Sää lauhtuu – tiet ja jalkakäytävät muuttuvat liukkaiksi
15.1.2026 14:49:22 EET | Ilmatieteen laitos | Tiedote
Pitkään jatkunut korkeapainesää on väistynyt, ja Suomi sijaitsee lähipäivinä laajan Atlantin matalapaineen ja Venäjän korkeapaineen välissä. Suomeen virtaa etelästä lauhempaa ilmaa ja sateet yleistyvät. Tämän seurauksena kulkuväylät muuttuvat paikoin erittäin liukkaiksi.
Ilmatieteen laitoksen 15. tammikuuta tekemän ennusteen mukaan Suomen yli liikkuu lähipäivinä sadealueita. Tänään torstaina maan länsiosaan kertyy lunta paikoin viitisen senttimetriä, itään hieman vähemmän. Lapissakin leijailee hiutaleita, mutta merkittäviä kertymiä ei näistä sateista synny. Lumen lisäksi sade tulee osittain jäätävänä tihkusateena.
Pakkanen heikkenee, ja yöstä alkaen maan länsiosassa lämpötilat ovat laajalti jo nollassa tai jopa vähän sen yläpuolella.
”Teiden, pyöräilyväylien ja jalkakäytävien pinnat pysyvät kuitenkin pidempään pakkasen puolella. Niille muodostuu kuuraa ja paikoin vettä jään päälle, jolloin pinnoista tulee erittäin liukkaita. Mahdollinen jäätävä sade, joka muodostaa jäätä pakkasen puolella oleviin pintoihin osuessaan, lisää osaltaan liukastumisen varaa”, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Petri Hoppula.
Sää lauhtuu merkittävästi: vielä torstaina päivälämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa alimmillaan noin ‒8 astetta ja pohjoisessa noin ‒12 astetta, mutta lauantaina lämpötila vaihtelee koko maassa +3:n ja ‒6 asteen välillä. Päivän ylimmät lämpötilat ovat lauantaina maan eteläosassa 1‒3 astetta ja maan pohjoisosassa jopa 6‒10 astetta ajankohdan tavanomaisten lämpötilojen yläpuolella.
Aluksi jäätäviä sateita, ensi viikolla viilenee jälleen
Perjantaina Suomeen saapuu seuraava sadealue, jossa lunta kertyy pääasiassa Pohjanmaan maakuntiin sekä maan pohjoisosaan. Yli viiden senttimetrin kertymiä tulee etenkin Oulujärven ja Perämeren välisellä alueella. Maan länsiosassa aina Keski-Pohjanmaalle saakka valtaosa kokonaissademäärästä voi tulla jäätävänä tihkuna tai jäätävänä vesisateena, etenkin perjantai-illasta alkaen. Jäätävän sateen osuus on ennustusmallin mukaan paikoin yli kaksi millimetriä. Etenkin Vaasan ympäristössä sade voi tulla myös normaalina vesisateena.
Ilman lämpötila vaihtelee lännessä nollan molemmin puolin, joten jääpolanteiset pinnat voivat olla märkiä.
Myös lauantai on varsin sateinen; sateen olomuodot ovat pitkälti perjantain kaltaisia. Lännessä vettä ja räntää sataa hieman perjantaita yleisemmin. Lämpötila on Länsi-Lapista maan länsiosaan ulottuvalla alueella pääosin suojan puolella. Jäätävät sateet painottuvat etelään ja itään.
Sunnuntain vastaisena yönä sateet väistyvät itään, ja Suomeen työntyy etelästä korkeapaineen selänne. Säätyyppi muuttuu poutaisemmaksi – ja ensi viikon aikana myös kylmemmäksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde).
Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Huhtikuu oli lämmin, kuiva ja aurinkoinen1.5.2026 12:07:02 EEST | Tiedote
Vaikka lämpötiloissa oli suurta vuorokausivaihtelua, huhtikuu oli selvästi tavanomaista lämpimämpi.
Eurooppa lämpenee nopeasti – helleaallot ulottuivat arktiselle alueelle asti vuonna 202529.4.2026 05:00:00 EEST | Tiedote
Eurooppa on maailman nopeimmin lämpenevä maanosa, ja ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät laajasti eri puolilla mannerta. Vuonna 2025 lähes koko Eurooppa oli keskimääräistä lämpimämpi – vähintään 95 prosenttia maanosasta koki tavanomaista lämpimämmän vuoden.
Sää lämpenee vapuksi28.4.2026 13:18:22 EEST | Tiedote
Vappu tuo Suomeen selvästi lämpenevää säätä, kun lännestä saapuva säärintama nostaa lämpötiloja erityisesti maan länsi- ja eteläosissa. Vappupäivänä voidaan hätyytellä paikoin jopa 20 asteen lukemia.
Kevätmyrsky kurittaa viikonloppuna maan etelä- ja keskiosia24.4.2026 15:50:10 EEST | Tiedote
Pohjoistuuli voimistuu jo lauantaina iltapäivällä maan länsiosassa ja leviää sunnuntaina maan etelä- ja keskiosiin aiheuttaen vahinkoja. Runsaimmat lumisateet osuvat maan keski- ja itäosiin ja tekevät ajokelistä hetkittäin jopa erittäin huonon.
Matalapaine tuo puuskaisia tuulia ja lumisateita maan etelä- ja keskiosaan viikonloppuna23.4.2026 15:24:58 EEST | Tiedote
Ajokeli voi huonontua hetkellisesti lumisateiden takia, jotka ovat paikoin sakeita. Myös puuskainen tuuli voi aiheuttaa vahinkoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme