Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa

Alkuvuonna Prismakeskuksella rakennetaan kiivaasti – Ravintolamaailmasta tulossa yksi Suomen suurimmista

16.1.2026 09:00:00 EET | Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa | Tiedote

Jaa

Alkuvuosi 2026 on kiivainta aikaa uuden Prismakeskuksen rakennustyömaalla, kun uusia tiloja rakennetaan muun muassa S-Pankille, apteekille ja Ravintolamaailmalle, josta on tulossa yksi Suomen suurimpia.

Työpäällikkö Juha Försti vasemmalla ja projektipäällikkö Antti Ala-Luoma oikealla.
Työpäällikkö Juha Försti vasemmalla ja projektipäällikkö Antti Ala-Luoma oikealla.

Eepeen historian suurin investointihanke, Seinäjoen Prisman uudistus ja uuden Prismakeskuksen rakentaminen, etenee ja töitä tehdään yötä päivää.

– Myymäläuudistusta tehdään nyt yhdessä osassa. S-Pankki on väistötiloissa ja apteekille rakennetaan uudet tilat. Neljän tuhannen neliön laajennusosan työ on myös käynnissä, ja sinne tulee seuraavaksi asiakkaille näkyviin pullonpalautuspiste. Laajennusosaan rakentuu myös talotekniikka eli koko rakennuksen sydän, kertoo Prisma-hankkeen projektipäällikkö Antti Ala-Luoma.

Muutostyöt näkyvät asiakkaille sekä sisällä että ulkona. Osa sisäänkäynneistä on suljettuna, ja Prisman sisällä tavaroiden paikat saattavat vaihtua viikoittain. Muutoksista informoidaan jatkuvasti Eepeen verkkosivuilla, ja Prismalla asiakkaita ohjaavat ajankohtaiset opastekyltit sekä infonäytöt.

– Nykyinen Ravintolamaailma kokee mittavan remontin ja siitä tulee yksi Suomen suurimmista. Neliöitä tulee olemaan 1 400, mikä on puolitoistakertainen määrä nykyiseen Ravintolamaailmaan verrattuna, kertoo Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan ravintoloiden ryhmäpäällikkö Jaska Lahti.Uudistetusta Ravintolamaailmasta löytyvät Pizza & Buffa, Hesburger, Presso ja uutuutena rehellistä kotiruokaa tarjoava Mestari-ravintola. Ravintolamaailman yhteyteen rakentuu myös suuri terassialue. Ravintolamaailman läheisyyteen avataan odotettu Sokos tämän vuoden loppupuolella.

Yli sata ammattilaista töissä

Uudistunut Prismakeskus tulee olemaan moderni, toimiva ja tehokas kokonaisuus pitkälle tulevaisuuteen. Yhtenä tärkeänä tavoitteena on energiatehokkuuden parantaminen. Energiatehokkuutta lisäävät muun muassa kylmäjärjestelmien uusiminen sekä katolle sijoitettavat aurinkopaneelit. Kaukolämmön rinnalle tulee maalämpö.

– Tähän tulee hybridimalli, jossa hyödynnämme sekä kauko- että maalämpöä. Lisäksi oma suuri aggregaattijärjestelmä palvelee koko Prisman kiinteistöä. Jos muualta maakunnasta menee sähköt, täällä riittää virtaa, Ala-Luoma sanoo.

Hankkeen pääurakoitsijana on Lujatalo Oy. Prismakeskuksen uudistus on merkittävä hanke niin Lujatalolle kuin monille paikallisille alihankkijoille.

– Tällä hetkellä täällä työskentelee noin sata rakennusalan ammattilaista, joista reilut puolet on Lujatalon omaa henkilöstöä. Tämän sadan lisäksi töissä on jatkuvasti myös suunnittelijoita ja muita asiantuntijoita, joten kokonaismäärä liikkuu noin 150 henkilön tienoilla. Välillisesti hanke työllistää runsaasti alihankkijoita eri puolilla maakuntaa ja on merkittävä työllistäjä. Onhan tämä todella hienoa, että Eepee satsaa tällaisena aikana, kun rakennusala elää haastavia aikoja, kehuu Lujatalon työpäällikkö Juha Försti.

Julkisivu hahmottuu kevään aikana

Eepee on vaiheistanut projektin tarkasti, ja muutamia yli kahdestakymmenestä vaiheesta on jo saatu maaliin asti.

– Joulun aikaan rauhoitimme hieman tilannetta, kun asiakasvirrat olivat suurimmillaan. Alkuvuodesta kesään on rakentamisen kiivainta aikaa, ja remonttia tehdään lähes kaikkialla, Försti toteaa.

Uudistusprojektin tarkka vaiheistus takaa sen, että remontista aiheutuu asiakkaille mahdollisimman vähän häiriötä.

– Sisätilojen äänekkäät purkutyöt pyritään tekemään yöaikaan, jotta pahin meteli ei kantaudu asiakkaiden korviin, Försti kertoo.

Tulevina kuukausina asiakastilojen tilanne pysyy pitkälti samankaltaisena kuin tammikuun alussa, mutta pieniä muutoksia tapahtuu jatkuvasti.

– Keväällä Prisman myymälästä otetaan iso osa työmaa-alueeksi, ja joudumme tiivistämään hyllyjen välejä, jotta saamme saman laajan valikoiman esille myös silloin. Julkisivu alkaa valmistua keväällä, ja sen myötä kaikille alkaa hahmottua entistä paremmin, millainen tulevaisuuden Prismakeskus on, Ala-Luoma sanoo. 

Lisätietoja:

SOK Kiinteistöässä rakennuttajapäällikkö Antti Ala-Luoma p. 010 764 6297, sähköposti antti.ala-luoma@sok.fi

Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa ryhmäpäällikkö Jaska Lahti p. 010 764 7102, sähköposti jaska.lahti@sok.fi

Lujatalo Oy työpäällikkö Juha Försti p. 040 774 9087, sähköposti juha.forsti@luja.fi

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Työpäällikkö Juha Försti vasemmalla ja projektipäällikkö Antti Ala-Luoma oikealla.
Työpäällikkö Juha Försti vasemmalla ja projektipäällikkö Antti Ala-Luoma oikealla.
Lataa

Eepee

Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, Eepee, on 94 000 asiakasomistajan omistama vähittäiskaupan monialayritys. Toimialamme ovat: marketkauppa, liikennekauppa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa

S-market Ylistaron uudistuksen myötä tilat apteekille2.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, Eepee, tekee uudistuksen S-market Ylistaroon. Uudistus alkaa keväällä ja valmista on lokakuun loppuun mennessä 2026. S-marketin kassa-alueen viereen rakennetaan liiketila Ylistaron apteekille. Uudet tilat antavat apteekille mahdollisuuden laajentaa aiempien toimintojen lisäksi mm. terveyspalvelutoimintaa sekä muita lisäpalveluita tarvittaessa. Kiinteistöön investoidaan uusinta tekniikkaa olevat kylmälaitteet ja -kalusteet, jotka ovat nykyisiä huomattavasti energiatehokkaampia. Uudet ovelliset kylmäkalusteet pitävät kylmän sisällään ja parantavat näin sekä asiakaskokemusta että henkilökunnan työskentelyolosuhteita. Uudistuksen yhteydessä Kaffilan toiminta sellaisenaan päättyy. Lisäksi tehtävissä muutoksissa paistopiste siirtyy S-marketin konseptin mukaisesti myymälään leipäosaston yhteyteen. Uudistuksen yhteydessä myymälään tulee kahviautomaatti sekä asiakaspenkit. Veikkauksen tuotteet myydään jatkossa S-marketin kassoilta. Kokonaisuudistuksessa käydään myö

Uudet palvelut avautuvat toukokuussa Seinäjoen Prismaan25.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote

Prisman uudistus etenee aikataulussaan ja uusi Ravintolamaailma avautuu toukokuussa uudessa paikassaan Prisman eteläisessä päädyssä. Ravintolamaailmasta löytyvät tutut konseptit Presso, Pizza & Buffa ja Hesburger sekä täysin uutena konseptina ravintola Mestari. Toukokuussa valmistuviin uusiin tiloihin Prismassa pääsevät muuttamaan myös jo aiemmin kiinteistössä toimineet Hyllykallion apteekki, LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa ja Alko, sekä Eepeen omat S-Pankki- ja Asiakasomistajapalvelut. Uusina vuokralaisina Prismassa aloittavat 24 Pesula Oy ja Mobiilipiste. Lisäksi S-Pankki- ja Asiakasomistajapalveluiden tiloihin muuttavat Seinäjoen keskustasta rahoitus- ja sijoituspalveluita tarjoavat S-Pankkiirit. Osa Prisman uusista vuokratiloista valmistuu vielä loppuvuoden 2026 aikana, jolloin Silmäasema Optiikka Oy, Kultatähti ja Suutaripiste pääsevät muuttamaan. Samaan aikaan valmistuvat myös Sokoksen tilat.

Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa uudistaa ravintolapalveluitaan Seinäjoella6.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote

Ideaparkissa sijaitseva Babista-ravintola suljetaan maaliskuun lopussa. Babista-ravintolan lopettamispäätökseen vaikutti Babista-konseptin ketjuohjatun toimintamallin loppuminen vuodenvaihteessa.Babistan henkilöstö työllistyy Eepeen muihin ravintoloihin. –Ravintolan sulkeminen on aina kova päätös, eikä tätä ratkaisua tehty hetken mielijohteesta. Tilannetta on tarkasteltu pitkään ja nyt oltiin tilanteessa, jossa päätös oli välttämätön. Tällä ratkaisulla vahvistamme toimialan kannattavuutta ja pystymme kehittämään muita ravintoloita pitkäjänteisesti, kertoo ravintoloiden ryhmäpäällikkö Jaska Lahti. Vuonna 2026 Eepee investoi voimakkaasti uusiin ravintolakohteisiin Prisma Seinäjoen Ravintolamaailma uudistetaan ja kasvaa 1 400 neliöön, mikä tekee siitä yhden Suomen suurimmista. –Haluamme tarjota asiakkaille modernin ja monipuolisen kokonaisuuden. Uudistunut Ravintolamaailma tulee olemaan iso askel eteenpäin. Kokonaisuuteen tulevat Pizza & Buffa, Hesburger, Presso sekä uutuutena Mestari, jo

Marko Peltokorpi toimialajohtajaksi27.2.2026 14:00:00 EET | Tiedote

Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan hallitus on nimennyt KTM Marko Peltokorven toimialajohtajaksi 1.6.2026 alkaen. Hänen vastuualueenaan on matkailu-, ravintola- ja liikennekaupan johtaminen. Lisäksi toimialajohtaja toimii Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan johtoryhmän jäsenenä. Marko Peltokorpi siirtyy Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan palvelukseen Veikkaus Oy:n kehitysjohtajan tehtävästä. Veikkaus Oy:n johtotehtävissä Peltokorpi on työskennellyt yli kymmenen vuotta. Tätä ennen hänelle on kertynyt monipuolista työkokemusta tilintarkastajana sekä erilaisissa S-ryhmän johto- ja asiantuntijatehtävissä. – Saamme Markosta ihmisläheisen ja kehittävän johtajan, vahvasti uudistuvaan ja kannattavasti kasvavaan liiketoimintaamme. Olen erittäin iloinen Markon tulosta joukkueeseemme, kertoo toimitusjohtaja Henrik Karvonen. – Olen kiitollinen luottamuksesta ja erittäin innostunut tästä ainutlaatuisesta mahdollisuudesta. Eepee on vahva ja arvostettu toimija, jolla on merkittävä rooli koko Etelä-Pohjanmaan elinvoiman

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye