Yrittäjägallup: Pk-yritykset nostavat nuorten oma-aloitteisuuden tärkeimmäksi – perustaidot ratkaisevat, kun digitaidot ovat jo hallussa
Pk-yritykset arvostavat nuorissa erityisesti oma-aloitteisuutta, itsenäistä työskentelyä ja kykyä omaksua uutta. Ammatillisen perustutkinnon suorittaneita nuoria on palkattu saman verran kuin vuosi sitten: 13 % pk-yrityksistä on työllistänyt ammatillisesta perustutkinnosta valmistuneen alle 25-vuotiaan viimeisen vuoden aikana. ”Nuoria palkataan edelleen, mutta yhä useampi yritys kertoo, ettei palkkaaminen ole mahdollista esimerkiksi taloudellisista syistä”, sanoo asiantuntija Mikko Kinnunen Suomen Yrittäjistä.

Yli kymmenen henkilöä työllistävistä yrityksistä lähes joka toinen (47 %) ja teollisuusyrityksistä 30 % on palkannut ammatillisesta koulutuksesta valmistuneen nuoren.
”Tärkeimpänä yritykset pitävät nuoria palkatessaan oma-aloitteisuutta, itsenäistä työskentelyä, kykyä omaksua uusia asioita, käytännön osaamista ja yrittävää asennetta”, Kinnunen sanoo.
Kysymykseen vastasivat myös ne yritykset, jotka eivät ole palkanneet nuoria.
Yritysten vaatimuksissa korostuvat nyt myös käytännön työtehtävien osaaminen ja perustietojen hallinta, kun taas tieto- ja viestintätekniikan merkitys on hieman laskenut.
”Yritykset arvostavat konkreettista osaamista, koska se vähentää perehdytyksen tarvetta ja nopeuttaa tuottavuutta. Tietotekniset taidot ovat nykyään perusosaamista kaikilla nuorilla, joten niiden merkitys rekrytointikriteereissä ei enää korostu yhtä paljon”, Kinnunen sanoo.
Suurimmat syyt palkkaamatta jättämiseen ovat työntekijöiden tarpeen puute, sopivien työtehtävien puuttuminen sekä yrityksen rajalliset mahdollisuudet esimerkiksi taloustilanteen takia.
Yhteistyö oppilaitosten kanssa vaihtelee alueittain
Yhteistyö ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa koetaan toimivaksi noin joka neljännessä pk-yrityksessä. Tyytyväisyys kasvaa yrityskoon myötä. Alueellisesti yhteistyö toimii parhaiten Itä-Suomessa ja Uudellamaalla pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
"Yritykset tarvitsevat osaajia, ja yhteistyö koulutuksen järjestäjien kanssa on ratkaisevaa. Tähän on syytä kiinnittää huomiota käynnistyvässä ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeilussa, jotta koulutus vastaa työelämän tarpeisiin ja nuoret saavat valmiudet, joita yritykset arvostavat.”
TOP 3: Pk-yritysten tärkeimmät osaamisvaatimukset nuorille
- Oma-aloitteisuus
- Itsenäinen työskentely
- Kyky omaksua uusia asioita
Kysymys: Mitä osaamista pidät tärkeimpänä, kun olette palkkaamassa ammatillisen perustutkinnon suorittaneita vastavalmistuneita nuoria? N = 1 079, Yrittäjägallup 12/2025
Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä.
Yrittäjägallupin toteutti Verian Suomen Yrittäjien toimeksiannosta 4.–11.12.2025. Kyselyyn vastasi 1 085 pk-yrityksen edustajaa. Tulosten luottamusväli on kokonaistulosten osalta 3,0 prosenttiyksikköä suuntansa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Kinnunenkoulutuspolitiikan asiantuntija
Puh:0505143884mikko.kinnunen@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 47 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Auto hallitsee pk-yritysten työmatkoja3.1.2026 06:45:00 EET | Tiedote
Joka neljännessä pk-yrityksessä (23 %) matkustetaan päivittäin, osoittaa tuore Yrittäjägallup. Päivittäinen työmatkailu on erittäin yleistä rakentamisen alalla, kun taas esimerkiksi palvelualoilla matkoja tehdään selvästi vähemmän. Maakunnissa työmatkoja kertyy enemmän kuin pääkaupunkiseudulla. ”Suomi on pitkien etäisyyksien maa, ja sujuva yritystoiminta edellyttää usein oman auton käyttöä ja hyvää tiestön kuntoa”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Yrittäjägallup: Maahanmuuttajien palkkaaminen yleistyy suuremmissa pk-yrityksissä30.12.2025 09:03:00 EET | Tiedote
Suomalaisista pk-yrityksistä 17 prosenttia on palkannut maahanmuuttajan, osoittaa Yrittäjägallup. Luku on sama kuin vuosi sitten marraskuussa. Rekrytointi painottuu selvästi suurempiin pk-yrityksiin. Yli kymmenen hengen yrityksistä jo 54 prosenttia on palkannut maahanmuuttajia, kun pienemmissä yrityksissä osuus jää alhaisemmaksi. Teollisuus on suurin työllistäjä, sillä alan yrityksistä 44 prosenttia raportoi palkanneen maahanmuuttajan.
Yrittäjägallup: Pk-yritysten tilanne heikentynyt – ”Huonoa uutista on tullut joka tuutista”20.12.2025 06:30:00 EET | Tiedote
Pk-yritysten taloudellinen tilanne on huonontunut lokakuusta, osoittaa tuore Yrittäjägallup. Tällä hetkellä yritysten taloustilanne on heikoin keskiarvoltaan Yrittäjägallupin mittaushistoriassa. Mittaaminen aloitettiin 2022. ”Käänne pk-yritysten tilanteessa on valitettava mutta ei yllättävä kaiken synkistelyn keskellä. Syksyllä orastanut optimismi on huuhtoutunut alkutalven sateisiin ja Suomen joutumiseen talouden tarkkailuluokalle”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Eduskunnalta merkittävä päätös – irtisanomiskynnys alentuu19.12.2025 10:49:21 EET | Tiedote
Eduskunta on hyväksynyt lain henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamisesta. Lain on tarkoitus tulla voimaan 2026 alusta. Jatkossa irtisanomiseen riittää asiallinen syy. – Eduskunta teki erittäin tärkeän päätöksen alentaessaan irtisanomiskynnystä. Se rohkaisee pk-yrityksiä työllistämään, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
VTT Päivi Puonti Suomen Yrittäjien uusi johtaja ja pääekonomisti18.12.2025 08:33:00 EET | Tiedote
Valtiotieteen tohtori, BA Päivi Puonti (43) on nimitetty Suomen Yrittäjien johtajaksi ja pääekonomistiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme