Lempäälän Marjamäkeen nousee 30 hehtaarin työpaikka-alue
15.1.2026 17:14:27 EET | Lempäälän kunta | Tiedote

Lempäälän kunnanhallitus on 12.1.2026 pidetyssä kokouksessaan hyväksynyt hankekehityssopimuksen UM Kiinteistöt Oy:n kanssa työpaikka-alueen toteuttamisesta Marjamäen alueelle.
Alue sijoittuu Helsinki–Tampere-moottoritien molemmin puolin ja se käsittää Pohjoisrinteen ja Murron alueet sekä Areenakadun jatkeen. Moottoritien länsipuolelle Pohjoisrinteen alueelle on osoitettu toimitilarakennusten ja teollisuusrakennusten korttelialueita. Toimijan aloitteesta neuvottelut ovat koskeneet myös yrityksen ennestään omistamaa aluetta moottoritien itäpuolella sekä kunnan omistamaa aluetta Areenakadun pohjoispuolella. Alueella on vireillä Areenakadun jatkeen asemakaava sekä Murron alueen asemakaava.
Uudelle yritysalueelle on tulossa toimitiloja, teollisuustiloja sekä rakennuksia liikennettä palveleville toimijoille. Lempäälän kunta luovuttaa UM Kiinteistöille noin 30 hehtaarin maa-alueen 4,1 miljoonan euron kauppahinnalla. Osa alueista luovutetaan kunnalle takaisin viher-, puisto- ja katualueina.
Hankealue muodostaa kokonaisuuden, joka on sekä ekologisesti että taloudellisesti toimiva ratkaisu molemmille osapuolille.
“Alueen kehittyminen vahvistaa Lempäälän kunnan elinvoimaisuutta entisestään. Hankkeessa on sitouduttu kestävään ja vihreään rakentamiseen, mikä tukee tavoitteitamme hiilineutraaliudesta vuoteen 2035 mennessä”, sanoo Lempäälän kunnanjohtaja Noora Pajari.
“Hankekumppanin haku alueelle on ollut pitkä prosessi. On hienoa, että UM Kiinteistöt Oy:n kanssa palaset loksahtivat sopivasti kohdalleen ja neuvottelut saatiin käytyä melko nopealla tahdilla sekä hyvässä yhteistyössä”, Lempäälän kunnan tonttipäällikkö Jukka Suhonen kiittelee.
Infrarakentaminen ja aluerakentaminen etenevät vaiheittain vuosina 2026–2031.
”GreenPark on hieno jatkumo meidän kehittämällemme RealParkille ja meille ainutlaatuinen tilaisuus toteuttaa uusi toimitila-alue vihreän siirtymän tavoitteiden mukaisesti. Haluan UM Kiinteistöt Oy:n puolesta kiittää Lempäälän kuntaa saamastamme luottamuksesta ja erinomaisesti alkaneesta yhteistyöstä”, sanoo UM Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Mikko Uusi-Marttila.
Hankealue on kokonaisuudessaan noin 37,5 hehtaaria.
Lisätietoa:
Noora Pajari, kunnanjohtaja, Lempäälän kunta, puh. 040 769 5259, etunimi.sukunimi@lempaala.fi
Tiia Levonmaa, yhdyskuntajohtaja, Lempäälän kunta, puh. 050 383 9608, etunimi.sukunimi@lempaala.fi
Jukka Suhonen, tonttipäällikkö, Lempäälän kunta, puh. 050 383 3778, etunimi.sukunimi@lempaala.fi
Mikko Uusi-Marttila, toimitusjohtaja, UM Kiinteistöt Oy puh. 0400 549 158, mikko.uusi-marttila@umyhtiot.fi
Yhteyshenkilöt
Noora PajariKunnanjohtaja
Puh:0407695259noora.pajari@lempaala.fiSini KantolaViestintäpäällikkö / Lempäälän kunta
Puh:050 383 0560sini.kantola@lempaala.fiKuvat

Linkit
Lempäälän kunta
Lempäälä on 25 000 asukkaan vetovoimainen ja kasvava kunta Tampereen kaupunkiseudulla. Sijaintimme Suomen kasvukäytävällä luo hyvän perustan kuntamme tulevaisuudelle.
Lempäälässä on tutkitusti hyvä asua, tehdä työtä ja yrittää. Tärkein tehtävämme on huolehtia kuntalaisten hyvinvoinnista kaikissa elämänkaaren vaiheissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lempäälän kunta
Nuoret näyttävät tietä: Lempäälän lukion Ilmastosoturit starttaavat tulevaisuususkoa vahvistavat koulutukset3.2.2026 08:07:19 EET | Tiedote
Lempäälän lukion Ilmastosoturit ovat edelläkävijöitä, joiden toiminta laajenee tulevaisuususkoa vahvistaviin koulutuksiin. Yhteistyössä Sitran kanssa toteutettuja työpajoja voi tilata oppilaitoksiin keväällä 2026. Vaikuttava ja ainutlaatuinen ilmastosoturitoiminta kerää kiitosta kestävyyden asiantuntijoilta.
Lempäälän kunta ja Senaatti-kiinteistöt ovat sopimassa suunnitteluvarauksesta vankilan rakentamiseksi11.12.2025 14:18:51 EET | Tiedote
Lempäälään suunnitteilla olevan vankilan kiinteistövaraussopimus on Lempäälän kunnanhallituksen käsittelyssä 15. joulukuuta 2025. Senaatti-kiinteistöt hakee suunnitteluvarausta määräaloille kiinteistöistä Karvonen 418-406-2-35 ja Hulikankulma 418-406-2-335. Määräalojen koot ovat 29 hehtaaria ja 10 hehtaaria, ja ne sijaitsevat Marjamäen yritysalueella Hulikankulman eteläosassa. Sopimuksen mukaan suunnitteluvaraus on voimassa 31.12.2030 saakka. Varauksen jatkosta voidaan sopia erikseen. Lisäksi Senaatti-kiinteistöt esittää Lempäälän kunnalle, että asemakaavoitus alueella käynnistetään. Kaavoitus toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen ja Lempäälän kunnan kesken erityisesti turvallisuusvaatimukset huomioiden. Sopimuksen mukaan Senaatti-kiinteistöt sitoutuu maksamaan kaavoituksesta aiheutuvat kustannukset sekä vastaamaan tarvittavista selvityksistä ja suunnitelmista. Lempäälän kunta toimii selvitysten tilaajana ja valvojana. Marjamäen yritysalueella on parhaillaan käynnis
Palvelutuotteistus ja markkinointi vauhdittavat Vesimaailma Louhen uudistumista – uusi operaattori valittu11.12.2025 14:11:49 EET | Tiedote
Rahoitusjärjestelyt tuovat lisäksi vakautta liiketoimintaan
Lempäälän Legenda -lautapeli johdattaa pelaajat yrityselämän ytimeen28.11.2025 16:26:23 EET | Tiedote
Pirkanmaan Nuorkauppakamari lanseeraa yhteistyössä Lempäälän kunnan kanssa uuden Lempäälän Legenda -lautapelin, joka tuo Lempäälän tarinat ja yritykset aivan uudella tavalla pelikansan ulottuville. Peli on Monopoli-tyyppinen strateginen lautapeli, jossa pelaajat pääsevät tutustumaan paikallisiin yrityksiin, oppimaan lisää Lempäälästä ja omistamaan paikallisten yritysten osakkeita. Pelin tavoitteena on viihdyttää, yhdistää ihmiset saman pöydän ääreen ja nostaa esiin Lempäälän yritysmaailman monimuotoisuus – yrittäjät, palvelut ja paikalliset helmet saavat pelissä näkyvän roolin. Pirkanmaan Nuorkauppakamarin projektipäällikkö Mari Mäkinen kuvaa kehitysprosessia innolla: “Halusimme luoda pelin, joka tuo Lempäälän elinvoiman näkyväksi uudella tavalla. On ollut hienoa huomata, miten hyvin paikalliset yritykset sopivat pelin rakennuspalikoiksi – aivan kuin Lempäälän oma talouselämä pääsisi pelilaudalle elämään ja hengittämään“, Mäkinen sanoo. Myös Lempäälän kunta pitää peliä tärkeänä avaukse
Pirkanmaan uusi vankila rakennetaan Lempäälään26.11.2025 12:46:43 EET | Tiedote
Oikeusministeriö on tehnyt päätöksen Pirkanmaan vankilan rakentamisesta Lempäälän kuntaan. Suljetun vankilan on tarkoitus valmistua vuosien 2031–2033 välillä. Vankipaikkoja uuteen vankilaan tulisi ensi vaiheessa noin sata.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme