EVA: Suomalaisten velkahuoli kasvussa – useampi haluaa jatkoa menoleikkauslinjalle kuin veronkiristyksiä
30.12.2025 06:01:00 EET | Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry | Tiedote
Suomalaisten huoli valtion velkaantumisesta on kasvanut vuodentakaiseen nähden, ja enemmistö haluaa jatkaa julkisen talouden tasapainottamista myös tällä vaalikaudella. Kansalaisten keinovalinta painottuu aiempaa selvemmin menojen sopeutukseen: veronkiristyksiä kannattaa aiempaa harvempi, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Selvä enemmistö suomalaisista (63 %) katsoo, että Suomi elää nykyisin liikaa velaksi ja ajautuu sen seurauksena vielä suuriin ongelmiin. Käytännössä yhtä moni (64 %) katsoo, että julkisen talouden tasapainotustoimia pitää jatkaa tämän eduskuntavaalikauden aikana.
Puolet suomalaisista (51 %) on sitä mieltä, että julkista taloutta tulee tasapainottaa lisää leikkaamalla menoja, ja 29 prosenttia torjuu lisäleikkaukset. Veronkiristyksiä tasapainottamisen keinona kannattaa 31 prosenttia, ja 43 prosenttia torjuu veronkiristykset. Veronkiristysten kannatus on laskenut vuodessa 7 prosenttiyksikköä.
Etenkin aiempaa useampi demareita äänestävä katsoo, että julkisen talouden tasapainotustoimia on jatkettava tällä vaalikaudella (50 %). Samalla veronkiristysten suosio lisäsopeutuksen keinona on selvästi heikentynyt SDP:n äänestäjien keskuudessa: niitä kannattaa nyt 42 prosenttia, mikä on 13 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Myös menoleikkauksia sopeutuksen keinona kannattavien osuus on demariäänestäjissä liukunut likimain saman verran hyväksyvämpään suuntaan, vaikka hieman suurempi joukko torjuukin menoleikkaukset kuin kannattaa niitä.
"Selkein yksittäinen muutos näkyy SDP:n kannattajissa. Puolueen kannattajien sisäinen painotus näyttää siirtyvän ’verot edellä’ -ratkaisuista kohti monikeinoisempaa sopeutusajattelua", toteaa analyysin kirjoittanut EVAn toimituspäällikkö Sami Metelinen.
Samalla kansalaisten usko päättäjien kykyyn pysäyttää velkalaiva horjuu: 62 prosenttia ei usko, että maamme päättäjillä on kykyä saada valtionvelka kuriin ennen kuin vasta ulkopuolisen pakon edessä.
Mitä tahansa leikkauksia kansa ei hyväksy. Vain 34 prosenttia on sitä mieltä, että maamme nopeasti kasvanut valtionvelka on pakko saada pikaisesti kuriin riippumatta siitä, millaisia etujen ja hyvinvoinnin leikkauksia siitä kansalaisille seuraa. Lähes puolet (48 %) torjuu tällaisen avoimen valtakirjan.
”Suomalaiset näyttävät sisäistäneen ajatuksen siitä, että veronkiristykset hidastaisivat taloutta ja haittaisivat tavallista palkansaajaa enemmän kuin menoleikkaukset. Samaan aikaan kansalaisten huoli leikkausten kohdistumisesta liiaksi vähäosaisiin on kasvamaan päin”, tulkitsee Metelinen.
Näin kysely tehtiin
Tulokset perustuvat 2 038 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 7.10.-20.10.2025. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen analyysin ja tulosgrafiikan on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy).
Aiheesta kertovan artikkelin saa julkaista saman aamun lehdessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami MetelinenToimituspäällikkö
Puh:+358 40 578 0041sami.metelinen@eva.fiMikko LaaksoViestintäpäällikkö
Puh:+358 50 383 9432mikko.laakso@eva.fiElinkeinoelämän valtuuskunta EVA
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä. EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Nuorten luottamus eläkelupaukseen horjuu15.9.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Vajaa puolet suomalaisista (47 %) katsoo, että tulevaisuudessa maamme eläkejärjestelmät romahtavat eikä edes jo ansaittuja eläkkeitä kyetä maksamaan, selviää EVAn kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset toivovat lisää yrityksiä, mutta yrittäjyys ei houkuta5.9.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Lähes kaikki suomalaiset katsovat Suomen talouden tarvitsevan kipeästi lisää kasvavia yrityksiä. Yrittäjäksi ryhtyminen kuitenkin houkuttaa aiempaa harvempaa, ja vain kolme kymmenestä kokee yrittäjäksi ryhtymisen houkuttelevaksi. Suomalaisten enemmistö haluaa lisätä yrittäjien valinnanvapautta muun muassa YEL-asioissa, selviää EVAn kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset vaativat EU-rahalle oikeusvaltioehtoja ja talouskuria – EU-verotus tyrmätään25.8.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Lähes kolme neljästä suomalaisesta leikkaisi EU-jäsenmaan saamia tukia välittömästi, jos maan oikeusvaltiokehitys heikkenee merkittävästi. Kaksi kolmesta sitoisi EU-rahoituksen nykyistä tiukemmin sovittujen talousuudistusten toteuttamiseen, selviää Sitran ja EVAn keväällä 2026 tekemästä EU-asennetutkimuksesta.
EVA: Verottajan päätökseen pitää voida luottaa – mallia Sveitsistä21.8.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomen verotuksen ennakkoratkaisumenettelyä pitää uudistaa niin, että yritykset saavat verokohtelustaan nykyistä nopeammin varman ja kohtuuhintaisen vastauksen. EVA ehdottaa mallin ottamista Sveitsistä, missä viranomaiset ratkovat verotuksen kysymyksiä yhteistyössä yritysten kanssa.
EVA: Hyväosaiset ja huono-osaiset näkevät kaksi eri Suomea12.8.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Koettu yhteiskunnallinen asema vaikuttaa voimakkaasti siihen, miten suomalaiset arvioivat tuloeroja ja eriarvoisuutta, selviää EVAn kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme