S-ryhmään palkataan 17 000 kesätyöntekijää
2.1.2026 08:40:31 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote
S-ryhmän osuuskaupat ja yritykset työllistävät kesällä 2026 ympäri Suomen yhteensä noin 17 000 nuorta. Tavoitteena on tarjota erinomaisia ensimmäisiä työkokemuksia, jotka kannustavat ja sitouttavat työelämään. Monissa osuuskaupoissa kehitetään jatkuvasti toimintamalleja ja käytäntöjä, jotta erilaisten nuorten kohtaaminen onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla.

Noin puolet osuuskauppojen ja S-ryhmän muiden yritysten palkkaamista kesätyöntekijöistä tulee työskentelemään pidempiaikaisissa pesteissä, ja suunnilleen puolet paikoista on varattu alle 18-vuotiaille ja lyhyempiin kesäharjoittelujaksoihin.
− Kesätyöpaikkojemme määrä pysyy ilahduttavasti edellisten vuosien korkealla tasolla. Aikoina, jolloin moni nuori kaipaa hyviä uutisia, on hienoa voida tarjota näin monille tärkeää työelämäkokemusta. Kesätyöstä nuori saa oppeja työelämään siirtymistä varten, ja samalla se vahvistaa ammatti-identiteetin syntyä. Haluamme kehittää entisestään jokaista kesätyökokemuksen vaihetta, jotta nuori saa kannustavan kokemuksen ja hän tuntee tulleensa kuulluksi ja nähdyksi, SOK:n henkilöstöjohtaja Hanne Lehtovuori kertoo.
Onnistumisen varmistamiseksi nuorilta kysytään vuosittain palautetta kesätyökokemuksesta. Kesätyöntekijöiden suositteluhalukkuus on S-ryhmän yrityksissä tutkimuksen mukaan erittäin hyvällä tasolla (suositteluindeksi eNPS 54). Onnistuneesta perehdytyksestä kertoo se, että nuoret tietävät, mitä heiltä työssä odotetaan (3,62/4).
− Nuoret ovat palautteen mukaan tyytyväisiä kesätyöhön meillä, ja heidän halukkuutensa suositella ystäville työtä S-ryhmässä on korkea. Erityisesti ilahduttaa, että nuoret kokevat saaneensa erinomaisesti tukea onnistuakseen työtehtävissään (3,79/4). Tutkimus tarjoaa meille vuosittain tärkeää dataa, ja molemminpuolinen palaute mahdollistaa työilmapiirin ja toimintatapojen jatkuvan kehittämisen. Opimme kesätyöntekijöiltämme paljon siitä, mitä nuoret odottavat työkulttuurilta, ja kesätyöntekijät itsekin toivovat nimenomaan palautteen antamista ja saamista voidakseen oppia ja kehittyä, Hanne summaa.
Katso S-ryhmän käynnissä olevat kesätyöhaut täältä!
Lisätiedot:
Hanne Lehtovuori, henkilöstöjohtaja, SOK, puh. 040 035 6688
Yhteyshenkilöt
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä SuomiAreenassa 2026: tulevaisuuteen katsovaa puhetta työelämästä5.6.2026 08:51:11 EEST | Tiedote
Keskusteluja työelämän kehitysteoista, kotimaisen ruoan menestystekijöistä, Suomi-matkailun tulevaisuuden kasvusta sekä yritysten luontotyöstä – S-ryhmä on jälleen mukana SuomiAreenassa.
Ostoslista nappia painamalla ja päivän työ 40 sekunnissa: S-ryhmässä tekoäly valjastetaan arjen hyödyksi4.6.2026 08:56:32 EEST | Tiedote
S-ryhmän tekoälyratkaisuja yhdistää yksi tavoite: arjen helpottaminen. Kun tekoäly tuodaan asiakkaiden ja henkilökunnan arkeen, se nopeuttaa työntekoa ja personoi asiointia. Ravintoloissa päivän analyysityö hoituu sekunneissa, kaupassa ostoslista syntyy automaattisesti ja sovellukset oppivat tuntemaan asiakkaan. Tavoite on selkeä: enemmän aikaa ihmisille ja sujuvampi arki asiakasomistajille.
Bonuksen kerryttäminen puhelimella onnistuu nyt myös S-ryhmän hotelleissa26.5.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
Bonuksen kerryttäminen Applen laitteilla on mahdollista myös kaikkien S-ryhmän hotellien vastaanotoissa kesäkuun alusta lähtien. Android-puhelimilla Bonusta on saanut hotellimajoituksista jo pidemmän aikaa.
S-ryhmä ja Luonnonperintösäätiö suojelevat arvokasta ikimetsää Enontekiöllä22.5.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Luonnonperintösäätiö on S-ryhmän lahjoituksen turvin ostanut suojeluun luonnonarvoiltaan poikkeuksellisen arvokkaan metsä- ja suoalueen, joka sijaitsee Ylläs‑Pallastunturin kansallispuiston kupeessa Enontekiöllä. Yrityksillä on entistä keskeisempi rooli luonnon monimuotoisuuden vahvistamisessa.
Hyviä uutisia ravintola-alalta: alan ykköset yhdistävät voimansa suomalaisen ravintolakulttuurin puolesta21.5.2026 08:20:00 EEST | Tiedote
Suomen kokkimaajoukkue ja S-ryhmän ravintolat aloittavat pitkäjänteisen yhteistyön. Tavoitteena on nostaa suomalaisen ravintolakulttuurin ja keittiöosaamisen arvostusta, kehittää alaa ja luoda uusia, kiinnostavia elämyksiä erityisesti matkailijoille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme