Pohjanmaan hyvinvointialueen SHQS-laaduntunnustukselle kolmen vuoden jatko
22.1.2026 08:59:00 EET | Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Tammikuussa 2023 Pohjanmaan hyvinvointialueelle myönnettiin ensimmäinen yhteinen laatusertifikaatti. Nyt laaduntunnustukselle on saatu jatkoa seuraaviksi kolmeksi vuodeksi eteenpäin.

Viimeiset kolme vuotta on sertifikaatin ylläpitämiseksi tehty järjestelmällisesti työtä laadun parantamisessa. Laadunhallinnan työ koostuu kaikesta päivittäisestä työstämme, eikä se ole erillistä toimintaa.
Ulkoisen toimijan tekemiä auditointeja toteutetaan vuosittain useampia ja niistä saatujen havaintojen pohjalta kehitetään toimintaa. Kolmen vuoden aikana suurimpia kehittämiskohteita ovat organisaatiotasolla olleet muun muassa omavalvonnallisten asioiden vakiinnuttaminen, perehdytyksen kehittäminen ja prosessikuvauksien laatiminen. Näiden teemojen kanssa jatketaan edelleen myös vuonna 2026.
Jokainen hyvinvointialueemme työntekijä on tehnyt töitä laaduntunnustuksen eteen. Tämä on osoitus siitä, että meillä tehdään työtä parhaalla mahdollisella tavalla asiakkaiden ja potilaiden hyväksi.
– Auditoijat ovat nostaneet haastatteluiden pohjalta erityisenä huomiona sen, että meillä on yksikkötasolla erittäin kehittämismyönteistä ja työhönsä sitoutunutta henkilöstöä, kiittää laadunhallinnan asiantuntija Riika Mäki-Valtari.
Työ jatkuu asiakasprosessien arvioinnilla
Vuonna 2026 jatketaan ylläpitoauditoinneilla, joissa painopisteinä tulevat olemaan erilaiset asiakasprosessit. Auditoinneissa tarkastellaan sujuvaa asiakaspolkua, eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja pyritään löytämään tärkeitä kehittämiskohteita.
– Auditoinneissa yksi tärkeä teema on löytää myös erityiset vahvuutemme ja hyvät käytännöt, joita pyrimme sitten jalkauttamaan palveluissa laajemmin, toteaa laatujohtaja Mari Plukka.
Laatusertifikaatti on osoitus laadukkaasta ja korkeatasoisesta sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen toiminnasta. Sertifikaatti on voimassa 26.1.2029 saakka. Sertifikaatin on myöntänyt sosiaali- ja terveydenhuollon laadunarviointi-, sertifiointi- ja koulutuspalveluja tuottava Labquality Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari PlukkaLaatujohtaja
Puh:040 668 2212mari.plukka@ovph.fiKommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Vi söker barn i åldern 1–3 år för en studie1.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Vasa centralsjukhus tar del i PARENT-EAR-studien, där man undersöker om föräldrar själva kan fotografera eller filma sitt barns trumhinna hemma med ett digitalt otoskop (öronlampa) för att minska antalet onödiga läkarbesök vid misstanke om akut öroninflammation. Till studien söks nu barn i åldern 1–3 år som har haft minst en öroninflammation under det senaste året och vars förälder som deltar i studien talar god finska. Totalt 40 barn med sina familjer kommer att delta i studien. Anmälan inleds den 1 september 2026.
Etsimme 1–3-vuotiaita lapsia mukaan tutkimukseen1.9.2026 08:59:00 EEST | Tiedote
Vaasan keskussairaalassa käynnistyy PARENT-EAR -tutkimus, jossa selvitetään, voivatko vanhemmat itse kuvata lapsensa tärykalvon kotona digitaalisella korvalampulla ja näin vähentää tarpeettomia lääkärikäyntejä äkillisen välikorvatulehduksen epäilyn vuoksi. Tutkimukseen haetaan 1–3-vuotiaita lapsia, joilla on ollut vähintään yksi korvatulehdus viimeisen vuoden aikana ja joiden tutkimukseen osallistuva vanhempi puhuu hyvää suomea. Tutkimukseen otetaan 40 lasta perheineen. Ilmoittautuminen alkaa 1.9.2026.
Kunder och patienter kan få tillgång till ett multifunktionellt hotell ännu under detta årtionde31.8.2026 14:00:11 EEST | Pressmeddelande
Inom en snar framtid kan det finnas en ny byggnad på centralsjukhusets område som fungerar både som hotell och inrymmer lokaler för välfärdsområdets verksamhet.
Monitoimihotelli asiakkaille ja potilaille mahdollinen vielä tällä vuosikymmenellä31.8.2026 13:59:30 EEST | Tiedote
Keskussairaalan alueelle saattaa lähitulevaisuudessa nousta uusi rakennus, joka toimii sekä hotellina että tarjoaa tiloja hyvinvointialueen toiminnalle.
Lättare att få vård för personer med klimakteriesymptom28.8.2026 08:47:43 EEST | Pressmeddelande
I början av september inleder klimakterierådgivningen sin verksamhet, först som ett försök i fyra kommuner. I januari 2027 ges servicen i hela välfärdsområdet. Österbottens välfärdsområde är först i Finland med att erbjuda klimakterierådgivningstjänster.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme