Punamullan matka hautaan viesti vainajan identiteetistä

Noin 5500-6000 vuotta sitten nykyisen Suomen aluetta asuttivat pienissä kylämaisissa yhteisöissä asuvat metsästäjä-kalastaja-keräilijät. Vesireittejä pitkin liikkuneet ihmiset rakensivat pysyviä kalastusjärjestelmiä ja raivasivat joskus jopa metsää pienimuotoista viljelyä varten.  

Vaikka nykyisen kaltaista käsitystä maan omistamisesta tuskin vielä esiintyi, merkitsivät yhteisöt keskeisiä paikkoja maalamalla voimakkaan punaisella maaväripigmentillä, punamullalla, hirviä ja veneitä näyttäviin pystykallioihin tai haudatessaan samalla pigmentillä värjättyjä ihmisiä tai esineitä maan alle. 

Hehkuvan punainen väri oli epäilemättä jo itsessään merkityksellinen, mutta pigmentin rituaaliseen käyttöön liittyi myös muita merkityksiä.  

Tuore tutkimus on julkaistu Journal of Archaeological Science: Reports -julkaisussa. 

Punamultaa on tuotu hautoihin eri paikoista 

Helsingin yliopiston tutkimusryhmä osoitti, että 5500–6000 vuotta vanhoista, niin kutsutun tyypillisen kampakeramiikan piiriin kuuluvista, haudoista ja asuinpaikoilta talletettujen näytteiden kemiallisessa koostumuksessa oli selkeää variaatiota.  

– Kun analysoimme samasta haudasta otettuja punamultanäytteitä, kävi ilmi, että ne eivät olleetkaan aina kemiallisilta pitoisuuksiltaan samanlaisia, kertoo apurahatutkija Marja Ahola.  

– Tarkastelemalla tuloksia suhteessa näytteiden löytökonteksteihin selvisi, että esimerkiksi samaan hautakuoppaan asetetut vainajat tai näiden varusteet oli värjätty erilaista alkuperää olevalla punamullalla. Ehkä tällä tavoin haluttiin alleviivata vainajan identiteettiä, tai ehkä punamullan alkuperä – tai sen kulkema matka – oli jollain tavalla merkityksellinen. Selvää on, ettei väri ollut ainoa asia, mihin aikakauden ihmiset kiinnittivät huomiota. 

Punamultanäytteiden alkuainepitoisuuksia analysoitiin röntgenfluoresenssianalyysillä (XRF) sekä elektronimikroskopialla (SEM-EDS). 

Ensimmäinen arkeologisen punamullan geokemiallinen  tutkimus Suomessa 

– Vaikka punamullan käyttö osana kivikauden rituaalista toimintaa on tunnettu jo pitkään, ei arkeologista punamultaa ja sen geokemiallista koostumusta ole tutkittu Suomessa koskaan aiemmin, Marja Ahola kertoo. 

– Tietynlaiset punamullat keskittyvät selvästi tietyille maantieteelliselle alueelle, sanoo arkeologian dosentti Elisabeth Holmqvist-Sipilä.  

– Koska kemiallisesti samanlaista punamultaa löytyy myös satojen kilometrien päästä toisistaan, vaikuttaa siltä, että punamulta kulki osana aikakauden vaihdantaverkostoa. Esitämme, että punamultaa on kuljetettu pitkiä etäisyyksiä. Samassa verkostossa kuljetettiin myös Baltiasta peräisin olevaa meripihkaa ja Äänisjärvellä valmistettuja liuskerengaskoruja. Tästä näkökulmasta pitkät etäisyydet ja niiden välillä kulkevat esineet ja raaka-aineet ovat aikakaudelle tyypillisiä. 

Punamullan vaihdantaverkoston lisäksi tutkimusryhmä löysi viitteitä siitä, että useita erityyppisiä punamultia käytettiin tarkoituksellisesti yhdessä ja samassa rituaalikontekstissa.  

Lue lisää

Holmqvist, E., Lahtinen, M. & Ahola, M. 2026. Non-invasive chemical characterisation of archaeological ochres from the early 4th millennium BCE forager graves and settlements in Finland. Journal of Archaeological Science: Reports