Osuuskauppa Varuboden-Osla hakee kaavamuutosta Porvoon Tarmolaan
13.1.2026 15:00:00 EET | Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag | Tiedote

Osuuskauppa Varuboden-Osla on jättänyt Porvoon kaupungille kaavamuutoshakemuksen Tarmolan alueelle. Kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa päivittäistavarakaupan rakentaminen osuuskaupan omistamalle maa-alueelle.
– Varuboden-Osla omistaa Tarmolassa laajan maa-alueen, jonka kehittämistä olemme tarkastelleet pitkällä aikavälillä. Haemme kaavamuutosta, joka mahdollistaisi päivittäistavarakaupan sijoittamisen alueelle, kertoo Varuboden-Oslan kiinteistöjohtaja Mikko Ala-Huikku.
Tavoitteena on sijoittaa tuleva kauppa tontille siten, että osa nykyisistä rakennuksista säilytetään ja alueella toimivat vuokralaiset voivat jatkaa toimintaansa.
Yhteyshenkilöt
Mikko Ala-HuikkukiinteistöjohtajaVaruboden-Osla
Puh:010 765 9303mikko.ala-huikku@sok.fiOsuuskauppa Varuboden-Osla
Varuboden-Osla on yli 70 000 asiakasomistajan omistama kaksikielinen osuuskauppa, joka toimii Uudenmaan rannikolla ja Ahvenanmaalla. Palvelemme asiakkaitamme yli 60 toimipaikassa päivittäis- ja erikoistavarakaupan, liikennemyymälä- ja polttonestekaupan sekä ravitsemiskaupan alalla. Olemme osa S-ryhmää.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag
Ännu ett sommarjobb ledigt: Handelslag anställer 20-åring utan tidigare arbetserfarenhet3.6.2026 17:01:55 EEST | Pressmeddelande
Varuboden-Osla anställer även i sommar en person som fyllt 20 år och som inte har tidigare erfarenhet av lönearbete. Vid rekryteringen tillämpas positiv särbehandling.
Vielä yksi kesätyöpaikka tarjolla: Osuuskauppa palkkaa 20-vuotiaan ilman aiempaa työkokemusta3.6.2026 17:01:55 EEST | Tiedote
Varuboden-Osla palkkaa jälleen kesäksi 20 vuotta täyttäneen henkilön, jolla ei ole aiempaa kokemusta palkkatyöstä. Rekrytoinnissa noudatetaan positiivista erityiskohtelua.
Varuboden på Åland 15 år – tack vare dig!3.6.2026 15:16:58 EEST | Pressmeddelande
På självstyrelsedagen blir det 15 år sedan Varuboden på Åland öppnade sin första butik, S-market Jomala i Möckelö. Det vill vi förstås fira med alla våra kunder – utan kunder ingen butik!
Förnyelsen av S-market Näse fortskrider enligt tidtabell3.6.2026 15:06:08 EEST | Pressmeddelande
S-market Näse genomgår en omfattande förnyelse under 2026. Arbetena i fastigheten inleddes i februari, och under våren har ombyggnadsarbeten gjorts i parkeringshallen, i personalutrymmena och vid lastkajen. De mest synliga förändringarna för kunderna är förnyelsen av huvudingången och den nya tillbyggnaden för Ägarkundstjänsten och S-Banken.
S-market Näsin uudistus etenee aikataulussa3.6.2026 15:06:08 EEST | Tiedote
S-market Näsissä toteutetaan vuoden 2026 aikana mittava uudistus. Kiinteistössä työt käynnistyivät helmikuussa, ja kevään aikana uudistuksia on tehty parkkihallissa, taustatiloissa ja lastauslaiturilla. Asiakkaille näkyvimpiä muutoksia ovat pääsisäänkäynnin uudistukset sekä Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteen uudet tilat lisärakennuksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme