
Rakennustoimisto K.Tervo Oy ja KPY Novapolis Oy sopimukseen toimitilakiinteistön rakentamisesta Kuopion keskustaan

Rakennustoimisto K.Tervo Oy (K.Tervo) ja KPY Novapolis Oy (Novapolis) ovat solmineet merkittävän sopimuksen Vuorikatu 21 -hankkeen toteuttamisesta Kuopiossa. Hankkeessa kiinteistön, jossa ovat toimineet Savon Sanomat ja Keskisuomalaisen muita toimintoja, tilalle rakennetaan kokonaisalaltaan noin 8000m² laajuinen Novapoliksen liike- ja toimitilakiinteistö.
Sopimuksen mukaisesti K.Tervo on myynyt kehittämälleen hankkeelle perustamansa kiinteistöyhtiön Novapolikselle ja toimii hankkeen KVR-urakoitsijana. Kokonaisuudessaan kyse on lähes 30 miljoonan euron rakennusinvestoinnista.
Kohde on loistavalla sijainnilla Kuopion ydinkeskustassa Vuorikadulla. Päävuokralaiseksi tulee Mehiläinen Oy, joka keskittää palvelunsa Kuopiossa uusiin tiloihin. Kiinteistöön tulee myös muita toimistotiloja Novapoliksen vuokrattavaksi kohteen valmistuttua vuoden 2027 lopussa.
Kyseessä on alueellisesti erittäin merkittävä rakennushanke, jonka rakennustyöt käynnistyvät purkutöillä välittömästi.
“Saimme pitkän ja monivaiheisen kehitysvaiheen päätökseen ja pääsemme nyt toteutusvaiheeseen. Vuorikatu 21 on erinomainen esimerkki siitä, että hyvillä hankkeilla on mahdollisuus toteutua haastavinakin aikoina. Pitää vain löytää oikeat kumppanit, joilla on yhteinen tahtotila hakea ratkaisuja,” kommentoi Rakennustoimisto K.Tervon Kuopion aluejohtaja Marko Onttinen.
”Hanke on Novapolikselle merkittävä kasvun askel ja mahdollistaa laajentumisemme Kuopion keskustaan. Se on myös tärkeä investointi koko Kuopion alueelle vuonna 2026 ja osoittaa kyvykkyytemme kehittää ja investoida pitkäjänteisesti ”, Novapoliksen toimitusjohtaja Kyösti Karhunen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marko Onttinen, aluejohtaja
Rakennustoimisto K.Tervo Oy
050 527 5918
marko.onttinen@rakentajatervo.fi
Kyösti Karhunen, toimitusjohtaja
KPY Novapolis Oy
040 566 9271
kyosti.karhunen@novapolis.fi
Kuvat

Rakennustoimisto K. Tervo Oy
Rakennustoimisto K. Tervo Oy on vuonna 1995 perustettu perinteikäs rakennusliike. Tarjoamme kattavat palvelut kaikilla talonrakentamisen osa-alueilla. Viime vuosina merkittävä osa toiminnastamme on ollut terveydenhuolto- ja sairaalarakentamisessa.
Toimimme pääasiassa Kuopio/Joensuu alueella. Lisäksi Pirkanmaalla toimii tytäryhtiömme Rakennustoimisto K. Tervo Tampere Oy, ja pääkaupunkiseudulla Rakennustoimisto K. Tervo Helsinki Oy.
Novapolis
Novapolis rakentaa modernia työpäiväkokemusta ja yhteisöä. Novapoliksella on noin 250 asiakasyritystä ja yhteisöä Kuopion Savilahdessa sekä Siilinjärven Toivalassa ja se on tuhansien ihmisten työympäristö. Yhtiö tarjoaa yrityksille muokattavia ja monipuolisia toimitila-, cowork- ja kokousratkaisuja sekä palveluja, jotka tukevat yritysten arkea, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä.
Novapoliksen liikevaihto oli vuonna 2024 noin 29 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskenteli 25 henkilöä. Novapolis on osa KPY-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennustoimisto K.Tervo Oy
KKES myi Inarin-Jokelan tontin Rakennustoimisto K. Tervo Oy:lle26.5.2023 13:38:27 EEST | Tiedote
Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö on myynyt Joensuun Torikatu 26/Niskakatu 4:ssä sijaitsevan Inarin-Jokelan tontin ja tontilla vuokraoikeudella olevat kiinteistöyhtiöt, Joensuun Inarinkulman ja Joensuun Jokelankulman Rakennustoimisto K. Tervo Oy:lle.
Rakennustoimisto K. Tervon Oy:n toimintajärjestelmä on saanut ISO-sertifioinnin6.2.2023 07:15:00 EET | Tiedote
Rakennustoimisto K. Tervo Oy:n toimintajärjestelmälle on myönnetty laatua, ympäristöä sekä työterveyttä- ja työturvallisuutta koskevat ISO-sertifikaatit. Toimitusjohtaja Jussi Hämäläinen pitää kolmen ISO-sertifikaatin myöntämistä liiketoiminnallisesti tärkeänä etappina.
Pohjois-Karjalan keskussairaalan E-siiven mittava korjaus- ja laajennusurakka Rakennustoimisto K. Tervo Oy:lle29.6.2022 07:50:26 EEST | Tiedote
Rakennustoimisto K. Tervo Oy on valittu Joensuussa sijaitsevan Pohjois-Karjalan keskussairaalan E-siiven peruskorjauksen ja laajennuksen pääurakoitsijaksi. Rakennuttajana toimii Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä, Siun sote. Noin 22 miljoonan euron hanke toteutetaan sosiaali- ja terveysministeriön poikkeusluvalla ja sen on määrä valmistua keväällä 2026.
Rakennustoimisto K. Tervo Oy rakentaa KYSin Psykiatriatalon – urakan arvo noin 28 miljoonaa euroa23.2.2022 14:00:00 EET | Tiedote
Itä-suomalainen Rakennustoimisto K. Tervo Oy on valittu Kuopion yliopistollisen sairaalan Psykiatriatalon pääurakoitsijaksi. Rakennusurakka käsittää noin 16000 brm2 :n suuruisen uudisrakennuksen rakentamisen KYSin kampusalueelle pääsairaalan läheisyyteen sekä yhdystunnelin rakentamisen Psykiatriatalon ja Kaarisairaalan välille. Kahdeksankerroksisen uudisrakennuksen rakennustyöt valmistuvat keväällä 2024. Koko projektin kustannusarvio on 48 miljoonaa euroa, josta pääurakoitsijan osuus noin 28 miljoonaa euroa.