Aluehallitus päätti siivouspalvelusta pienituloisille kotihoidon asiakkaille
Aluehallitus hyväksyi maanantaina hankintasuunnitelman ja Hoitajankadun pysäköintihallin hankinnan. Maanantaina päätettiin myös kotihoidon tukipalvelujen myöntämisperusteista. Uutena palveluna otettiin käyttöön siivouspalvelu, joka on kohdennettu pienituloisille asiakkaille. Perhehoidon palkkioista kiertävän perhehoidon palkkio palautettiin uudelleen valmisteltavaksi.
Kotihoidon tukipalveluihin uutena lisätty siivouspalvelu kohdennetaan pienituloisille henkilöille. Siivousta voidaan myöntää pienituloisille asiakkaille kerran kuukaudessa, jos asiakkaan toimintakyky on alentunut ja hän ei pysty pitämään kotiaan siistinä yksin tai oman tukiverkostonsa avulla. Siivouspalvelu järjestetään palvelusetelillä. Palvelutarvetta arvioidaan säännöllisesti.
Aluehallitus päätti maanantaina osittain myös perhehoidon palkkioista. Kiertävän perhehoidon eli asiakkaan kotona tapahtuvan osavuorokautisen perhehoidon kesto ja palkkio palautettiin yksimielisesti uudelleen valmisteltavaksi. Muista perhehoidon palkkioista päätettiin esityksen mukaan.
Hoitajantielle rakennetaan pysäköintihalli
Aluehallitus hyväksyi hankintasuunnitelman vuosille 2026–2027. Sen perusteella aluehallitus käynnistää myöhemmin aikuisten suun terveydenhuollon kokonaispalvelun hankinnan sekä ikäihmisten yhteisöllisen asumisen hankinnan. Hankintojen vuosittaiset kokonaisarvot ovat arvioitu olevan sosiaali- ja terveyspalveluissa 57,7 miljoonaa euroa, pelastuspalveluissa11,6 milj. euroa, ICT-, kiinteistö- ja tilahallinnan hankinnoissa 150,3 miljoonaa euroa sekä konserni- ja tukipalvelujen hallinnossa noin 2,6 miljoonaa euroa.
Aluehallitus käynnisti maanantaina Hoitajantien pysäköintihallin hankinnan. Halli rakennetaan Tays Keskussairaalan alueelle hyvinvointialueen omana investointina. Pysäköintihalli on suunnattu ensisijaisesti hyvinvointialueen henkilöstön käyttöön. Se sisältää 800 sisäpaikkaa ja 200 ulkopaikkaa. Arvioitu valmistumisaika on vuosien 2027–2028 vaihteessa. Pysäköintihallille on myönnetty rakennuslupa.
Aluehallitus hyväksyi myös Vuohenojan asumisyksikön tukipalvelutyöntekijöitä koskevan liikkeenluovutuksen Pirkanmaan Voimia Oy:n kanssa. Yksikön työntekijät siirtyivät syksyllä Sinividalta hyvinvointialueelle ja nyt kaksi erityisesti ruoka- ja puhtaanapitopalveluista vastaavaa työntekijää siirtyvät liikkeenluovutuksella Voimian palvelukseen.
Aluehallitus nimesi myös hyvinvointialueen yhteistyöalueen tutkimustoimikunnan ja Sisä-Suomen yhteistyöalueen tiedetoimikunnan.
Valtuustoaloite luottamushenkilöiden itsensä ilmoittamien yhteystietojen julkaisemisesta hyvinvointialueen verkkosivuilla palautettiin uudelleen valmisteluun. Muut asiat hyväksyttiin esitysten mukaisesti.
Yhteyshenkilöt
Kontio MikaKonsernijohtaja
Puh:044 4729 923mika.kontio@pirha.fiTainio HannaAluehallituksen puheenjohtaja
Puh:050 5671624hanna.tainio@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000, ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.
Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Raskauden ehkäisyn digiklinikka avautuu tammikuussa12.1.2026 14:55:44 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen uusi raskauden ehkäisyn digiklinikka avautuu 19.1.2026. Digiklinikka tarjoaa helpon tavan hoitaa ehkäisyasioita verkossa. Palvelu täydentää olemassa olevia palveluja – edelleen voi asioida myös puhelimitse tai vastaanotolla.
Taysissa on tehty jo 1000 lisämunuaislaskimokatetrisaatiota – vaativa toimenpide auttaa selvittämään suolahormonin liikaerityksen syyn12.1.2026 13:37:29 EET | Tiedote
Primaari aldosteronismi, eli lisämunuaisista johtuva suolahormonin liikaeritys on yleinen mutta usein huomaamatta jäävä syy kohonneeseen verenpaineeseen. Vaikka valtaosa tapauksista hoidetaan kohdennetulla verenpainelääkityksellä, voidaan tarkempaa syytä tarvittaessa tutkia lisämunuaislaskimokatetrisaatio-nimisellä toimenpiteellä, joita Taysissa on nyt tehty tuhat kertaa. Toimenpide auttaa tunnistamaan, johtuuko kohonnut verenpaine toisesta vai molemmista lisämunuaisista ja valitsemaan oikean hoitomuodon.
Konsernijohtajan virkahaku etenee12.1.2026 11:38:50 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen konsernijohtajan haku etenee. Ensimmäisestä haastatteluvaiheesta jatkoon menivät Mika Kontio, Jukka Santala ja Kirsi Varhila. Konsernijohtajan virkaa haki 28 henkilöä.
Pirkanmaan hyvinvointialueen kesätyöpaikat julkaistaan 19.1.8.1.2026 15:58:34 EET | Tiedote
Hakuaika on tänä vuonna 19.1.–1.2.2026. Ikäihmisten palvelujen osalta kesätöitä voi hakea 22.2. saakka.
Pitkäniemen perhetukikeskukseen avataan kaksi uutta asuinyksikköä helmikuussa8.1.2026 15:42:55 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen Pitkäniemen perhetukikeskuksessa avataan helmikuussa kaksi uutta asuinyksikköä. Samalla Pitkäniemen alueelle muuttanut Vihnukselan perhetukikeskuksen nimi vaihtuu Pitkäniemen perhetukikeskukseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme