Finanssiala ry

Pärjäisitkö taloustiedoissa lukiolaisille? Talousgurun alkukilpailussa kysyttiin taloyhtiöistä ja yritystuista

Jaa

Lukiolaisten Talousguru-kilpailun alkukilpailu pidettiin tänään 14.1. lukioissa ympäri Suomen. Alkukilpailu käytiin ylioppilaskirjoitusten tapaan kaikissa kouluissa yhtä aikaa ja tänä vuonna kilpailuun ilmoittautui noin 1100 opiskelijaa yhteensä 116 lukiosta.

Kuva: Jarkko Louhelainen / Finanssiala ry
Kuva: Jarkko Louhelainen / Finanssiala ry

  • Talousguru on vuosittain järjestettävä lukiolaisten talousosaamista ja -ymmärtämistä mittaava kilpailu, jossa parhaiten pärjääville on tarjolla palkinnoksi opiskelupaikka suomalaisessa yliopistossa.
  • Lukiolaisten Talousguru-kilpailun alkukilpailu pidettiin tänään 14.1. lukioissa ympäri Suomen. Alkukilpailu käydään ylioppilaskirjoitusten tapaan kaikissa kouluissa yhtä aikaa.
  • Tänä vuonna kilpailuun ilmoittautui noin 1100 opiskelijaa yhteensä 116 lukiosta.

Alkukilpailuun osallistuneiden joukosta valitaan loppukilpailuun 14 kilpailijaa. Finaali pidetään 26.2., ja siihen kuuluvia suullisia pariväittelyitä voi seurata suorana Kauppalehden verkkosivuilta. Loppukilpailuun kuuluu myös kirjallinen osuus, jonka kilpailijat suorittavat finaalipäivän aamuna.

Talousgurun alkukilpailussa pureudutaan sekä talouden ajankohtaisiin ilmiöihin että talouden perusasioihin. Kilpailussa testataan, kuinka hyvin lukiolaiset tuntevat keskeiset käsitteet ja ymmärtävät talouden nykytilaa muovaavia teemoja. Tällaisia ovat esimerkiksi inflaation ja velkaantumisen seuraukset, maksamisen murros sekä globaalit talousilmiöt, kuten vihreä siirtymä, geopoliittisten jännitteiden ja digitalisaation vaikutus markkinoihin.

Vuoden 2026 alkukilpailussa lukiolaisten taloustaitoja testattiin muun muassa perinteisellä terminselitystehtävällä, jossa vastaajien piti selittää lyhyesti termejä, kuten positiivinen luottorekisteri, digieuro, rahamuuli, arvo-osuustili ja kansaneläke. Vastaajat pääsivät myös arvioimaan liitteenä olleen taulukon pohjalta, pitivätkö annetut Suomen ja Tšekin taloutta koskevat väitteet paikkaansa.

Alkukokeessa sukellettiin lisäksi taloyhtiöiden maailmaan ja pitkässä esseessä nuoret pääsivät näyttämään osaamistaan ajankohtaisesta teemasta eli yritystuista.

Talousgurun valintaa voi seurata suorana Kauppalehden sivuilta

Tänä vuonna Talousgurun hatun painaa päähänsä järjestyksessään jo 28. Talousguru. Kilpailu on vakiinnuttanut asemansa suomalaisissa lukioissa. Alkukilpailuun osallistui tänä vuonna oppilaita 116 lukiosta eri puolilta Suomea. Kilpailun 14 finalistin joukko muodostuu seuraavasti: 5 kilpailijaa valitaan alueidensa parhaina ja 9 absoluuttisesti parhaiden tulosten mukaan. Kustakin lukiosta finaaliin voi päästä vain yksi oppilas. Finalistit esitellään Talousgurun ja Finanssiala ry:n sosiaalisen median tileillä helmikuun aikana.

Palkintona Talousguru-kilpailussa parhaiten suoriutuville on opiskelupaikkoja kahdeksassa suomalaisessa yliopistossa.

Kauppalehti lähettää verkkosivuillaan 26. helmikuuta pidettävän finaalin suorana, jolloin kaikilla kiinnostuneilla on mahdollisuus seurata kovatasoisia pariväittelyitä.

Kilpailun järjestävät Finanssiala ry, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry ja FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta. Kilpailun tukijoita ovat Kauppalehti, Nuorten yrittäjyys ja talous NYT, Suomen lukiolaisten liitto ja Taloustoimittajat ry.

Ketkä laativat Talousguru-kysymykset?

Talousguru-kilpailun kysymykset laatii useasta asiantuntijasta koostuva raati, jonka jäsenet työskentelevät talouden parissa. Loppukilpailun tuomaristo muodostetaan raadin jäsenistä sekä muutamasta raadin ulkopuolisesta henkilöstä. Tänä vuonna kilpailukysymyksiä laatineen raadin kokoonpano oli seuraava:

  • Henna Mikkonen, pääekonomisti, Säästöpankkiryhmä
  • Lasse Corin, pääekonomisti, Aktia
  • Sasu Heino, asiantuntija, FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
  • Riitta Mikkola, historian ja yhteiskuntaopin opettaja
  • Veli-Matti Mattila, johtaja, pääekonomisti, Finanssiala ry
  • Mariia Somerla, johtava asiantuntija, Finanssiala ry
  • Emilia Peikola, tapahtuma- ja viestintäasiantuntija, Finanssiala ry

Tätä kysyttiin – olisitko tiennyt?

  1. Mikä on taloyhtiö?
  2. Miten asioista päätetään taloyhtiössä?
  3. Mikä ero on myyntihinnalla ja velattomalla hinnalla?
  4. Mitä eroa on hoitovastikkeella ja rahoitusvastikkeella?

Katso vuoden 2026 koe vastauksineen alla olevista linkeistä myös ruotsiksi.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Lisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry

Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240
http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Kutsu: Talouden pyöreä pöytä: Vaurautta, verotuloja ja kasvua – millaisiin rahastoihin suomalaiset sijoittavat? 14.1.2026 kello 1513.1.2026 10:06:21 EET | Tiedote

Vuoden alussa julkaistava rahastoraportti niputtaa kotimaisen rahastovuoden 2025. Mihin rahastoihin suomalaiset sijoittivat kuluneen vuoden aikana? Millainen tekijä rahastot ovat kotimaisten yritysten rahoituksessa? Millaisia hyötyjä piensijoittajalle on rahastojen kautta sijoittamisesta? Näihin kysymyksiin vastataan Finanssiala ry:n vuoden ensimmäisessä Talouden pyöreässä pöydässä 14.1.2026 kello 15.

Nousuja, laskuja ja tasaista kasvua – Puoli vuosikymmentä kriisejä ei horjuttanut sijoitusrahastojen tuottoja8.1.2026 06:30:00 EET | Tiedote

Finanssiala ry (FA) on julkaissut katsauksen suomalaisten sijoitusrahastojen kehitykseen 2020-luvulla. Katsauksesta selviää, että erityisesti pitkäjänteinen sijoittaminen osakerahastoihin on ollut sijoittajalle tuottoisaa. Rahastopääoman kehityksessä näkyvät erilaiset kriisit, kuten koronapandemia, Venäjän hyökkäyssodan alku ja osin siitä seurannut energiakriisi. Kasvu on ollut tasaista, ja yhteenlaskettu rahastopääoma on kasvanut tammikuun 2020 ja syyskuun 2025 välillä 127 miljardista eurosta yhteensä 194 miljardiin.

Kutsu: Talouden pyöreä pöytä: Vaurautta, verotuloja ja kasvua – millaisiin rahastoihin suomalaiset sijoittavat? 14.1.2026 kello 157.1.2026 09:35:28 EET | Tiedote

Vuoden alussa julkaistava rahastoraportti niputtaa kotimaisen rahastovuoden 2025. Mihin rahastoihin suomalaiset sijoittivat kuluneen vuoden aikana? Millainen tekijä rahastot ovat kotimaisten yritysten rahoituksessa? Millaisia hyötyjä piensijoittajalle on rahastojen kautta sijoittamisesta? Näihin kysymyksiin vastataan Finanssiala ry:n vuoden ensimmäisessä Talouden pyöreässä pöydässä 14.1.2026 kello 15.

FA:n uusi puheenjohtaja Timo Ritakallio: Euroopassa herätään finanssisääntelyn raskauteen, Suomessakin kellonsoiton aika5.1.2026 06:30:00 EET | Tiedote

OP Pohjolan pääjohtaja, vuorineuvos Timo Ritakallio on aloittanut vuoden 2026 alussa Finanssiala ry:n hallituksen puheenjohtajana. Ritakallion mukaan rahoitusmarkkinasääntelyn kokonaisarvio on tehtävä viipymättä ja kansallista lisäsääntelyä tulee purkaa, jotta rahoituksen saatavuus ja kilpailukyky paranevat. Hän painottaa, että kaikessa sääntelyssä pitää kiinnittää huomiota kasvun edellytyksiin ja kilpailukyvyn vahvistamiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye