Vihreät esittää rakennusalaa tukevia toimia, joilla saadaan koteja, koulurauhaa ja työpaikkoja
Rakennusalan elpyminen on ollut tuskallisen hidasta ja rakennusalan ammattilaisia vaihtaa jopa pois alalta. Vihreät esittää neljää keinoa, joilla lisätään kohtuuhintaisia asuntoja, tehdään kodeista energiatehokkaita, parannetaan koulujen viihtyvyyttä ja saadaan rakennus- ja korjaustoiminta kestävällä tavalla käyntiin.

Rakennusalan tilanne on ollut jo vuosia poikkeuksellisen vaikea. Sen lisäksi työ on myös kausiluontoista ja talvella on hiljaisempaa. Siksi juuri nyt on oikea hetki rakennusalaa vauhdittaville toimille.
–Nyt on oikea aika rakentaa koteja kaikille. Vihreät esittää 85 miljoonan euron lisärahaa valtion investointiavustuksiin, joilla saadaan julkisesti tuettuja rakennushankkeita käyntiin ja helpotetaan pienituloisten ikäihmisten, opiskelijoiden, vammaisten ja muiden erityisryhmien asuntotilannetta. Jos rakentamisessa suositaan puuta, saadaan samalla luotua myös pitkäikäisiä hiilivarastoja. Hankkeilla on merkittävä työllistävä vaikutus, jota tarvitaan juuri tänä aikana, vihreiden kansanedustaja ja entinen ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen toteaa.
Mikkonen vastasi ministerinä toimiessaan myös rakentamiseen ja asumiseen liittyvistä asioista.
–Viimeistään nyt voisi päästä eroon lopuistakin kotien öljykattiloista ja vuotavista ikkunoista. Nyt on otollinen hetki tehdä pitkällä aikavälillä kannattavia energiatehokkuuden parannustoimia, jotka työllistävät etenkin paikallisia pienyrittäjiä. Siksi esitämmekin 15 miljoonan euron lisärahaa energiaremonttien tukiin, Mikkonen sanoo.
Vihreät esittää uutta home- ja avokonttorikoulujen korjaussarjaa.
–Varaisimme kertaluontoisen 30 miljoonan euron investointirahan, jolla korjataan homekouluja ja kouluihin vääränlaisesta tehokkuusajattelusta johtuen rakennettuja avotiloja tai opetusta häiritseviä lasiseiniä. Tukea voisi käyttää myös esimerkiksi herkkien lasten ja nuorten aistikuormitusta vähentäviin hiljentymistiloihin, Mikkonen toteaa.
Vihreät parantaisi kausittaiseen työhön tarttumisen kannustinta palauttamalla työttömyysturvan suojaosan.
– Hihojen käärimisen on oltava aina kannattavaa. Kelan arvion mukaan työttömyysturvan ja asumistuen suojaosien poistamisen jälkeen työttömien ansiotulot ovat painottuneet aiempaa pienempiin summiin. Juuri hiljan julkaistun Valtiontalouden tarkastusviraston VTV:n selvityksen mukaan työttömyysturvan ehtojen heikentämisellä on voinut osaltaan olla haitallinen vaikutus myös talouden elpymiseen. Eli vaikutus oli päinvastainen, kuin hallitus perusteli, Mikkonen korostaa.
Yhteyshenkilöt
Krista MikkonenKansanedustaja
Puh:044 262 7881krista.mikkonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Tynkkynen: Suomen ilmasto- ja luontotavoitteet sopivat yhteen vahvan metsäteollisuuden kanssa14.1.2026 10:05:00 EET | Tiedote
Ilmasto- ja luontopaneelien tänään julkaisema selvitys osoittaa, että Suomen on täysin mahdollista saavuttaa ilmasto- ja luontotavoitteet hakkuumääriä maltillisesti kohtuullistamalla. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen peräänkuuluttaa nyt hallitukselta ripeitä toimia, kuten veroa teollisen mittakaavan puunpoltolle ja metsälain päivittämistä.
Ex-ympäristöministeri Mikkonen järkyttyi: “Ei kai hallitus aio seuraavaksi heikentää saimaannorpan suojelua?”8.1.2026 17:23:34 EET | Tiedote
Vuoden alusta hallitus päätti sallia Suomessa erittäin uhanalaisen suden metsästyksen. Onko se seuraavaksi heikentämässä erittäin uhanalaisen saimaannorpan suojelua, kysyy entinen ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr).
Vihreiden Krista Mikkonen: Selkeästi pätevämmän hakijan ohitti ministerin suosikki – vielä viime kaudella Talvitie piti poliittisia virkanimityksiä korruptiona8.1.2026 16:15:53 EET | Tiedote
Kansanedustaja ja entinen ministeri Krista Mikkonen kritisoi tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitien (kok) tekemää virkanimitystä räikeänä poliittisena nimityksenä.
Sofia Virta: Työttömyystilastot ja kasvun puute kertovat totuuden kokoomuksen talousosaamisesta8.1.2026 14:48:14 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan Suomen historiallinen kärkisija EU:n työttömyystilastoissa on vakava osoitus hallituksen johtajuuden puutteesta sekä kokoomuksen talousosaamisesta.
Vihreiden Tynkkynen: Suomessa on uuden perustulokokeilun aika5.1.2026 10:25:26 EET | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen nostaa suomalaiseen keskusteluun Irlannin tuoreen perustulokokeilun rohkaisevia tuloksia. Hän esittää, että Irlannin kokemusten valossa Suomen seuraavaan hallitusohjelmaan kirjataan uusi perustulokokeilu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme