Uusi raportti: Marjanpoimintatyö Suomessa on ajanut satoja thaimaalaisia velkaloukkuun

Raportti sisältää katsauksen Suomen marja-alan toiminnasta Thaimaasta Suomeen saapuneiden hyvin vähille ansioille tai ansiotta jääneiden poimijoiden näkökulmasta. Siinä käsitellään myös alan sääntelyä heidän kokemustensa pohjalta. Raportti avaa Thaimaan olosuhteita ja paikallisten rekrytointiyritysten toimintaa, joita ei tunneta Suomessa kovin hyvin.

– Suomen marja-ala on rakennettu Thaimaasta saapuvan työvoiman varaan. Työnvälitys ulkomaille on siellä voittoa tavoittelevaa liiketoimintaa, johon liittyy väärinkäytöksiä. Pienituloiselle lähtö Suomeen töihin on valtava taloudellinen riski, sillä matka edellyttää useimmiten velanottoa, sanoo raportin toinen kirjoittaja Helsingin yliopiston tutkijatohtori Minna Seikkula.

Raportti perustuu 28 Suomessa vuosina 2022–2023 marjoja poimineen thaimaalaisen ryhmähaastatteluun ja 40 yksilöhaastatteluun.

– Suomalaiset marjayritykset ovat halunneet palkata poimijoita, mutta ne eivät ole halunneet maksaa työstä suomalaisen hintatason mukaista korvausta. Thaimaalaiset rekrytointiyritykset ovat vastanneet tarpeeseen houkuttelemalla tänne kausipoimijoita lupauksilla korkeista ansioista. Siinä ne ovat hyödyntäneet Thaimaan köyhän maaseudun viljelijöiden taloudellista ahdinkoa, arvioi raportin toinen kirjoittaja Junya Yimprasert.

Yimprasert on tehnyt yhteistyötä thaimaalaisten poimijoiden kanssa yli kymmenen vuoden ajan. Haastattelujen lisäksi raportissa on hyödynnetty kyselyä, johon vastasi 410 poimijaa. Yimprasert toteutti kyselyn yhdessä thaimaalaisten marjasiirtolaisten yhdistyksen Migrant Workers Union of Thailandin kanssa.

Kyselyn mukaan Suomeen saapumisesta on kertynyt marjasiirtolaisille viime vuosina keskimäärin noin 6 000 euron kulut 2–3 kuukauden satokaudelta. Kustannuksia aiheutuu matkakulujen ja rekrytointimaksun lisäksi muun muassa majoituksesta, ruokailusta sekä lähtöä varten otetun lainan koroista.

Yli 40 prosenttia raportin kyselyyn vastanneista 410:stä poimijasta oli menettänyt näiden velkojen panttina ollutta omaisuuttaan. Yhteensä velkaloukkuun on ajautunut vähintään tuhansia thaimaalaisia, sillä Thaimaasta on tuotu Suomeen vuosien saatossa kymmeniätuhansia poimijoita. Ensimmäiset saapuivat vuonna 2005.

– Suomalaiset marjayritykset ja thaimaalaiset rekrytointiyritykset kehittivät Ruotsin esimerkin pohjalta liiketoimintamallin, jossa työntekijät laitettiin maksamaan koko lysti – heidän oma rekrytointinsa ja matkansa Suomeen hyväksikäytettäväksi, Yimprasert analysoi.

Korkeista kuluista huolimatta palkkiot Suomessa poimituista marjoista ovat matalat, vaikka sato olisi hyvä. Raportin kyselyyn vastanneet kokeneet poimijat arvioivat tulojen yltäneen parhaimmillaankin kulujen jälkeen noin 2 000 euroon satokaudessa siis suunnilleen 700 euroon kuukaudessa. Tällaiset ansiot edellyttivät kuitenkin yli 80 marjakilon poimimista päivittäin kolmen kuukauden ajan.

– Thaimaalaiset poimijat ovat tehneet 10–20 tunnin työpäiviä tauotta koko satokauden. Silti monille ei ole jäänyt käteen kuin velkaa. Tätä hyväksikäyttöä ei ole haluttu myöntää Suomessa, vaikka sitä pidetään ihmisoikeuksien mallimaana, toteaa Yimprasert.

Marja-alan ongelmien ratkaisu vaatii kaikkia alan toimijoita koskevia muutoksia

Viimeksi marja-alan ongelmia pyrittiin ratkaisemaan vuonna 2025 voimaan tulleella kausityölain muutoksella. Sen seurauksena Suomeen Thaimaasta saapuvat poimijat toimivat yleensä työsuhteessa, kun aiemmin he ovat olleet yrittäjän asemassa.

Työsuhteisuus antaa viranomaisille paremmat mahdollisuudet puuttua epäkohtiin. Se takaa poimijoille myös vähimmäispalkan, joka on tällä hetkellä hieman alle kymmenen euroa tunnissa (noin 1 700 €/kk). Raportti kuitenkin osoittaa, ettei muutos ratkaise kaikkia alan ongelmia.

– Työehtosopimus ei välttämättä takaa edes omilleen pääsyä, kun palkasta on maksettava ensin kynnysrahat, majoitus ja matkakulut. Thaimaalaiset marjasiirtolaiset eivät myöskään tunne suomalaisia työelämän oikeuksia ja ovat alttiita painostukselle, joten on riski, etteivät he saa sopimuksen mukaista palkkaa, Seikkula arvioi.

Raportin mukaan suomalaisille marjayrityksille tulisi säätää velvoite kattaa lyhyen kausityösiirtolaisuuden rekrytointi- ja matkakulut Suomeen, jotta niitä ei peritä haavoittuvassa asemassa olevilta poimijoilta. Kausityöhön saapuville tulisi myös tarjota tietoa heidän oikeuksistaan heidän omalla kielellään. Viranomaisten tai muun riippumattoman tahon tulee vastata tiedottamisesta.

– Poimijoille tulee luoda luottamuksellinen viestintäkanava, jolla voi nostaa esiin ongelmia. Poimijoiden tulee myös voida luottaa siihen, etteivät he joudu tällöin itse ongelmiin. Thaimaassa viranomaisilta ei aina saa apua, ja valitettavasti poimijat eivät usein ole saaneet apua myöskään Suomessa, Yimprasert sanoo.

Raportti nostaa esiin, että vastuuta alan ongelmien ratkaisuista tulisi sälyttää marjayritysten ohella elintarvikealalle ja vähittäiskaupoille, jotka ovat hyötyneet halvoista marjoista.

– Marjoja hyödyntävillä yrityksillä tulisi olla velvollisuus huolehtia ihmisoikeuksista toimintansa koko arvoketjussa. Se onnistuu toimeenpanemalla EU:n yritysvastuudirektiivi kunnianhimoisesti, Seikkula sanoo.

Raportti Riistoa marjametsissä: Selvitys thaimaalaisten siirtolaisten kokemuksista Suomessa on ladattavissa Kalevi Sorsa -säätiön verkkosivuilta. Julkaisun toteutukseen on saatu avustusta Kuluttajaosuustoiminnan säätiöltä ja Palkansaajasäätiöltä. Seikkulan työskentelyn on mahdollistanut Asian prospects in (re)migration to/within the EU (AspirE) EU Horizon -tutkimushanke (2023–2025).