Oulun Kynsilehtoon nousee palvelukeskus Kuurojen palvelusäätiölle
20.1.2026 08:00:00 EET | Rakennusliike Lapti Oy | Tiedote
Oulun Kynsilehdossa on alkanut viittomakielistä palvelua tarjoavan palvelukeskuksen rakentaminen. Kuurojen palvelusäätiön uusi palvelukeskus valmistuu Sienikujalle loppuvuodesta 2026 ja tarjoaa asiakkailleen palveluasumista sekä päivätoimintaa.

Uuteen palvelukeskukseen muuttaa palvelukeskus Runolan toiminta nykyisistä Koskelassa sijaitsevista tiloistaan, jotka ovat elinkaarensa päässä ja nykyiseen toimintaan huonosti sopivat. Uuteen palvelukeskukseen muuton myötä Kuurojen palvelusäätiö siirtyy myös omistamastaan ja ylläpitämästään kiinteistöstä vuokratiloihin.
– Uusiin, toimintaamme palveleviin vuokratiloihin muuton myötä voimme jatkossa keskittyä ydinosaamiseemme ja -tehtäväämme, eli sosiaalipalveluiden tuottamiseen viittomakielellä. Uudessa rakennuksessa meitä innostaa asukkaille tärkeän esteettömyyden ja säätiön strategian mukaisen energiatehokkuuden lisäksi myös mahdollisuus uudistaa toimintatapoja uusien tilojen myötä, kertoo Kuurojen palvelusäätiön toimitusjohtaja Anne Puonti.
Palvelukeskukseen tulee palveluasumisen paikkoja yhteensä 32 sekä tilat päivätoiminnalle. Asuinhuoneiden ja päivätoiminnan tilojen lisäksi palvelukeskuksesta löytyy ruokailu- ja oleskelutila, keittiö sekä terveydenhoitajan vastaanottotila. Lisäksi keskukseen tulee saunaosasto ja henkilökunnan tiloja.
Rakennuksen omistaa kiinteistöyhtiö Cofinimmo (Euronext Brussels: COFB). Palvelukeskuksen suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Rakennusliike Lapti.
– On ollut hienoa päästä kehittämään ja nyt toteuttamaan upeat, nykyaikaiset tilat palvelukeskukselle. Olemme kuunnelleet tarkkaan tulevien käyttäjien toiveita ja tarpeita, ja suunnitelleet tiloista toimivat ja viihtyisät niin tulevien asukkaiden kuin työntekijöiden näkökulmasta, kertoo aluejohtaja Mikko Lohi Laptilta.
Kohteessa tavoitellaan BREEAM In-Use Excellent -ympäristösertifikaattia. Palvelukeskuksesta tulee A-energialuokkaa, ja rakennuksessa hyödynnetään uusiutuvia energianlähteitä kuten maalämpöä ja katolle asennettavaa aurinkovoimalaa. Kooltaan yksikerroksinen palvelukeskus on noin 1 700 brm². Palvelukeskuksessa on viihtyisä piha-alue, josta löytyy erilaisia oleskelualueita, grillipaikka, pergola, marjapensaita ja istutusallas asukkaiden omille istutuksille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne Puonti, toimitusjohtaja, puh. 040 752 1030, anne.puonti@kpsaatio.fi
Mikko Lohi, aluejohtaja, Lapti, puh. 045 631 2946, mikko.lohi@lapti.fi
Tietoja julkaisijasta
Lapti lyhyesti
Lapti on monipuolinen ja vakavarainen kotimainen rakennusliike. Rakennamme yhdessä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa koteja, toimitiloja, päivä- ja hoivakoteja, kouluja sekä sairaaloita ympäri Suomea. Meillä työskentelee noin 400 alan ammattilaista. Vaikuttavasta jäljestämme kertovat niin viimeistelty kädenjälki kuin yhteistyöstämme syntyvä lämmin muistijälki. www.lapti.fi
Vaikuttavaa jälkeä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy
Rakennusliike Laptille myönnetty kolme ISO-sertifikaattia18.6.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Rakennusliike Laptille on myönnetty kolme kansainvälistä ISO-sertifikaattia: ISO 9001 -laatusertifikaatti, ISO 14001 -ympäristösertifikaatti sekä ISO 45001 -työterveys- ja työturvallisuussertifikaatti.
Ata Gears laajentaa toimitilojaan Tampereen Linnainmaalla26.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Metalliteollisuusyritys ATA Gears investoi merkittävästi tuotantonsa kehittämiseen Tampereen Linnainmaalla. Rakennusliike Lapti on aloittanut laajennustyöt kiinteistöyhtiö Kielon omistamassa Hautalankadulla sijaitsevassa tehdaskiinteistössä. Uusien tilojen myötä ATA Gears laajentaa tuotantoaan ja siirtää Atalassa sijaitsevan pääkonttorinsa Linnainmaalle alkuvuodesta 2027 alkaen.
Tammelan koulun ja Sara Hildén -akatemian perusparannus ja rakentaminen alkavat Tampereella26.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tammelan koulun ja Sara Hildén -akatemian perusparannus ja uudisrakentaminen alkavat kesäkuussa Tampereella. Tampereen tilapalvelut ja Rakennusliike Lapti allekirjoittivat urakkasopimuksen 25.5.2026. Urakassa Tammelan koulun ns. tiilikoulu uudistuu: huonokuntoinen osa puretaan ja korvataan uudisrakennuksella ja suojeltu osa perusparannetaan. Uudistettu koulu avautuu käyttöön elokuussa 2028.
Kastellin uuden liikekeskuksen rakentaminen on alkanut Oulussa28.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Liikekeskus Kastellinkartanon rakentaminen on alkanut Oulun Kastellin kaupunginosassa, vanhan ostoskeskuksen viereisellä tontilla. Kastellinkartano on suunniteltu avattavaksi asiakkaille keväällä 2027.
Joensuuhun rakentuu kahteen uuteen asumisyksikköön yhteensä 120 asuntoa ikääntyneille13.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Rakennusliike Lapti suunnittelee ja rakentaa Pohjois-Karjan hyvinvointialueen – Siun soten käyttöön kaksi ikäihmisten asumispalveluyksikköä Joensuuhun. Rantakylään toteutettavien kohteiden rakentaminen alkoi huhtikuun alussa, ja asumispalveluyksiköt valmistuvat kesällä 2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme