Keuruulla työnteko helpottui ja kaupunkilaiset alkoivat saada parempaa palvelua, kun kaupunki karsi järjestelmäviidakkoaan

Jaa

Keuruun kaupunki uudisti dokumentinhallintansa Kansallisarkiston velvoitteen mukaisesti. Uudistus helpotti työntekijöiden arkea, lyhensi käsittelyaikoja ja toi kustannussäästöjä.

Kolme henkilöä keskustelee toimistohuoneessa, jossa on suuret ikkunat ja pöytä.
Tiedon pirstaloituminen lukuisiin järjestelmiin hidastaa työtä ja hankaloittaa arkea monessa kunnassa ja muussa organisaatiossa. Kuva: TienDat Nguyen / Unsplash

Monen Keuruun kaupungin työntekijän työarki on tuntunut viime aikoina entistä mielekkäämmältä, sillä tiedonhaku on nopeutunut ja manuaalinen työ vähentynyt. Siitä on kiittäminen uutta dokumentinhallintajärjestelmää.

“Aikaa ei kulu enää tulostus- ja postitusrumbaan eikä digitaalisten dokumenttien etsimiseen. Ne löytyvät nyt helppokäyttöisellä hakutoiminnolla nopeasti ja tietoturvallisesti sekä toimistolla tai etätöissä”, kertoo Keuruun hallintovastaava Hanna Lahti.

Uudistuksesta ovat hyötyneet myös kaupunkilaiset, jotka saavat päätökset sähköisen asioinnin kautta aiempaa nopeammin.

Taustalla Kansallisarkiston velvoite

Tarve järjestelmän uudistamiselle syntyi, kun Kansallisarkiston velvoitti kaikki kaupungit arkistoimaan pysyvästi säilytettävät asiakirjat digitaalisesti vuodesta 2022 alkaen.

Keuruulla alettiin kartoittaa, onko olemassa dokumentinhallintajärjestelmää, joka palvelee koko kaupunkiorganisaatiota varhaiskasvatuksesta ja rakennusvalvonnasta aina talous- ja palkkahallintoon asti.

“Oli vaikeaa löytää yhtä järjestelmää, joka vastaisi monenlaisiin tarpeisiimme”, Lahti kertoo.

Yksi järjestelmä tarjosi ratkaisun haasteisiin

Kilpailutuksen perusteella Keuruulla päätettiin siirtyä DocuWare-järjestelmään, jonka käyttöönotossa ja kehittämisessä kaupungin kumppanina toimii Wellbit. DocuWare on korvannut useita aiemmin käytössä olleita järjestelmiä ja tukee sekä digitaalista arkistointia että dokumenttien käsittelyä.

Lahti kertoo, että järjestelmän valintaan vaikutti muun muassa sen muokattavuus ja mahdollisuus tehostaa prosesseja – sekä kustannustehokas hinta.

“Tajusin heti, että Wellbit voi auttaa meitä tehostamaan työtämme merkittävästi.”

Ajan säästö säästää myös kustannuksia

Seuraavaksi Keuruulla käynnistyy projekti, jossa yli 17 000 dokumenttia siirretään vanhasta järjestelmästä uuteen.

“Jos ihminen tekisi työn, aikaa kuluisi valtavasti ja inhimillisiä virheitä sattuisi väistämättä. DocuWare hoitaa työn hetkessä virheettömästi,” Lahti toteaa.

Ajan säästö tuo myös kustannussäästöjä. Lahti iloitsee siitäkin, että henkilöstön suhtautuminen järjestelmäuudistukseen on ollut poikkeuksellisen myönteistä.

“Tämä on ainut tietojärjestelmä, josta en ole kuullut meiltä sisäisesti yhtäkään soraääntä, päinvastoin. Sitä on jopa toivottu käyttöön niille osastoille, joilla se ei vielä ole käytössä,” Lahti kertoo.

Kunnilla on valtava määrä järjestelmiä

Keuruun kumppanina järjestelmäuudistuksessa toiminut Wellbit on toteuttanut vastaavia ratkaisuja useissa suomalaisissa kaupungeissa ja muissa organisaatioissa.

“Monella kunnalla on kasapäin vanhoja järjestelmiä. 10 000 asukkaan kaupungissa niitä voi olla jopa sata ja 20 000 asukkaan kaupungissa kaksi sataa”, kertoo Wellbitin toimitusjohtaja Erkki-Jussi Welling.

Hän tietää, että tiedon pirstaloituminen lukuisiin järjestelmiin hidastaa työtä ja hankaloittaa arkea.

“Kun kerron, että pystymme siirtämään organisaation kaiken datan yhteen järjestelmään, saan usein epäluuloisia katseita. Monelle on aidosti yllätys, kuinka paljon tiedonhallintaa voi yksinkertaistaa ja helpottaa.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Lisätietoa Wellbitistä

Wellbit on vuonna 2019 perustettu IT-palveluyritys, joka on auttanut jo satoja organisaatioita tekemään työstä mielekkäämpää, sujuvampaa ja hallitumpaa. Wellbit tarjoaa kattavia asiantuntija- ja teknologiaratkaisuja muun muassa tiedonhallintaan, prosessien automatisointiin, tulostus- ja neuvotteluratkaisuihin sekä työasemien ylläpitoon. Wellbitin missio on taistella tehokkaamman työn puolesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Wellbit | WB Solutions Finland Oy

Tekoäly mullistaa sote-palvelut – nyt on aika AI-soten25.8.2025 10:08:38 EEST | Tiedote

Suomen hyvinvointialueet kohtaavat ennennäkemättömiä haasteita, kuten kasvavat kustannukset, henkilöstöpula ja kansalaisten vaatimukset entistä laadukkaammista ja saavutettavammista palveluista. Koska perinteiset toimintatavat eivät enää riitä, Wellbit kehottaa hyvinvointialueita ottamaan tekoälyn tehokkaaseen ja laajaan käyttöön ja varmistamaan AI-soten avulla paremmat palvelut ja kestävämmän talouden.

Kouluhallintoa tehostamalla enemmän resursseja opetukseen – tekoäly avainasemassa18.8.2025 15:34:40 EEST | Tiedote

Suomalainen koulujärjestelmä on kansainvälisesti arvostettu, mutta koulujen ja opetusalan hallinnollinen taakka kasvaa jatkuvasti. Opettajien ja rehtoreiden aika kuluu liian usein hallintoon, mikä on pois opetuksesta ja oppilaiden kohtaamisesta. Nyt on aika keventää hallintoa tekoälyn avulla, jotta voimme palauttaa resurssit sinne, missä niitä eniten tarvitaan: opetustyöhön.

Kuntalehti: Enemmän ja paremmin - tekoäly terävöittää kuntia17.6.2025 16:06:02 EEST | Tiedote

Kuntalehti käsittelee kesäkuun 2025 numerossaan laajasti tekoälyn avaamia mahdollisuuksia Wellbitin toimitusjohtaja Erkki- Jussi Wellingin haastattelussa. "Meillä on valtava mahdollisuus säästää voimavaroja tilanteessa, jossa kunnat ovat suurten muutosten edessä lähivuosina. Tekoäly voi säästää satoja tuhansia euroja nopeuttamalla käsittelyä ja vähentämällä manuaalisen työn ja lupien tarvetta", Welling sanoo haastattelussa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye