Heikki Haasmaa on nimitetty Destian toimitusjohtajaksi – Tero Kiviniemi Colasin Pohjois-Euroopan alueen johtajaksi
Destian uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Heikki Haasmaa, DI, 47, nykyisen toimitusjohtajamme Tero Kiviniemen keskittyessä johtamaan Colasin Pohjois-Euroopan aluetta.

Heikki Haasmaa aloittaa tehtävässään 1.3.2026. Hän siirtyy Destialle Sitowisen toimitusjohtajan tehtävästä. Ennen Sitowiseä hän on tehnyt pitkän uran Koneella erilaisissa johtotehtävissä.
Tero Kiviniemi jatkaa Destian toimitusjohtajana siirtymävaiheen loppuun saakka, minkä jälkeen hän keskittyy Colasin Pohjois-Euroopan toimintojen johtamiseen, johon hänet nimitettiin aiemmin viime vuonna. Hän jatkaa myös Destian hallituksen puheenjohtajana, mikä varmistaa jatkuvuuden johtajavaihdoksen aikana.
Destia on suurin infra-alan palveluita Suomessa tuottava yhtiö, joka suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää toimivaa infrastruktuuria liikenne-, teollisuus- ja energiasektorin tarpeisiin. Destia työllistää noin 1900 henkilöä. Destia kuuluu kansainväliseen Colas-konserniin, joka toimii yli 50 maassa. Colas on maailmanlaajuisen monialakonserni Bouyguesin tytäryhtiö.
”Destian menestys perustuu ihmisiin, vahvaan yrityskulttuuriin ja työn merkityksellisyyteen yhteiskunnassa. Olen tyytyväinen, että yhtiön toimitusjohtajana aloittaa Heikki Haasmaa, jolla on vahva kokemus liiketoiminnan johtamisesta ja kehittämisestä sekä kyky jatkaa Destian menestystarinaa. Toivotan Heikki Haasmaan lämpimästi tervetulleeksi Destiaan”, Tero Kiviniemi sanoo.
”Destialla on syvät juuret, merkityksellinen rooli ja erinomainen osaaminen. Olen iloinen voidessani ottaa toimitusjohtajan tehtävän vastaan aikana, jolloin elintärkeän infran merkitys sujuvan arjen ja kansallisen turvallisuuden kannalta korostuu. Odotan innolla, että pääsen tutustumaan Destian hankkeisiin ja ihmisiin ympäri Suomea sekä jatkamaan vahvaa yhteistyötä asiakkaidemme kanssa. On hienoa päästä rakentamaan yhdessä toimivaa ja kestävää infraa tulevaisuuden tarpeisiin”, Heikki Haasmaa sanoo.
”Colasille Pohjoismaat ovat strategisesti merkittävä kasvualue. Toimimme Suomessa, Tanskassa ja Islannissa ja Destia kattaa keskeisen osan läsnäolostamme Pohjois-Euroopassa. Tämä johtajamuutos mahdollistaa entistä vahvemman keskittymisen toimintamme kehittämiseen koko alueella”, sanoo Colasin EMEA-toiminnoista vastaava johtaja Francis Grass.
CV Heikki Haasmaa, 47
Koulutus: Diplomi-insinööri
Keskeinen työkokemus:
Sitowise Oyj, toimitusjohtaja, 5/2022–2/2026
Kone Oyj, globaalin kunnossapitoliiketoiminnan johtaja, 4/2017–5/2022
Kone Hissit Oy, Suomi ja Baltian maat, toimitusjohtaja 9/2013–4/2017
Kone Oyj, useita muita johtotehtäviä vuosina 2003–2013
Luottamustehtävät:
SKOL, hallituksen jäsen
Lisätietoa: Destian viestintä: viestinta@destia.fi
Destia
Destia on suurin Suomessa toimiva infra-alan palveluyhtiö ja osa kansainvälistä Colas-konsernia. Luomme hyvän yhteiskunnan perustaa suunnittelemalla, rakentamalla ja ylläpitämällä huomisen liikenne- ja energiainfraa. Teemme sen noin 1 900 destialaisen ainutlaatuisella infran tajulla. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli noin 630 miljoonaa euroa. www.destia.fi
Tietoa Colasista
Colas, Bouygues-konsernin tytäryhtiö, on merkittävä liikenneinfrastruktuurin ja kaupunkikehityksen rakentaja ja kunnossapitäjä. Colasin toiminta kattaa koko arvoketjun teollisesta tuotannosta palvelutarjontaan, mukaan lukien rakennustyöt.
Colas toimii noin 50 maassa viidellä mantereella. Vahvan paikallisen läsnäolonsa ansiosta Colasin liikevaihto oli vuonna 2024 yhteensä 15,9 miljardia euroa. Yhtiöllä on 64 000 työntekijää ja 2 000 toimipisteen verkosto, johon kuuluu 3 500 tuotantoyksikköä, ja se toteuttaa vuosittain lähes 45 000 projektia. Colas on luotettava kumppani asiakkailleen.
Colas toimii edelläkävijänä, innovatiivisesti ja vastuullisesti, luo yhteyksiä ihmisten välille ja tukee alueiden kestävää kehitystä.
Avainsanat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Destia Oy
Destia ja Oulun ammattikorkeakoulu julkaisevat infra-alalle suunnatun vastuullisuuden opintokokonaisuuden11.12.2025 10:00:07 EET | Tiedote
Destia ja Oulun ammattikorkeakoulu ovat toteuttaneet yhteistyössä infra-alan opiskelijoille ja ammattilaisille suunnatun vastuullisuuden verkko-opintokokonaisuuden. Vastaavia alalle räätälöityjä vastuullisuusopintoja ei ole aikaisemmin ollut saatavilla.
Suomen raskaan liikenteen kokonaiskuva ja tulevaisuus – uusi raportti julkaistu2.12.2025 11:00:16 EET | Tiedote
Raskaan liikenteen merkitys Suomen yhteiskunnan toimivuudelle on kriittinen nyt ja tulevaisuudessa. Vastajulkaistu raportti "Suomen raskaan liikenteen kokonaiskuva ja tulevaisuus" tarkastelee alan nykytilaa, merkitystä ja tulevaisuuden kehityssuuntia: miten raskas liikenne vaikuttaa talouteen, kilpailukykyyn ja toimintavarmuuteen ja miten kuljetamme vuonna 2040?
Vantaan ratikan toteutussopimus allekirjoitettu – rakentaminen pääsee vauhtiin joulukuussa27.11.2025 11:01:45 EET | Tiedote
Vantaan ratikan allianssiosapuolet allekirjoittivat toteutusvaiheen sopimuksen 26.11.2025, mikä mahdollistaa rakennustöiden aloittamisen suunnitellusti joulukuun alussa. Destian allianssin työt käynnistyvät Tikkurilasta, jossa on jo syksyn aikana tehty valmistelevia töitä.
Destia avaa infra-alan asiantuntijapalveluiden verkkokaupan5.11.2025 09:00:27 EET | Tiedote
Destia on avannut asiantuntijapalveluita tarjoavan Destia Insight -verkkokaupan, joka kokoaa yhteen erilaisia infra-alan asiantuntijapalveluita, raportteja sekä selvityksiä esimerkiksi kaupunkien ja yritysten tarpeisiin.
Destia parantaa rataa Kouvolan ja Luumäen välillä14.7.2025 09:00:17 EEST | Tiedote
Destia on voittanut Väylävirastolta radan päällysrakenneurakan Kouvolan ja Luumäen välillä. 8,5 miljoonan euron arvoinen urakka on osa laajempaa Karjalan radan parantamishanketta. Korjauksilla ylläpidetään rataosuuden toimintaedellytyksiä, täsmällisyyttä ja palvelutasoa ja jatketaan sen elinkaarta. Urakka alkaa heinäkuussa 2025 ja päättyy kesäkuussa 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

