”Sijoitettu raha tukee kansantaloutta ja kaikkien suomalaisten hyvinvointia” – Tutkimus: Suomalaisista 61 prosentilla on säästöjä tai sijoituksia
3.1.2026 07:00:00 EET | Finanssiala ry | Tiedote
- 61 prosentilla Finanssiala ry:n Säästäminen ja luotonkäyttö -tutkimuksen vastaajista on säästöjä tai sijoituksia. Näin ollen 39 prosenttia vastaajista ei säästä tai sijoita lainkaan.
- Useimmilla vastaajista on varoja säästö-, sijoitus- tai muulla pankkitilillä (43 %), käyttelytilillä (37 %) tai sijoitusrahastoissa (26 %).
- Sijoittaminen ei vain kasvata yksilön varallisuutta vaan myös rahoittaa tulevaisuuden investointeja.
- Yksi FA:n keskeisistä teeseistä on sijoittamisen ja säästämisen mahdollistaminen kaikille.
- Kotitalouksien säästämistä, luotonkäyttöä ja maksutapoja on Finanssiala ry:n tilaamana tutkittu jo vuodesta 1979 lähtien 1–2 vuoden välein. Vuonna 2022 tutkimukset eriytettiin Säästäminen ja luotonkäyttö sekä Maksutavat-tutkimuksiin. Kohderyhmän muodostavat 15–79-vuotiaat mannersuomalaiset, joista haastateltiin 2504 henkilöä touko-kesäkuussa 2025. Tutkimuksen on toteuttanut Norstat Oy.

Suomalaisista 61 prosentilla on varoja säästettynä tai sijoitettuna, ilmenee Finanssiala ry:n (FA) Säästäminen ja luotonkäyttö -kyselytutkimuksesta. Luku on sama kuin edellisessä, vuoden 2023 tutkimuksessa, vuonna 2021 sijoituksia oli 64 prosentilla vastaajista.
Suosituimpia kohteita säästöille ovat erilaiset pankkitilit. Sijoitusrahastot ovat kolmantena, niissä säästöjä on 26 prosentilla vastaajista.
”Rahastossa säästöille voi saada isompaa tuottoa kuin pitämällä niitä pankkitilillä. Toki riskiäkin on usein enemmän. Rahastosijoittamisen etuja ovat helppo hajauttaminen sekä pääsy sellaisiin sijoituskohteisiin, mihin suora sijoittaminen ei ole mahdollista tai kustannustehokasta”, muistuttaa FA:n toimitusjohtaja Arno Ahosniemi.
Ahosniemi korostaa, että kaikilla ei tietenkään ole mahdollisuutta säästää tai sijoittaa. Muun muassa pitkittynyt taantuma ja kasvanut työttömyys näkyvät kansalaisten kukkaroissa.
”Kun raha laitetaan niin sanotusti poikimaan, eli sijoitettuna tukemaan kansantaloutta, se tukee kaikkien suomalaisten hyvinvointia. Sijoittaminen ei vain kasvata yksilön varallisuutta, vaan myös rahoittaa tulevaisuuden investointeja: vihreää siirtymää, digitaalisia ratkaisuja ja kotimaisia kasvuyrityksiä, jotka kaikki tuovat verotuloja, työpaikkoja ja hyvinvointia. Olisi kaikkien etu, jos ei-sijoittavien suomalaisten määrä saataisiin laskemaan noin 40 prosentista pienemmäksi.”
Sijoittaminen mahdolliseksi kaikille
Tilastokeskus julkisti syyskuun lopulla 2025 ilahduttavan luvun. Suomessa jo yli kaksi miljoonaa ihmistä omistaa pörssiosakkeita tai sijoitusrahastoja. Yksi FA:n keskeisistä teeseistä on sijoittamisen ja säästämisen mahdollistaminen kaikille. Kansankapitalismi ei saa katsoa tulotasoa tai vaatia erikoisosaamista.
”Sijoitusrahastoihin tai -vakuutuksiin säästäminen on vaivatonta ja onnistuu myös pienillä summilla. Pitkäjänteisellä säästäjällä sijoitusten arvo ja varallisuus kasvavat ajan myötä, kun korkoa korolle -ilmiö pääsee kunnolla vauhtiin”, Ahosniemi muistuttaa.
FA on tehnyt ehdotuksia, joilla suomalaisia saataisiin innostettua säästämään ja sijoittamaan. Esimerkiksi Lapsen Säästöstartti -mallissa jokaiselle syntyvälle lapselle perustettaisiin sijoitustili, johon valtio lahjoittaisi alkupääoman.
Yhteyshenkilöt
Arno AhosniemiToimitusjohtaja
Puh:+358 20 793 4210arno.ahosniemi@finanssiala.fiVeli-Matti MattilaJohtaja, pääekonomisti
Puh:+358 20 793 4259veli-matti.mattila@finanssiala.fiAntti VirolainenVaikuttajaviestinnän asiantuntija
Puh:+358 20 793 4296antti.virolainen@finanssiala.fiLinkit
Lisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI
020 793 4240
http://www.finanssiala.fi
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Finanssisektorin vakavaraisuus säilynyt vahvana – FA:n Ahosniemi: Järkevämpi sääntely helpottaisi pankkeja luomaan kasvua19.3.2026 13:46:23 EET | Tiedote
Suomen finanssisektorin vakavaraisuus on edelleen vahva, tiedottaa Finanssivalvonta (Fiva). Tässä taloustilanteessa sääntelyyn tarvittaisiin maltillista järkevöittämistä. Finanssiala ry kannustaa avoimeen pohdintaan, että Fiva huomioisi rahoitusvakauden lisäksi kasvun ja kilpailukyvyn, kuten Britanniassa. Myös työeläke-, henki- ja vahinkovakuutussektoreilla vakavaraisuudet pysyivät hyvällä tasolla.
FA:n Arno Ahosniemi: ”Hallitus piti käsissään yhtä keskeistä valttikorttia yritysrahoituksen vahvistamiseksi, mutta päätti olla pelaamatta sitä”14.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Hallitus esittää, että järjestelmäriskipuskurivaateen viiden prosentin enimmäismäärä poistetaan osana EU:n luottolaitosdirektiivin muutosdirektiivin (CRD6) kansallista toimeenpanoa. Ylärajan poistaminen voi kiristää pankkien luotonantoa, koska pankkien on sitoutettava enemmän omaa pääomaa puskureihin luotonannon sijaan. Tämä heikentää erityisesti riskipitoisempien kohteiden, kuten kasvuyritysten ja nuorten yritysten, rahoituksen saatavuutta. Päätöksen myötä pankeissa esiintyy enemmän epävarmuutta siitä, kuinka korkeaksi puskuri voi nousta ja kuinka paljon pääomaa on varattava taseisiin. EU-sääntely ei suoraan edellytä muutosta, vaan kyse on kansallisesta lisäkiristyksestä. Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi moittii hallitusta siitä, että se jättää käyttämättä yhden harvoista kansallisista keinoista tukea yritysrahoitusta heikon kasvun oloissa.
Tampereen yliopiston selvitys: Lähivuosina eläköityvät aikovat karsia kulutustaan eläkkeellä – harva on säästänyt tai sijoittanut11.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Tampereen yliopiston selvityksen mukaan lähivuosina eläköityvät suomalaiset odottavat eläkkeelle siirtyessään tulojen laskevan selvästi: 78 prosenttia arvioi tulotason putoavan ja 27 prosenttia pitää taloudellista niukkuutta tulevaisuudessa ainakin melko todennäköisenä. Huolista huolimatta taloudelliset varautumiskeinot ovat niukkoja – yleisin keino on kulutuksen vähentäminen, kun taas säästäminen ja sijoittaminen eläkeaikaa varten on harvinaisempaa. Valtaosa ilmoitti eläkkeelle siirryttäessä pääasialliseksi tulonlähteekseen työeläkkeen. Reilu neljännes mainitsi yhtenä tulonlähteenä säästöt ja/tai sijoitukset sekä viidennes vapaaehtoisen eläkesäästämisen. Kyselyn kohderyhmänä olivat 53–63-vuotiaat eli henkilöt, jotka ovat siirtymässä lähiaikoina tai reilun 10 vuoden kuluessa eläkkeelle. Vastaajia kyselyssä oli yhteensä 3 228. Finanssiala ry:n mukaan yksilöiden omaa varautumista tulisi tukea yhteiskunnallisesti: tarvitaan kannustimia vapaaehtoiseen eläkesäästämiseen sekä selkeä julkinen
Sijoitusrahastoihin 1,8 miljardia uusia pääomia – helmikuun lopussa kiristynyt Lähi-idän tilanne lisää hermostuneisuutta markkinoilla10.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin helmikuussa yhteensä 1,8 miljardia euroa uusia pääomia. Samaan aikaan rahastopääomaa kasvatti myönteinen markkinakehitys. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo nousi 210 miljardiin euroon, kun se tammikuun lopussa oli 205 miljardia euroa.
Näin lobbasimme – FA kirjasi avoimuusrekisteriin huijausten torjuntaa, yritysrahoituksen saatavuutta ja kansankapitalismia7.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Finanssiala ry (FA) ilmoitti avoimuusrekisteriin 51 eri aihetta, joista se lobbasi päättäjiä heinä-joulukuussa 2025. Yleisimpiä aiheita olivat huijausten ja petosten torjunta, yritysrahoituksen saatavuus sekä erilaiset kansankapitalismiin liittyvät asiat. FA julkaisi vuodesta 2020 lähtien vapaaehtoisesti jo ennen avoimuusrekisteriä tiedot tapaamistaan vaikuttajista ja käsitellyistä aiheista omilla verkkosivuillaan. Vuoden 2024 alussa voimaan tullut avoimuusrekisterilaki velvoittaa kaikki lobbausta harjoittavat organisaatiot ilmoittamaan kaksi kertaa vuodessa lobbauksestaan. Avoimuusrekisterin verkkopalvelusta kuka tahansa voi tarkistaa, mistä aiheista ja keitä poliittisia päättäjiä eri organisaatiot ovat lobanneet. Nyt tarkasteltava raportointijakso on 1.7.–31.12.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme