Mainonnan eettinen neuvosto antoi ennätysmäiset 81 lausuntoa vuonna 2025
30.12.2025 11:30:00 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote
Mainonnan eettinen neuvosto (MEN) on antanut vuoden aikana yhteensä 81 lausuntoa, joista yli puolet (47 kpl) oli huomautuksia. Vastaavasti vuonna 2024 annettiin 61 lausuntoa, joista 51 oli huomautuksia. Suuri osa vuoden 2025 lausuntopyynnöistä koski edellisvuosien tapaan piilomainontaa.

Kaiken kaikkiaan MEN on toistaiseksi kuluneen vuoden aikana saanut 162 lausuntapyyntöä. Vastaavasti vuoden 2024 aikana lausuntopyyntöjä tehtiin 129 kappaletta.
Valtaosa vuonna 2025 annetuista lausunnoista koski kysymystä siitä, onko mainos tunnistettavissa mainokseksi. Muut annetut lausunnot käsittelivät markkinoinnin hyvän tavan mukaisuutta eli muun muassa syrjintää ja ihmisarvoa loukkaavaa mainontaa.
“MEN tulkitsee Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) markkinointisääntöjä, joita on viimeksi uudistettu vuonna 2024. Uusituissa säännöksissä on kiinnitetty erityistä huomiota vaikuttajamarkkinointia ja alaikäisille suunnattua markkinointia koskeviin säännöksiin”, kertoo MENin pääsihteeri Paula Paloranta.
Vuodenvaihteessa MENin kokoonpanoon tulee joitakin muutoksia: vuoden 2026 alusta alkaen MENissä on yksi vaikuttajamarkkinointiin perehtynyt jäsen. Hän on vaikuttaja Hanne Kettunen, joka tunnetaan Instagram-alustalla nimellä “Valeäiti”. Hänen varajäsenensä on vaikuttajamarkkinoinnin strateginen asiantuntija Inna-Pirjetta Lahti.
Lausuntopyynnön tekeminen edellyttää jatkossa vahvaa tunnistautumista. Tämän toivotaan osaltaan ehkäisevän esimerkiksi yksinomaan kiusaamistarkoituksessa tehtyjä lausuntopyyntöjä.
Mainonnan eettinen neuvosto (MEN) on markkinoinnin alan itsesääntelytoimielin. MEN antaa lausuntoja siitä, onko mainos tai muu menettely kaupallisessa markkinoinnissa hyvän tavan vastaista tai tunnistettavissa markkinoinniksi ottaen huomioon Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) markkinointisäännöt. Mainonnan Neuvottelukunta rahoittaa MENin toimintaa ja sen sihteeristö toimii Keskuskauppakamarin yhteydessä.
Yhteyshenkilöt
Paula PalorantaPääsihteeri
Puh:09 4242 6212paula.paloranta@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Yli puolet yrityksistä kokee Iranin sotatilanteen heikentävän kilpailukykyään – logistiikkakustannusten nousun vaikutukset kuitenkin toistaiseksi maltillisia28.4.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Kauppakamareiden huhtikuussa teettämästä kyselystä selviää, että 57 prosenttia vastaajista kokee yrityksensä kilpailukyvyn heikentyneen jonkin verran tai paljon Iranin sotatilanteen aiheuttaman logistiikkakustannusten nousun seurauksena. Erittäin paljon tai paljon haittaa tilanne on aiheuttanut kuitenkin vain noin kymmenelle prosentille vastaajayrityksistä. Tiekuljetusten kallistumisen kokee erittäin haitalliseksi noin viidennes vastaajista ja jonkin verran haitalliseksi 47 prosenttia vastaajista.
Keskuskauppakamari: Vaatimus “suomalaisten arvojen” tuntemisesta kansalaisuuskokeessa poistui – päällekkäinen testaus yhä haasteena23.4.2026 13:30:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamari pitää myönteisenä, että hallitus vie eteenpäin kansalaisuuskoetta nyt entistä vahvemmin tietoon, lakeihin ja faktoihin perustuvana testinä. Edelleen kansalaisuuskokeen toimeenpanossa tulisi huolehtia siitä, ettei kokeesta muodostu uutta pullonkaulaa osaajille päällekkäisten testien vuoksi.
Keskuskauppakamari: Yhteisöverokannan alentaminen hyödyttää erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä – verokannan alennus voi aloittaa hyvän kierteen23.4.2026 08:59:25 EEST | Tiedote
Opposition kritisoiman yhteisöveron alentaminen hyödyttää ennen kaikkea pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Vaikka yhteisöverokannan alennus hyödyttää myös suuryrityksiä, on verokannan alentamisen suhteellinen vaikutus suurempi pienille ja keskisuurille yrityksille. ”Yhteisöveron alentaminen tukee nimenomaan pk-yritysten kasvumahdollisuuksia ja kauan odotettu hyvän kierre voi alkaa verokannan alennuksen myötä”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
Keskuskauppakamari: Kehysriihestä useita kasvua tukevia päätöksiä22.4.2026 21:56:43 EEST | Tiedote
Hallituksen kehysriihen päätökset sisältävät Keskuskauppakamarin mukaan myönteisiä elementtejä kasvun, yrittäjyyden ja työllisyyden osalta. Erityisesti liikennehankkeet ja ammattidieselin käyttöönoton nopeuttaminen, veropäätökset ja määräaikainen asuinrakennusten korjausavustus ovat oikeansuuntaisia toimia kasvun kirittämiseksi.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Työmarkkinoilla tasaista, mutta vaisua22.4.2026 08:52:58 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan viime kuukausina työllisyyskehitys on kulkenut vaakasuunnassa. ”Työmarkkinakehitys etenee vaisuna, mutta lisäheikennystä ei onneksi ole tullut”, arvioi Appelqvist.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme