Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue

Palveluiden muutot Tammikaivolla aikaistuvat

Jaa

Fysioterapia muuttaa jo vuodenvaihteessa Mustasaaren sosiaali- ja terveyskeskukseen. Ikäihmisten terveys- ja sosiaalipalveluita, kuten muistihoitaja, seniorineuvola ja ikäihmisten sosiaalipalvelut muuttaa tammikuussa Mustasaaren virastotalolle. Muita palveluita muuttaa Tammikaivon alueella tammikuussa.

– Pyrimme suunniteltua kiireisemmällä aikataululla tyhjentämään kaksi rakennusta Tammikaivon alueella, minkä vuoksi muutot tulevat nyt nopeammin kuin olimme suunnitelleet, sanoo kiinteistöjohtaja Ulf Stenbacka.

Alkuperäisen aikataulun mukaan palvelut olisivat muuttaneet vaiheittain kevään 2026 aikana.

Palvelut jatkuvat uusissa osoitteissa tutun henkilöstön voimin. Asiakas saa tiedon palvelun uudesta osoitteesta kutsukirjeessä, tekstiviestimuistutuksessa tai hänelle soitetaan.

Fysioterapia muuttaa Mustasaaren fysioterapian tiloihin

Tammikaivolta muuttavan henkilöstön ja palvelun käytössä on kuusi vastaanottohuonetta ja kuntosali. Joitain Tammikaivolla käytettyjä laitteita siirretään Mustasaareen. Tilat ovat Mustasaaren sosiaali- ja terveyskeskuksen F-käytävällä. Tiloihin laitetaan opasteita Vaasan fysioterapiaan.

– Uudet vastaanottohuoneemme ovat aiempaa suuremmat ja käytössämme on kaksi salia. Myös potilasturvallisuus paranee, kun samassa rakennuksessa on paljon muuta toimintaa ja terveysasema, sanoo kuntoutuspalveluiden osastonhoitaja Outi Pullola

Psykologipalvelut muuttavat osoitteeseen Vaasanpuistikko 17 (nuorisoasema Klaara) tammikuun alussa.

Ikäihmisten sosiaali- ja terveyspalveluita, kuten muistivastaanotto, seniorineuvola ja sosiaalityö muuttavat Mustasaaren virastotalon toiseen kerrokseen tammikuun aikana. Samoissa tiloissa on jo nyt sosiaalihuollon palveluita, kuten lastensuojelu, perheneuvola, aikuisten ja ikäihmisten sosiaalityö ja vammaisten sosiaalipalveluiden toimintaa.

Loput muutot tapahtuvat Tammikaivon alueella rakennuksiin 3 ja 8. Diabetesyksikkö muuttaa pääosin lastenneuvolan vapaisiin tiloihin.

Asiakas saa tiedon uudesta sijainnista ja lisäksi tiloihin laitetaan opasteita.

Hyvinvointialue luopuu kevään 2026 aikana kaikista tiloista Tammikaivon alueella. Alueen sisäiset muutot ovat väliaikaisia, kunnes toiminnalle löydetään muut soveltuvat tilat joko hyvinvointialueen omista kiinteistöistä tai muualta.

Yhteenveto muutoista

Muuttava palvelu

Uusi sijainti

Muuton ajankohta

Fysioterapia

Mustasaaren sosiaali- ja terveyskeskus, Vanha Karperöntie 17, käytävä F

30.12.2025

Psykologipalvelut

Vaasanpuistikko 17

tammikuun alku 2026

Ikäihmisten terveyspalvelut

Mustasaaren virastotalo, Keskustie 4

tammikuu 2026

Ikäihmisten sosiaalipalvelut

Mustasaaren virastotalo, Keskustie 4

tammikuu 2026

Diabetesyksikkö

Tammikaivo, talot 3 ja 8

tammikuu 2026

Yhteyshenkilöt

Kommunikationsenheten - Viestintäyksikkö

Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.

kommunikation@ovph.fi

Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.

Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye