Finanssiala ry

”Sijoitettu raha tukee kansantaloutta ja kaikkien suomalaisten hyvinvointia” – Tutkimus: Suomalaisista 61 prosentilla on säästöjä tai sijoituksia

3.1.2026 07:00:00 EET | Finanssiala ry | Tiedote

Jaa
  • 61 prosentilla Finanssiala ry:n Säästäminen ja luotonkäyttö -tutkimuksen vastaajista on säästöjä tai sijoituksia. Näin ollen 39 prosenttia vastaajista ei säästä tai sijoita lainkaan.
  • Useimmilla vastaajista on varoja säästö-, sijoitus- tai muulla pankkitilillä (43 %), käyttelytilillä (37 %) tai sijoitusrahastoissa (26 %).
  • Sijoittaminen ei vain kasvata yksilön varallisuutta vaan myös rahoittaa tulevaisuuden investointeja.
  • Yksi FA:n keskeisistä teeseistä on sijoittamisen ja säästämisen mahdollistaminen kaikille.
  • Kotitalouksien säästämistä, luotonkäyttöä ja maksutapoja on Finanssiala ry:n tilaamana tutkittu jo vuodesta 1979 lähtien 1–2 vuoden välein. Vuonna 2022 tutkimukset eriytettiin Säästäminen ja luotonkäyttö sekä Maksutavat-tutkimuksiin. Kohderyhmän muodostavat 15–79-vuotiaat mannersuomalaiset, joista haastateltiin 2504 henkilöä touko-kesäkuussa 2025. Tutkimuksen on toteuttanut Norstat Oy.
Kun raha laitetaan sijoitettuna tukemaan kansantaloutta, se tukee kaikkien suomalaisten hyvinvointia. Kaikilla ei toki ole mahdollisuutta säästää tai sijoittaa. Muun muassa pitkittynyt taantuma ja kasvanut työttömyys näkyvät kansalaisten kukkaroissa.
Kun raha laitetaan sijoitettuna tukemaan kansantaloutta, se tukee kaikkien suomalaisten hyvinvointia. Kaikilla ei toki ole mahdollisuutta säästää tai sijoittaa. Muun muassa pitkittynyt taantuma ja kasvanut työttömyys näkyvät kansalaisten kukkaroissa. Kuva: Shutterstock

Suomalaisista 61 prosentilla on varoja säästettynä tai sijoitettuna, ilmenee Finanssiala ry:n (FA) Säästäminen ja luotonkäyttö -kyselytutkimuksesta. Luku on sama kuin edellisessä, vuoden 2023 tutkimuksessa, vuonna 2021 sijoituksia oli 64 prosentilla vastaajista.

Suosituimpia kohteita säästöille ovat erilaiset pankkitilit. Sijoitusrahastot ovat kolmantena, niissä säästöjä on 26 prosentilla vastaajista.

”Rahastossa säästöille voi saada isompaa tuottoa kuin pitämällä niitä pankkitilillä.  Toki riskiäkin on usein enemmän. Rahastosijoittamisen etuja ovat helppo hajauttaminen sekä pääsy sellaisiin sijoituskohteisiin, mihin suora sijoittaminen ei ole mahdollista tai kustannustehokasta”, muistuttaa FA:n toimitusjohtaja Arno Ahosniemi.

Ahosniemi korostaa, että kaikilla ei tietenkään ole mahdollisuutta säästää tai sijoittaa. Muun muassa pitkittynyt taantuma ja kasvanut työttömyys näkyvät kansalaisten kukkaroissa.

”Kun raha laitetaan niin sanotusti poikimaan, eli sijoitettuna tukemaan kansantaloutta, se tukee kaikkien suomalaisten hyvinvointia. Sijoittaminen ei vain kasvata yksilön varallisuutta, vaan myös rahoittaa tulevaisuuden investointeja: vihreää siirtymää, digitaalisia ratkaisuja ja kotimaisia kasvuyrityksiä, jotka kaikki tuovat verotuloja, työpaikkoja ja hyvinvointia. Olisi kaikkien etu, jos ei-sijoittavien suomalaisten määrä saataisiin laskemaan noin 40 prosentista pienemmäksi.”

Sijoittaminen mahdolliseksi kaikille

Tilastokeskus julkisti syyskuun lopulla 2025 ilahduttavan luvun. Suomessa jo yli kaksi miljoonaa ihmistä omistaa pörssiosakkeita tai sijoitusrahastoja. Yksi FA:n keskeisistä teeseistä on sijoittamisen ja säästämisen mahdollistaminen kaikille. Kansankapitalismi ei saa katsoa tulotasoa tai vaatia erikoisosaamista.

”Sijoitusrahastoihin tai -vakuutuksiin säästäminen on vaivatonta ja onnistuu myös pienillä summilla. Pitkäjänteisellä säästäjällä sijoitusten arvo ja varallisuus kasvavat ajan myötä, kun korkoa korolle -ilmiö pääsee kunnolla vauhtiin”, Ahosniemi muistuttaa.

FA on tehnyt ehdotuksia, joilla suomalaisia saataisiin innostettua säästämään ja sijoittamaan. Esimerkiksi Lapsen Säästöstartti -mallissa jokaiselle syntyvälle lapselle perustettaisiin sijoitustili, johon valtio lahjoittaisi alkupääoman.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Lisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry

Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240
http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Suomalaisilta yritettiin alkuvuonna huijata 60 miljoonaa euroa – huijausyritysten lukumäärät hurjassa kasvussa17.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisilta yritettiin huijata 60 miljoonan edestä rahaa vuoden 2026 ensimmäisellä puolikkaalla. Pankit onnistuivat estämään tai palauttamaan 31,7 miljoonaa euroa huijattuja maksuja. Rikollisille päätyi siten 28,3 miljoonaa euroa huijattuja varoja. Koko vuonna 2025 suomalaisilta yritettiin huijata rahaa 148 miljoonan euron edestä. Huijausyritysten lukumäärät kasvoivat alkuvuonna lähes kolmanneksella verrattuna vuoden 2025 vastaavan aikaan.

Rajoittamaton määrä yritystilejä lisää rahanpesun ja veronkierron uhkaa – pankkien velvollisuus tilien avaamiseen on rajattava yhteen per asiakas12.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Asiakkaiden palveleminen myös tiliasioissa on pankkien keskeistä liiketoimintaa. Vapaaehtoisesti tilejä avataan jatkossakin tarpeen mukaan. Pankkien lakiin perustuva velvollisuus avata yritysasiakkaille perusmaksutilejä tulee kuitenkin rajata yhteen tiliin. Ehdoton velvoite avata asiakkaille useampia tilejä edesauttaa pankkijärjestelmän käyttöä rikollisiin tarkoituksiin. Valtiovarainministeriön työryhmä ehdotti alkuvuodesta, että oikeus peruspankkipalveluihin laajenisi koskemaan yksityishenkilöiden ohella yrityksiä ja muita yhteisöjä. Työryhmän mietintö on menossa eduskunnan käsittelyyn lähiviikkoina.

Pankinjohtajien odotukset ylittyivät – sekä kotitalouksien että yritysten luotonkysyntä piristyi kesällä selvästi11.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote

Kotitalouksien luotonkysyntä piristyi kesän aikana selvästi, ilmenee Finanssiala ry:n tuoreesta Pankkibarometrista. Kotitalouksien kysyntä ylitti pankinjohtajien odotukset ja sen odotetaan kasvavan edelleen. Myös yritykset ovat loppukesän aikana kysyneet luottoja selvästi enemmän kuin viime vuonna. Kysynnän kasvun odotetaan jatkuvan. Vastaajien mukaan asuntokaupan vauhdittamisessa keskeisessä roolissa olisivat kotitalouksien luottamuksen parantaminen, työllisyyden kasvu ja korkotason aleneminen. FA kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä. Vastaajina on muun muassa pankin- ja konttorinjohtajia, konttorien esihenkilöitä ja luottopäälliköitä. Barometrikysely lähetetään seuraaville pankeille: Nordea, OP Pohjola, Danske Bank, Aktia Pankki, Säästöpankkiryhmä, POP Pankki -ryhmä, Ålandsbanken, Oma Säästöpankki, Hypo, SEB ja S-Pankki.

Todellisia säästöjä eläkejärjestelmästä olisi saatavissa yrittäjäeläkkeistä työeläkeyhtiöiden yhdistämisen sijaan10.9.2026 13:04:55 EEST | Tiedote

Suomen yksityisiin työeläkeyhtiöihin perustuva eläkejärjestelmä on varteenotettavien tutkimusten perusteella kansainvälisen vertailun kestävä ja tehokkaasti hallinnoitu. Eläkemaksussa ei Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin laskelmien perusteella ole tulevaisuudessa korotuspainetta – päinvastoin. Koko eläkejärjestelmän tasolla valtion kustannussäästöjä olisi saatavilla helpoiten yrittäjien eläkejärjestelmästä. Tuleva YEL-uudistus lisää yrittäjäeläkejärjestelmän kustannuksia valtiolle. Suomen Yrittäjät on ehdottanut työeläkeyhtiöiden yhdistämistä tuoreen selvityksensä nojalla.

Maailma-rahastot keräsivät kesällä uusia omistajia – sijoittajat hakivat hajautusta9.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote

Maailma-osakerahastot saivat lähes 34 000 uutta omistajaa kesän aikana. Osakerahastojen omistajamäärä kasvoi kesällä lähes kaikissa rahastoluokissa. Elokuun tuottokärjessä porskuttaneiden Suomi-rahastojen nettomerkinnät kääntyivät miinusmerkkisiksi, kun sijoittajat kotiuttivat voittoja. Rahastopääomat nousivat elokuussa yli 226 miljardiin euroon. Uuteen ennätystasoon pääomat siivitti markkinoiden hyvä kehitys sekä nettomerkinnät.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye