Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä jatkoi laskuaan
Työntekijämäärä väheni joulukuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -0,5 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Usealla toimialalla oli kuitenkin myös positiivista kehitystä.

Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 50 000 yrityksen ja noin 600 000 työntekijän joukossa. Suhdanneindeksiin laskettavat 10 toimialaa kattavat valtaosan yksityisestä sektorista.
Ilmarisen suhdanneindeksin yli kaksi vuotta jatkunut negatiivinen trendi jatkuu edelleen. Joulukuussa työntekijämäärä väheni -0,5 prosenttia (marraskuu -1,1 %) verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Indeksissä seuratuista toimialoista kasvua oli kuljetuksessa (+1,5 %), majoitus- ja ravitsemisalalla (+1,5 %), hallinto- ja tukipalveluissa (+0,6 %) sekä teollisuudessa (+0,4 %).
– Indeksimme oli edelleen joulukuussa miinusmerkkinen, ja Eurostatinkin mukaan Suomen työttömyys oli vuoden lopulla Euroopan suurinta. Silti hyviäkin merkkejä on ilmassa uuteen vuoteen lähdettäessä, ja joulukuussa nähtiin jo positiivista kehitystä indeksimme neljän toimialan työtekijämäärissä. Tärkeää olisi nyt saada investoinnit kasvuun ja kotitalouksien luotto tulevaan kuntoon, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.
Seuratuista toimialoista suurimmassa laskussa joulukuussa olivat terveys- ja sosiaalipalvelut (-3,5 %), rakentaminen (-1,9 %), henkilöstövuokraus (-1,0 %) ja kauppa (-1,0 %).
Kun tarkastellaan vuotta 2025 kokonaisuudessaan, jäi suhdanneindeksi -0,6 prosenttia negatiiviseksi.
– Viime vuonna työntekijämäärät laskivat edeltävän vuoden heikosta vertailukaudesta huolimatta. Pientä lohtua toi se, että tilanteen heikentyminen kokonaisuutena hidastui ja muutama ala, kuten kuljetus ja teollisuus, päätyivät koko vuoden osalta lievään kasvuun, Jouni Vatanen arvioi.
Työntekijämäärät laskivat kaikilla alueilla
Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärät laskivat ympäri Suomen. Suurinta lasku oli Etelä-Suomessa (-0,6 %) ja pienintä Länsi-Suomessa (-0,2 %).
- Etelä-Suomi (-0,6 %): Seuratuista toimialoista kasvussa olivat kuljetus (+1,6 %), majoitus- ja ravitsemisala (+1,5 %), teollisuus (+0,6 %) ja viestintä ja tietotekniikka (+0,3 %). Suurimmassa laskussa olivat henkilöstövuokraus (-4,2 %), sosiaali- ja terveysala (-2,8 %) ja rakentaminen (-2,1 %). Vähäisintä lasku oli hallinto- ja tukipalveluissa (-0,7 %) ja kaupassa (-0,9 %).
- Länsi-Suomi (-0,2 %): Kasvua oli kuljetuksessa (+2,6 %), asiantuntijapalveluissa (+1,9 %), henkilöstövuokrauksessa (+1,8 %), hallinto- ja tukipalveluissa (+1,1 %) ja teollisuudessa (+0,2 %). Suurimmassa laskussa olivat sosiaali- ja terveysala (-5,4 %), viestintä ja tietotekniikka (-2,5 %) ja rakentaminen (-2,2 %). Pienintä lasku oli kaupassa (-0,5 %).
- Itä-Suomi (-0,3 %): Seuratuista toimialoista kasvussa olivat henkilöstövuokraus (+3,4 %), teollisuus (+1,8 %), hallinto- ja tukipalvelut (+0,8 %), majoitus- ja ravitsemisala (+0,8 %) ja viestintä ja tietotekniikka (+0,3 %). Lasku oli suurinta sosiaali- ja terveysalalla (-6,4 %), kaupassa (-2,9 %) ja asiantuntijapalveluissa (-2,4 %). Pienintä lasku oli rakentamisessa (-0,1 %).
- Pohjois-Suomi (-0,4 %): Kasvussa olivat henkilöstövuokraus (+15,0 %), hallinto- ja tukipalvelut (+9,4 %), majoitus- ja ravitsemisala (+5,1 %), asiantuntijapalvelut (+3,7 %) ja kuljetus (+0,6 %). Suurimmassa laskussa olivat viestintä ja tietotekniikka (-11,1 %), rakentaminen (-2,0 %) ja kauppa (-2,0 %). Pienintä lasku oli teollisuudessa (-0,7 %).
Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 50 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksi lasketaan niiden yritysten perusteella, jotka ovat olleet Ilmarisen asiakkaana koko vuoden tarkastelujakson ajan. Tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät siis vaikuta indeksin kehitykseen.
Tutustu tarkemmin
Lisätietoja
- Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
- Sami Kelhä, viestintäpäällikkö, p. 050 587 8464, sami.kelha@ilmarinen.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Ilmarinen on työeläkeyhtiö ihmistä varten. Huolehdimme 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta ja pidennämme työuria, jotta jokainen voi suhtautua huomiseen luottavaisena ja toiveikkaana. Me teemme töitä tänään, jotta asiakkaittemme toimeentulo on turvattu huomenna. Näin varaudumme hyvään huomiseen. Eläkevastuiden katteena on noin 60 miljardin euron sijoitusvarallisuus. Lisätietoja: www.ilmarinen.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Ilmarisessa merkittävä pudotus työkyvyttömyyseläkehakemuksissa – laskua kahdeksan prosenttia8.1.2026 10:45:33 EET | Tiedote
Uusien työkyvyttömyyseläkehakemusten määrä laski Ilmarisessa kahdeksan prosenttia edellisvuodesta. Useimmiten työkyvyttömyyseläkkeelle veivät tuki- ja liikuntaelinsairaudet.
Työeläkevakuuttamisen vuosi 2026 – katso muutokset30.12.2025 15:13:18 EET | Tiedote
Vuoden vaihduttua työnantajan on hyvä huomioida muutokset työeläkemaksuissa. Myös yrittäjän työtulo on hyvä tarkistaa, että se vastaa tämänhetkistä työpanosta. TyEL- ja YEL-vakuutusehtoihin tulee myös muutoksia.
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku kiihtyi jälleen15.12.2025 10:57:58 EET | Tiedote
Työntekijämäärä väheni marraskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -1,1 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Kyseessä oli suurin yksittäisen kuukauden aikana tapahtunut muutos yli 2,5 vuoteen.
YEL-selvitys: Todelliset ansiot ja YEL-työtulo rinnakkain YEL:n eläkemaksun ja eläkkeen perustaksi5.12.2025 14:12:24 EET | Tiedote
Työeläkealalla on odotettu ratkaisua yrittäjäeläkkeiden haasteisiin. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi selvityshenkilö Jukka Rantalan kartoituksen tarpeista kehittää yrittäjien eläkejärjestelmää. Rantalan ehdotus YEL-työtulon korvaajaksi on niin sanottu hybridimalli, jossa yrittäjän eläkemaksu ja eläkkeen kertyminen riippuisivat joko todellisista asioista tai nykyisenkaltaisesta YEL-työtulosta.
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku hidastui – olisiko positiivinen kierre käynnistymässä?17.11.2025 08:59:48 EET | Tiedote
Työntekijämäärä väheni lokakuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -0,2 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Positiivisia merkkejä on nyt kuitenkin havaittavissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme