Kokoomuksen Sarkomaa: Kotitalousvähennyksen nykyistä vahvempi käyttö osana senioreiden palveluja on arvioitava
Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa nostaa esiin tarpeen kehittää kotitalousvähennystä osana vanhuspalvelujen kokonaisuutta.

”Yhä useampi ikäihminen tarvitsee apua selviytyäkseen arjessa. Julkisten kotipalveluiden piiriin pääsee usein vasta kun toimintakyky on merkittävästi heikentynyt. Lisäksi kotihoidon palvelujen sisältö on sellainen, että lisäapua on useimmiten hankittava myös muualta. Elämäntilanteet ovat erilaisia ja siksi tarvitaan erilaisia vaihtoehtoja. Tarve kotitalousvähennyksen kehittämiselle on merkittävä”, Sarkomaa sanoo.
Orpon hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite tehdä selvitys mahdollisuuksista ottaa käyttöön ikäihmisten parannettu kotitalousvähennys. Sarkomaa pitää tärkeänä, että selvitys valmistuu niin, että nykyinen hallitus ehtii tehdä mahdollisia toimia asiaan liittyen.
Tarkasteluun ei tarvitse lähteä tyhjältä pöydältä. Sitra on valmistellut mallin senioreiden kotitalousvähennyksestä ja myös tehnyt asiasta laskelmat Kotitalousvähennys arjen tukena-julkaisussaan. Sitran raportin johtopäätökset tukevat hallitusohjelman kirjausta selvittää ja myös edistää kotitalousvähennyksen nykyistä vahvempaa käyttöä.
"Ikäero juuri eläkkeelle jääneen ja hyvin ikääntyneen ihmisen välillä voi olla jopa 40 vuotta. Monet senioreista ovat aktiivisia toimijoita ja kantava voima yhteiskunnassamme. Osa tarvitsee apua ja tukea kotona asumiseen tai esimerkiksi omaisen hoidossa. Usein avun tarve kasvaa iän myötä", Sarkomaa sanoo.
”Nykyinen palvelujärjestelmä ei kykene riittävällä tavalla vastamaan väestön yksilöllisiin tarpeisiin. Ikärakenteen muutos edellyttää muutoksia myös palveluissa. Kotitalousvähennys on viisasta ottaa nykyistä vahvemmin ja uudistettuna osaksi palvekykokonaisuutta", Sarkomaa sanoo.
Kotitalousvähennys mahdollistaa mm. siivous- ja hoivapalveluiden sekä nykyisen hallituksen esityksestä myös kotikuntoutuksen, eli omasta toimintakyvystä huolehtimisen, ostamisen edullisemmin.
”Kotiin saatu oikeanlainen apu on omiaan viivästyttämään raskaampien palveluiden tarvetta ja parantamaan senioreiden elämänlaatua. Senioreiden korotettu kotitalousvähennys keventäisi painetta moniin julkisiin palveluihin mahdollistaen avun varhaisessa vaiheessa”, Sarkomaa sanoo.
”Kotitalousvähennyksen uudistaminen lisäisi tuntuvasti vanhusten palveluiden alueellista saavutettavuutta sekä antaisi uusia mahdollisuuksia mikro- ja pk-yrittäjille vauhdittaen työllisyyttä. Kotitalousvähennys on tuonut maahamme kulttuurin kaiken ikäisille ostaa palveluja arjen helpottamiseksi. Kotitalousvähennystä on syytä tarkastella laajemminkin ja saada sille vakiintuneempi muoto”, päättää Sarkomaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari SarkomaaKansanedustaja
Helsingin vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Orpon hallitus on päättänyt jatkaa vihreän siirtymän investointitukia15.1.2026 15:07:53 EET | Tiedote
Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta on tänään linjannut puhtaan siirtymän investointien verohyvityksen jatkosta. Päätös vahvistaa kasvun edellytyksiä eri puolilla maata ja luo uusia mahdollisuuksia suomalaisen teollisuuden ja energiasektorin uudistumiselle, kehuu kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Pauli Aalto-Setälä
Kokoomuksen Autto: Jalkaväkimiinojen käyttöönotto vahvistaa Suomen puolustusta entisestään11.1.2026 14:36:48 EET | Tiedote
Ottawan sopimuksesta irtautumisen kuuden kuukauden siirtymäaika päättyi eilen ja jalkaväkimiinat ovat jälleen käytettävissä Suomen puolustuksen vahvistamiseen. Kokoomuksen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto korostaa irtaantumisen merkitystä Suomen kansalliselle turvallisuudelle ja puolustukselle.
Kokoomuksen Sammallahti: ”Oras Tynkkysen vihjailu saimaannorppien metsästyksestä on härskiyden huippu”9.1.2026 17:12:55 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan jäsen Tere Sammallahti (kok.) oikoo vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkysen julkisuudessa esittämiä virheellisiä väittämiä koskien saimaannorpan suojelua.
Kokoomuksen Sarkomaa: Ajankohtaiskeskustelu vauhdittamaan lasten suojelua sosiaalisen median vaaroilta3.1.2026 07:06:00 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa esittää, että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun lasten ja nuorten sosiaalisen median käytön rajoittamisesta ja digitaalisen kasvurauhan turvaamisesta. Sarkomaa jättää ajankohtaiskeskustelualoitteen valtiopäivien alkaessa helmikuussa.
Kokoomuksen Sirén: Suomen tavoite on yksiselitteinen – Ukrainan tuki on varmistettava22.12.2025 14:44:30 EET | Tiedote
Suuren valiokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén korostaa, että Suomen lähtökohta Ukrainan rahoituksesta on ollut koko ajan selvä: tuki Ukrainalle on turvattava. Sirénin mukaan paras ja oikeudenmukaisin ratkaisu olisi ollut Venäjän jäädytettyjen varojen käyttö, mutta Suomi on ollut valmis myös muihin ratkaisuihin, jotta Ukrainan tukeminen ei vaarannu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme