadittu alueen ELY-keskusten toimesta. Linjaus perustuu ulkomaalaislakiin ja tukee Maahanmuuttoviraston tekemää oleskelulupapäätöksentekoa erityisesti työvoiman saatavuuden näkökulmasta.
Mika Palosaari utnämnd till överdirektör för Livskraftscentralen i Österbotten27.11.2025 13:52:01 EET | Pressmeddelande
Ekonomie magister Mika Palosaari har utnämnts till tjänsten som överdirektör för Livskraftscentralen i Österbotten. Statsrådet utnämnde 27.11.2025 överdirektörerna för de tio livskraftscentralerna för tiden 1.1.2026–31.12.2030. Genom reformen av statens regionförvaltning inrättas 10 regionala livskraftscentraler och de nuvarande 15 NTM-centralerna läggs ner. Livskraftscentralerna inleder sin verksamhet 1.1.2026 och de blivande överdirektörerna inleder sitt arbete i december 2025 med uppgifter inom beredningen av livskraftscentralerna vid arbets- och näringsministeriet.
Mika Palosaari Pohjanmaan elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi27.11.2025 13:52:01 EET | Tiedote
Pohjanmaan elinvoimakeskuksen ylijohtajan virkaan on nimitetty kauppatieteiden maisteri Mika Palosaari. Valtioneuvosto nimitti 27.11.2025 kymmenelle elinvoimakeskukselle ylijohtajat ajalle 1.1.2026–31.12.2030. Valtion aluehallinnon uudistuksessa perustetaan 10 alueellista elinvoimakeskusta ja uudistuksen myötä nykyiset 15 ELY-keskusta lakkaavat. Elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.2026 ja tulevat ylijohtajat aloittavat joulukuussa 2025 elinvoimakeskusten valmistelutehtävissä työ- ja elinkeinoministeriössä.
Sysselsättningsöversikt för oktober: Arbetslösheten ökar och mängden lediga arbetsplatser minskar (Österbotten, Mellersta Österbotten)25.11.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Inom området för NTM-centralen i Österbotten fanns det i slutet av oktober sammanlagt 8 491 arbetslösa arbetssökande. Det är 635 fler än för ett år sedan. Antalet arbetslösa var dock i oktober 16 färre än i september. Andelen arbetslösa arbetssökande av arbetskraften inom Österbottens NTM-centrals område är den lägsta i Fastlandsfinland (7,4 %). Jämfört med september månad var arbetslöshetsgraden oförändrad inom Österbottens NTM-centrals område och ökade med 0,2 procentenheter i hela landet. Under oktober fanns det totalt 1 281 lediga arbetsplatser, vilket var 616 platser (-32,5 %) färre än för ett år sedan. Antalet heltidspermitterade var 636 dvs. 83 färre (-11,5 %) än för ett år sedan. Uppgifterna framgår av UF-centrets Arbetsförmedlingsstatistik.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme